6 asiaa, joita poikaystävä ei vaan tajua

Mun poikaystävä on ihan supertyyppi, hauska, komea, fiksu ja kaikkea sellaista. Se on myös välillä ärsyttävä ja jääräpäinen – itse en koskaan ole, tietenkään. Se sietää hyvin mun kotkotuksia ja naureskelee mulle välillä. Meidän yhteinen elämä on leppoisaa ja hassua. On kuitenkin joitakin juttuja, mitä se ei vaan tunnu ikinä tajuavan, ainakaan silleen syvällisen merkityksellisellä tavalla. Kuten esimerkiksi:

Kirpputorilla on kivaa, vaikkei sieltä ostaisi mitään

Eikä kirppareilla kiertelyyn voi ikinä kyllästyä. Eikä ikinä voi olla niin paljoa tavaraa, etteikö kannattaisi piipahtaa vähän kirpputorilla. Poikkis ei tunnu käsittävän, miten jännä seikkailu jokainen kirppisvisiitti on ja että löytöjen tekeminen on vaan mukava bonus.

Me tarvitaan aina uusia tyynyliinoja

Se tuntuu jotenkin olevan käsityksessä, että ihminen tarvitsee rajallisen määrän koristetyynyliinoja. Mikä ei tietenkään pidä paikkaansa, koska mikä olisi kätevämpi tapa vaihtaa makuu- tai olohuoneen tyyliä ja värimaailmaa. Tai että muka voisin nyt tietää, mistä väreistä tykkään esimerkiksi kolmen kuukauden päästä.

Joskus on vaan pakko kuunnella muutama biisi

Jos hyvä biisi on kesken kun tuun alaovesta sisälle, kuuntelen sen loppuun rapussa, koska eihän sitä voi brutaalisti keskeyttää. Ja joskus hiprakassa kesäyönä pitää kuunnella muutama biisi, ennen kuin pystyy alistua kohtalolleen ja mennä nukkumaan. Poikkis ei täysin tunnu käsittävän miten monella tapaa välttämätöntä esimerkiksi Despaciton luukutus tiettyinä aikoina on ja että mä oon silloin jossain ihan muualla.

 

IMG_0127.JPG

 

Kun tuijotan apaattisena tyhjyyteen, kaikki on ihan OK

Joskus ajatukset lähtee laukkaamaan ja sitä tuijottaa tyhjyyteen surkean näköisenä. Siitä ei tarttis enää neljän vuoden jälkeen joka kerta huolestua. Ja sori vaan jos mun perusilme on surullinen tai vihainen, oikeesti mietin varmaan niitä tyynyliinoja ja oon tyytyväinen, suorastaan innokas.

Kurkin ikkunoista sisään, mutten oo mikään psyko

Mua vaan ihan sairaasti kiinnostaa miltä tuntemattomien kodeissa näyttää, se on vähän kuin nukkekotileikkien aikuisversio. Eikä oo mun syy, että tanskalaiset ei käytä verhoja. Olen siis siinä mielessä ihan normaali.

On normaalia rakastaa kauniita ikkunoita

Ja pitää kauniita ikkunoita yhtenä tärkeimmistä kriteereistä asuntoa hankkiessa. Sekä huokailla rakastuneena joka kerta, kun ohitatte kadulla erityisen ihania ruutuikkunoita (jos on hyvä tuuri, pääsee niistä kurkkimaan myös sisään).

Mitä teidän poikaystävät ei tajuu?

 

LUE MYÖS NÄMÄ:

5 poikaystäväni tapaa, joita en vaan tajua

10 asiaa, joista on OK henkilökohtaisesti syyttää poikaystävää hänen maassaan

Kauhutarina hautausmaalla.

My boyfriend just doesn’t understand that I always need to go to flea markets and listen to songs when I’m tipsy.

FOLLOW: FacebookBloglovin’ – Snapchat & Instagram @marjapilami

Suhteet Sisustus Rakkaus Höpsöä

Perisyntini kateus

Oon aiemminkin jaaritellut blogissani kateudesta, tai ainakin maininnut aiheen siellä täällä. Mun mielestä on tosi tyhmää olla kateellinen, eikä kateuteen usein oo ees oikeasti syytä. Asiat joita kadehtii, on usein pelkkä illuusio ja vaikka sitten saisi kadehtimansa asian itselleen, ei se olekaan ratkaisu yhtään mihinkään ja alkaa taas kadehtia jotain muuta. Puhumattakaan siitä, että ihmiset joita itse kadehtii, kadehtivat muita, eivätkä oo tyytyväisiä siihen mitä niillä on. Kuulostaa hei tosi järkevältä konseptilta, eikös.

Silti, saamari, kateus riivaa mua säännöllisesti.

Kun ostettiin meidän nykyinen kämppä, olin kateusvapaa asuntoihin liittyen ehkä kaksi kuukautta, jonka jälkeen aloin kadehtia muun muassa ihmisiä joilla on ihana talo tai olkkarissa kaksi ikkunaa yhden sijaan tai jotka näkevät keittiönsä ikkunasta puita. Joka kerta kun saan uuden duunin, oon polleana kuukauden, jonka jälkeen alan kyräilemään jengiä, kenellä on hienompi titteli ja ai saakeli, jos joku sellainen peijooni on vielä itseäni kolme vuotta nuorempi. Älkää edes kysykö ulkonäköjutuista, koska jos mulle yhtäkkiä jumalten toimesta suotaisiin kaikki kadehtimani ominaisuudet, näyttäisin Picasson maalaukselta.

 

IMG_9714.JPG

 

Ei epäilystäkään, etteikö kateus olisi yksi suurimpia syitä siihen, että oon ponnistanut Kontulan yksiöstäni tänne Köpiksen keskustakotiin ja etten oo koskaan ymmärtänyt, että miten niin muka tradenomien työllisyystilanne on haastava. Pehvani alla kytee kateudenmuotoinen hiillos, joka kannustaa eteenpäin hyvin tehokkaasti. Ei vaan oo vaihtoehto jäädä kakkoseksi tai olla saamatta sitä mitä muilla on, ja mielellään vähän parempaa.

Kuten oon myös aiemmin maininnut, oon havainnut kateuden olevan siitäkin syystä turhaa, että hinkumiensa asioiden saavuttamisella ei oo mitään tekemistä onnen kanssa. Onni ja tyytyväisyys kumpuaa jostain ihan muualta. On toki kiva juttu, jos kateus motivoi tiettyyn pisteeseen saakka ja saa vaikkapa ponnistamaan köyhyysrajalta tilaan, jossa ei tartte stressata rahasta. Mutta jossain kohtaa olisi hyvä pystyä kääntämään se vaihde pois päältä.

Mä alan olla nyt pisteessä, jossa kadehtimisen on pakko loppua. Perisynnistäni on päästävä eroon. Tää ei oo perinteinen blogipostaus, jossa ylevästi kerron kuinka olen onnistunut tavoitteessani ja tässä vinkit siihen, miten sinäkin voit tehdä saman, vaan jätän tän ihan vaan tähän. Oon kateellinen p*ska, mutta toivottavasti en enää kymmenen vuoden päästä. Kerron teille jossain välissä, miten projekti sujuu.

 

IMG_9687.JPG

 

Voisin vaikka aloittaa sisustuslehtien selailun vähentämisellä, niin muistaisin arvostaa tätä meidän rupukämppää.

P.S. Pitää tähän taas selventää, etten missään nimessä halua ottaa asioita ne ansainneilta tyypeiltä pois ja osaan iloita muiden menestyksestä. En ole aivan mulkvisti. Kateuteni muutenkin eniten kohdistuu täysin tuntemattomiin ihmisiin, mielikuviin ja vaikka just niihin lehtien kuviin. Mutta ois kiva jos vois ite saada kanssa kaiken mahdollisen, mielellään heti.

Envy is one of my biggest sins and I need to get rid of it.

FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE:

Facebook

Bloglovin’

Snapchat & Instagram @marjapilami

Suhteet Sisustus Oma elämä Mieli