Astiakaapissani on astioita kahdelle. Joitakin astioita riittäisi neljälle, kuten kahvikuppeja ja pieniä leipälautasia. Maustekaapista löytyy suola. Pyyhkeitä on kahdelle ja lakanoita on käytännön syistä kahdet, sillä kyllästyin pesemään ja odottamaan, että nuo ainokaiset kuivuisivat ja pääsisin nukkumaan. Jos huonekaluja ei oteta huomioon, niin omaisuuteni mahtuu farmariautoon. Pidän siitä. Ennen mieheni kanssa yhteen muuttamista, elelin viisi vuotta samankaltaisesti. Niukasti, vähällä tavaralla. Muistan siskoni kinanneen kanssani, että tarvitsisin edes astiaston. Väitin vastaan silloin ja väitän myös nyt. Mausteita ja ruoanaittoon liittyviä juttuja ilmaantuu hiljalleen lisää. 

Kotini on pieni ja värikäs. Vaihdoin värejä muuttaessani, kuuntelin ja katselin mitkä värit puhuttelivat Mieheni kodissa on vanhat tutut värit, vaikka hänkin muutti. Mieheni kodissa tuntuu siis turvalliselta ja tutulta. Maustekaapista löytyy suuri valikoima ja hänen luonaan kannattaa käyttää tiskikonetta. Minun luonani se ei tuli täyteen ja astioiden reunoihin ehtisi kuivua kaurapuuroa, valmiskeittoa tai nuudeleita. Teen ja teemme mieheni kanssa erilaisia ruokia ja otamme niitä mukaamme, jos siirrymme minun kotiin. Toistaiseksi toimivaa ja osin myös jännittävää. Minulla on siis kaksi kotia, niin kuin on miehellänkin. 

Vietän nyt enemmän aikaa yksinäni. Kuulostelen miltä se tuntuu. Juttelen itseni kanssa ja totta tosiaan, saan ajan kuluessa selvää ajatuksistani. Yhteydenpito mieheeni etäviikoilla hakee suuntaa. Ennen yhteen muuttamista se toimi, joten se saadaan toimimaan uudelleen. On outoa jutella puhelimessa arkisia asioita, kun yli kolmen vuoden ajan keskustelimme niistä saman pöydän ääressä. Outoa, mutta ei ahdistavaa ja mahdotonta. Romanttiset viestit liikkuvat hyvin kahden kodin väliä. Yksin ollessa mietin enemmän miestäni, kun asuessamme yhdessä. Oli itsestäänselvyys, että siinä hän. Nyt ei ole, ja ikävä on tuttu vierustoveri. Ikävä on lohdullinen kaveri, sillä sen tuntuminen kertoo rakkaudesta. Ikävä tuntuu hyvältä myös siksi, että sen ei tarvitse kestää ikuisuuksia. Tiedän myös sen, että mieheni on minulle se oikea. 

Arvostan miestäni ja hänen kykyään sopeutua tilanteeseen, jota hän ei olisi halunnut. En minäkään lähtökohtaisesti, mutta olen ehkä realistisempi ja repaleisempi, joten kaksi kotia on olemassa siksi. Haaveilemme yhdestä kodista ja tuntuu vähän kuin seurustelun alkuajoilta, sillä silloin usein haaveillaan yhdessä heräämisestä ja yhteisistä aamiaisista. Me siis tavallaan seurustelemme uudelleen, vaikka olemme naimisissa. Pidän edelleen tunteesta, kun mieheni sanoo minua vaimoksi. Myös kirjoitettuna tuo sana jää viipyilemään mieleeni. Kahden kodin avioliitto on mahdollista, kun rakastaa ja tahtoo. 

Ruokakulut ovat pienentyneet. Siitä olen hämmästynyt. Sitä olisikin hyvä pohtia mistä se johtuu. Sekaroskikseni ei täyty viikossa. Joskus siihen tarvitaan kaksi viikkoa tai enemmän. Ehkä yritän ennätystä. Muovijätteitä vien yhtä usein kuin kahden asuessa. Mistä se kertoo? Liiallisesta muovin määrästä, mutta en ole juuri nyt jaksavainen miettimään miten sen määrää saisi vähennettyä. Pahvi- ja metallijätettä tulee myös vähemmän. Auton jakaminen on melko yksiselitteistä. Minä maksan kaikki autoon liittyvät kulut, sillä minä sitä myös käytän. Toistaiseksi on ollut helppoa siirtää autoa myös toiseen osoitteeseen, mikäli sitä on siellä tarvittu. Lomilla siirrän sen usein mieheni haltuun, sillä hautaudun mielelläni omaan maailmaani, joka tällä hetkellä on melko pieni. Ehkä maailmani laajenee, kun mieleni on tottunut uuteen tapaan elää ja asua. 

Lepään enemmän. Joogaan rauhallisemmin ja tavoittelen tuntemuksia syvemmin. Rentoutuksen aikana mieleni valtaavat useimmiten poikani, kuollut tyttäreni ja mieheni. Ehkä alitajunta kertoo minulle sen, mikä on kaikkein tärkeintä asuu sitten miten vaan. 

Jatkamme opettelua. Jatkamme avioliittoa yhtä suurella vakavuudella kuin sen solmiessa ajattelimme. Pidän itsestäni vähän enemmän. Jaksan olla mieheni tukena enemmän. Jaksan olla läheisteni tukena enemmän. 

Jatkan oman elämäni pohdintaa ja suurena apuna siihen on sairaanhoitaja, joka tutustuu minun elämääni. Suhtaudun siis tähänkin elämänmuutokseen syvällisesti ja vakavasti, sillä otan vastaan objektiivista näkemystä. Repaleisuuteni johdosta, tiedän, että aina ei kannata jäädä yksin miettimään. Usein on niin, että omat ajatukset pettävät sinut ja saavat realismin näyttämään epätodelta. Puhin siis itseni jälleen itsekseni. Kirjoitan myös elämääni todeksi, jotta voin sen myös lukea. 

Voin siis hyvin. Voin paremmin. Voin kuulla itseni. Voin rakastaa ja tulla rakastetuksi.