Älä ole kotona, kun tulen…alkoi viesti, jonka mieheni lähetti. Tapaamme ravintolassa…jatkui seuraava ohje. Olin kuuliainen ja tarkkailin kelloa, jotta ehtisin ajoissa pois mieheni tieltä. Ulkona oli jo hämärää ja suuntasin kulkuni kohti sovittua ravintolaa. Yllättäen huomaan tutun hahmon kulkevan aidan toisella puolen. Mieheni. Lähes maastouduin, hiippailin ja katselin aidan raoista ja toivoin ettei hän käännä katsettaan. Tiedän, että hän oli matkalla postiin, kotiin ja sitten tapaamaan minua. Meillä oli treffit. 

Parisuhteen sisällä tapahtuva treffailu on minulle uutta. Kipinän säilyttäminen ja tunne ensitapaamisesta on mahdollista luoda uudestaan ja uudestaan. Suihkussa käynti, säärikarvojen ajelu ja ne siistimmät alusvaatteet. Vaatekaapilla tuskailua, vatsan sisään vetämistä ja miettimistä, että kykenenkö siihen koko illan ajan. En kykene, joten vaatevalinnaksi valikoituu mukavan ilmava ja löysähkö paita. Toivon, ettei mieheni muista sitä aiemmilta kerroilta, Meikki ei onnistu ensi yrittämällä ja hiukset eivät oikein asetu. Toisaalta sillä ei ole väliä, mutta juuri nyt se tuntuu tosi merkitykselliseltä. Olenhan menossa treffeille. 

Romanttiset elokuvat ovat tulvillaan vastaavia kuvia ja useammat meistä huokailevat haaveillen ja toivovat niiden joskus toteutuvan omalla kohdalla. Kuinka sitten ottaa vastaan moiset romanttiset elkeet? Alkuun punastellen ja pitkin seiniä katsellen. Tuntuu kuumalta ja oudon kiusalliselta. Hui, kuinka vastata? Okei. Ei ehkä vastaus, jonka mieheni haluaisi kuulla, mutta myöntävä nyt kuitenkin. Kiemurtelen, mutta sisällä tuntuu lämpimältä ja sisäinen naiseni kehrää. Myönnän, että teki mieli myös tehdä päivitys, jossa lällättelen maailmalle onneani, en kehdannut. Kel´ onni on, se onnen kätkeköön ”viisaus” voitti hetkeksi. Tavatessani ystäviäni elvistelin treffeistäni sitten senkin edestä. 

Olen mielestäni romanttinen, mutta mieheni kanssa olen havainnut, että tykkään romantiikasta, mutta en osaa sitä luoda. Yllätyksenä saadut kukat toimivat aidosti. Ujosti osaan niistä jo kiittää ja katse hakeutuu vaasiin aseteltuihin kukkiin melko usein. Tekstiviestit. Jep, niitäkin saan ja tunnen itseni äimistyneeksi. Vieläkin, vaikka olen jo koukussa ja muuttanut saman katon alle. 

Mikä on pitkän parisuhteen salaisuus? Kysymys esitetään niille, jotka ovat onnistuneet ylittämään karikot pysyen yhdessä. Pariskunta joka on ollut yhdessä 80 vuotta, muistaa yhä ensitapaamisensa. He antavat haastattelun käsi kädessä istuen. He ovat vaalineet rakkauttaan. 

Aito romantiikka on hämmentävää, kun se on totta omassa elämässä eikä valkokankaan kautta. Pääsääntöisesti en voi sietää romanttisia elokuvia, mutta uudessa elämäntilanteessani ne ovat saaneet ihan uuden perspektiivin. Elämäni ja parisuhteeni ovat tulvillaan romantiikkaa ja rakkautta, jos vain huomaan sen, otan sen vastaan ja teen itsekin jotain sen eteen. Taas huomaan opettelevani. Romantiikan alkeiskurssilla olen, mutta aion edetä jatkokurssille. 

Tänään lähdemme yhdessä ulos. Vuorossa on arkisempi malli treffeistä. Ei ennakko viestejä, ei aidan takaa kurkkimista ja ennen ulos lähtöä syödään eiliseltä jääneet kalapullat. Romanttista silti ja helpompaa aloittelijalle. Treffailu on eri siistiä milloin vain!