Olen istunut kolmena aamuna kirkasvalolampun loisteessa. Olohuoneessamme paistaa keinotekoinen aurinko tehden parhaansa muistuttaakseen kaasupalloa, joka on lymyillyt pitkään paksun pilvimassan takana. Olen lukenut kirkasvalolamppujen oikeaa käyttötapaa. etäisyyttä ihmisestä ja aikaa jonka verran on optimi altistua valolle. Oma aurinko nököttää lattiakaiuttimen päällä muistuttamatta lainkaan muodoltaan esikuvaansa. Olisikin hauskaa saada keinoaurinko. joka muodoltaan jäljittelisi aitoa tai lasten tyypillisesti piirtämää. Aion nauttia valon voimasta joka aamu, on sillä vaikutusta tai ei. Ihana valo.

Valon kaipuu on sinällään mielenkiintoista, sillä nautin hämärtyvistä illoista. Pääsääntöisesti valaistus syksyllä ja talvella on kynttilät, kasvilamput ja led nauhan epäsuora valo seinähyllyn takareunassa. Minussa kamppailee hämärän hyssystä pitävä sohvaolento ja valon voimaa tarvitseva aktiivisempi toimija. Osa minusta kaipaa talvihorrokseen ja kaiken hidastumiseen. Villasukat, ihanat! Fleecepeitto, ihana! Sohva, vielä ihanampi kuin kaksi edeltäjäänsä. Hämärän hyssyn saapuessa aika hidastuu ja kodin ulkopuolinen maailma menettää merkitystään. Hyssy on lempeä rauhoittaja ja kuiskii hiljaa korvaani kehottaen laskemaan tekemisen tahtia. Hyssyn tavoitteena on saada ihminen asettumaan aloilleen ja jäämään pysähtyneeseen tilaan. Se käy viereesi, ja vain on vaatimatta mitään. Hyssyn läsnäolo on suotavaa ja tarpeellista, mutta kuten aina, kaikessa liiallisessa on hyssylläkin haittapuolensa. Kuinka siis saada valon puoli olemaan enemmän paikalla? No, kirkasvalolamppu on yksi vastaus.

Tunnistan siis kaksi puolta itsessäni. Luontaisempi veto on hämärään, mutta ymmärrän olla kuulematta tuota kutsua liikaa. Olen taitava ajautumaan joutilaisuuteen ja lempeään hämärän halaukseen. En voi antautua liiaksi hämärälle. Ja kun lisäaurinko valaisee olohuoneen tai niin kuin tänään, kurkistaa myös ikkunasta, huomaan piristyväni. Olen siis valon määrään melko voimakkaasti reagoiva. Valon suhteen on aivan samoin kuin on omaan ajattelukuplaan sukeltaminen. Olen todennut, että en aina voi luottaa oman ajattelun oikeuteen ja nyt olen valon suhteen samassa tilanteessa. Minun on vaiennettava hämärän hyssyn houkutusta ja luotettava siihen, ettei oma tarpeeni siihen ole minulle välttämättä hyväksi. Huoh, onpa typerää olla aikuinen ja myöntää itselle tämä.

Ollapa lapsi. Jokaisen aamuna istuessani päiväkodin lattialle sylini täyttyy lapsilla. jotka hymyilevät ja keskittyvät siihen mitä minulla on sanottavaa tai siihen, että esittelevät pehmolelunsa tai leikkinsä. Kun aikuinen huokaa, että onpa pimeää, lapsi katsoo hieman ihmeissään. Ehkä lapsikin huomaa pimeän, mutta läsnä oleva aikuinen, kaveri tai meneillään oleva leikki ovat merkityksellisempiä kuin pilvien takana lymyilevä aurinko. Sade tarkoittaa hyviä kuraleikkejä. Sade tarkoittaa myös kurjia sadevaatteita, mutta ne puettuaan voi paneutua kurakeittiön tai kurarakennustyömaan töihin. Jopa loska on mielenkiintoista, vakkakin saappaan varresta sisään mennessä kastelee sukat. Mikä meissä aikuisissa muuttuu? Mikä saa meidät muuttumaan huokaileviksi olennoiksi, jotka jokaisessa tilanteessa käyttävät mahdollisuuden huhhuttelemaan, että onpa pimeää. Tunnustan olevani huhhutteleva aikuinen.

Eilen kävelimme Karin kanssa lähilammelle. Pieni pakkanen, huurteiset kasvit ja höyryävä hengitys. Lammen kolme sorsaa uivat lammen auki olevalla osalla. Elävä tuli loi vaihtuvaa valoa. Rätisi. Savun tuoksu. Kuuma makkara ja sormiin tahmeasti tarttuva sinappi sai hymyilemään. Ja ihan oikea aurinko juhlisti ja teki parhaansa lämmittääkseen vielä ennen talven voimaa.

Olen siis tosiasioiden äärellä. Minun on syytä muistaa, että voin itse vaikuttaa olenko suuresti huhhutteleva aikuinen vai pyrinkö lapsenomaisempaan lähestymistapaan. Älä huoli hämärän hyssy! Pysyt yhä ystävänäni ja kuulut oleellisena osana arkeeni ja juhlaani. Sinulla on paikkasi ja arvostan sitä, että sinä sallit pysähtymisen ja levon. Toivon, että ymmärrät tarpeeni keinoaurinkoon ja pyrkimykseen pysyä toimeliaampana myös sinun aikakautenasi.