Kävin tänään vaatekaupassa. Kaupan nimi oli Sokos, eli minun ajatusmaailmassani aikuisten ja tätien kauppa. Outo tuoksu tavoittaa nenäni heti sisään mentäessä. Hajuvesien eri vivahteet huumaavat ja pidättelen aivastusta. Myyjillä on siistit vaatteet ja kasvoilla ehostus, joka käy kateeksi. Taustalla soi hiljainen miellyttävä musiikki, joka ei lienee löydy Suomipopin Top 10 -listalta. En tuntenut oloani kotoisaksi oranssissa urheilutakissani ja hiukset harjaamatta. Juurikasvukin jo näkyy ja mietin, että olisiko pitänyt tulla vasta ensiviikolla kampaajan jälkeen. Kumman tietoiseksi tulen myös kengistä, jotka olisi pitänyt ajat sitten lankata. Piilottelen hyllyjen välissä ja välttelen katsekontaktia myyjiin. Kokonaisuuden kruunaa Tallinnasta ostettu kangaslaukku, jonka huomaan olevan hivenen sopimaton tähän ympäristöön. Miksi jätin sen aikuisemman laukun kotiin. Siellä se nyt roikkuu eteisen naulakossa ja ilkkuu vahingoniloisesti. Lohduttelen Tallina-kassia ja yhdessä suuntamme housuhyllyjä kohden.

Hinnat ja merkit ovat aiemmasta elämästä tuntemattomia. Missä on halpishyllyt? Löytyyhän sekin, mutta hinnat ovat edelleen outoja, niissä on useampi numero kuin olen tottunut. Lisäksi missään ei lue – Maksa kaksi, ota kolme ja en usko saavani sukkapassia. Ostoslistalla ei ole sukkia, vaan housut ja muutama paita, jotta kehtaan käydä töissä. Vuodelta 1995 jäljellä oleva virttynyt neule suorastaan kieltäytyy lähtemästä mukaani töihin. Haluaa kaiketi eläkkeelle.

Tämä uusi maailma saa minut hiljalleen valtoihinsa. Hivelen ohikulkiessani eri tuntuisia materiaaleja, näen erilaisia leikkauksia ja näen itsen kulkevan kadulla juuri tuo mekko päällä. Siinä mielessä olen jo aikuistunut ja naiseutunut, että hameet ja sukkahousut viihtyvät päälläni jo usein, jopa viikoittain, niin töissä kuin vapaa-aikanakin. Kesällä hieman välttelin helteellä kukkamekkoa, koska sisäreisien yhteen hankautuminen ei ole mukavaa. Talkkia tai laihdutuskuuri ja lisänä kiinteyttävää jumppaa, onkin jo suunnitteilla ihan kohtapuolin, joten ei hätää kukkamekon suhteen.

Huumava aikuisuuden tunne valtaa mieltäni. Melkein hihkun onnesta, kun huomaan ihania paitapuseroita riveittäin. Ne kuiskivat ja kehoittavat lähestymään. Onnekseni huomaan, että haluamani puserot eivät tule vaatimaan silitystä. Niin aikuinen en vielä ole. Miehelleni olen tahallisesti unohtanut sanoa inhoni silitystä kohtaan, vähän vain vihjaissut. Tosin asian laita taisi paljastu muuton yhteydessä, kun muuttokuormasta ei löytynyt silityslautaa, mutta eipä siellä ollut silitysrautaakaan. Voin sanoa, että vaatteita ei tarvitse silittää, koskaan, ja jos tarvitsee niin onneksi uudessa kodissani löytyvä siihen tarvittavat välineet. Ja onneksi myös mies, joka todistetusti osaa silittää. Olen nähnyt.

Sovituskopissa hymyilen tyytyväisenä, kun valitsemani vaatteet sopivat. Jotta hymy ei hyytyisi, niin en katsoa tarkemmin vartalon ääriviivoja enkä sotkuisia hiuksiani. Teen useamman ostopäätöksen ja toivon, että luottokortillani on vielä rahaa, koska olenhan tosiaan osa-aika työtön ja opiskelija. Saatan hetken ymmärtää ostovimmaisia shoppailija-naisia, ehkä minussa asuukin pieni sellainen. Ennen poistumista sovituskopista harjaan hiukseni, suoristan ryhtini ja suuntaan kassalle. Olen nyt aikuinen, aikuisten kaupassa ja ostan vaatteita, joita en olisi ennen kuvitellut ostavani. Myyjä hymyilee ja palvelee kuin ketä muuta tahansa. Katse viivähtää vain hetken oranssissa takissani, mutta vain hetken.

Kotona irroittelen hintalappuja ja viikkailen uudet housuni kaappin ja paitapuserot laitan aikuismaisesti hengareille. Nyt odottelen miestä kotiin ja toivon hänen ymmärtävän ostosteni ja ostosreissun suuren merkityksen ja unohtavan niihin kulutetun rahamäärän.