7 x arkimeikkipostaus

NUDE

Ihanaa maanantaita! Arkimeikki on juttu, jonka haluaisi tapahtuvan aamulla itsestään tai ainakin mahdollisimman nopeasti. Aamuisin kun ne sekunnit tuntuvat kuluvan muuta päivää nopeammin.. Tässä siis muutama kikka ja tekniikka, joilla arkimeikkaamisesta tulee nopeampaa ja helpompaa. Meikäläisellä homma hoituu 10-15 minuutissa, entä sulla? ;)

Tummien silmänalusten peittäminen. Omat silmänaluseni ovat välillä niin tummat, että käytän kahta eri peiteainetta. Eli ensin vähän tummempaa aivan tummimpiin kohtiin ja sitten vaaleampaa kuten tuossa linkkaamassani postauksessa. Tällöin saan kirkastusta silmien alle, mutta alue ei jää loistamaan muista kasvoista erilliseksi, kun vaaleampaa peiteainetta häivyttää vähän alaspäin.

Tehokas keino peittää näpyt eli näppyjen sävyn neutralointi. Tämä kikka voi tulla tarpeeseen, jos näpyissä tai aknearvissa on vahva punainen sävy, joka ei meinaa millään pelkällä meikkivoiteella peittyä.

Ohjeet kolmen stepin kulmakarvameikkiin. Tähän et tarvitse kuin kulmakynän! Itse en oikein muulla tapaa enää kulmiani meikkaakaan ja etenkin arkena käytän tätä hyvin yksinkertaista kaavaa.

Kulmakarvojen kotivärjäys. Tämä ei varsinaisesti liity arkimeikkiin, mutta helpottaa sitä kyllä huomattavasti, jos kulmasi ovat luonnostaan huomaamattoman vaaleat. Oma lempparituotteeni tähän on nykyään BeautyLash Sensitive.

Helpotusta rajausten tekoon. Kun kissansilmärajausten loppukohtiin tekee pienet pisteet ja piirtää rajaukset niiden mukaan, meikistä tulee symmetrinen ja helposti toteutettava. Tätä kikkaa käytän edelleen itsekin! Ja jos kissansilmärajaus ei siltikään onnistu...

Astetta helpompi rajaus luomivärillä onnistuu varmasti! Tämäkin tekniikka on kyllä itselläni hyvin usein käytössä, kun en jaksa keskittyä nestemäisellä rajausvärillä työskentelyyn, mutta haluan kuitenkin tehdä jotain, joka korostaa silmiä. Niin helppoa ja nättiä, kokeile vaikka!

Ja lopuksi vielä viime kesänä tekemäni video omasta 15 minuutin arkimeikistäni. Toivottavasti saitte hyödyllisiä vinkkejä! Ja kerro, mistä arkimeikkiin liittyvästä jutusta haluaisit seuraavaksi nähdä postauksen :)

Pysy mukana <3 Blogit.fi + Facebook + Youtube + Instagram

Kommentit

Minttu (Ei varmistettu)

Heippa. Aina yhtä ihana lukea sun blogia ja korvaamattomia vinkkejä ️ mua kiinnostais opastus cut creasen tekoon
Ihanaa alkavaa kevättä ️

Erika Naakka
NUDE

Voi kiitos! <3 Ja hei pitääpä ehdottomasti yrittää tehdä tutorial lähiviikkojen aikana :)

Nennie (Ei varmistettu)

Moi! En oikein kommentoi mihinkään blogiin, mutta pari viestiä olen sulle jättänyt tämä blogi on ihan varkkarikamaa lukulistalla ja super kiva!

Sellanen tuli vielä mieleen, että osaatko suositella hyviä rakennepaikkaavia (blondatut hiukset) shampoita tai hoitsikkaa? Ja käytätkö syväpuhdistavaa shampoota?

Erika Naakka
NUDE

Kiitos, ihana kuulla <3

Hmmmm no ainakin syväpuhditava shampoo on ihan must! Itse käytän L'anzan Clarifying shampoo, josta juttua tässä postauksessa: http://www.lily.fi/blogit/nude/kuinka-usein-syvapuhdistavaa-shampoota-kannattaa-kayttaa Tosin tuon pullon ulkonäkö on jo muuttunut. Mutta syväri tekee tosiaan ihan huomattavan eron välillä hiusten sävyyn kun se kirkastaa ja poistaa kaiken epämääräisen vihreyden.

Rakennepaikkaavista en sitten sen enempää tiedä, muuta kuin että OLAPLEX!!! Siis jos sulla ei sitä vielä ole niin äkkiä ostamaan! Muuta et tarvitse ikinä enää :D Löytyy esim. täältä: https://eleven.fi/olaplex-hair-perfector-no3

Johannnna (Ei varmistettu)

Lämmin kiitos taas kerran erittäin hyvästä ja selkeästä postauksesta. Olen oppinut sinulta blogisi kautta niin paljon kosmetiikasta ja kauneudenhoidosta ja ohittanut ansiostasi monen monta hutiostosta. Nykyään kun mietin jonkin uuden tuotteen hankkimista niin suuntaan suoraan tänne sinun luo "kysymään Erikalta". ️ Siispä iso kiitos ja ihanaa kevättä!

Erika Naakka
NUDE

Voi ei! kiitos ihanasta kommentista <3 Pelastit kyllä mun päivän :)

kristallii (Ei varmistettu)

Hei, kiva tuo kulmakarvatutoriaali, mutta tää toimii vaan jos on luonnostaan reilusti kulmakarvoja. Sama vika vähän kaikissa bloggaajien/vloggaajien tutoissa, kaikilla löytyy sitä karvaa omasta takaa. Olisi mahtavaa joskus nähdä tuto miten ohuista ja epätasaisesti kasvavista kulmista saisi meikattua mahdollisimman luonnolliset, etenkin jos joutuu korjaamaan muotoa kynällä ja piirtämään paljaalle iholle. Pystyisitkö joskus tekemään tällaisen jonkun ohuille kulmille? Tai osaatko vinkata mistä löytäisin sellaisen?

tuulevi1 (Ei varmistettu)

Hei, tätä blogia on kyllä ihana lukea!
Olen saanut vuosien aikana todella hyviä vinkkejä.
Kiitos niistä!
Nyt alkoi kiinnostaa tuon 15 minutin(video) meikin tietyt tuotteet, mutta hömelö en löydä sitä kohtaa missä oli luettelo tuotteista.

Erika Naakka
NUDE

Voi kiitos paljon <3 Tosi kiva kuulla, että jutuistani on ollut iloa :)

Se luettelo löytyy tuolta Youtubesta videon alta, kun klikkaat "Näytä lisää" mutta laitan listan tähän :)

Lumene Valo Glow Boost Vitamin C Hyaluronic Essence
Oriflame TheONE Illuskin Aqua Boost Foundation (Natural Beige)
Tarte Shape Tape Contour Concealer (Light Neutral)
Avon Mark Full Cover Cream Concealer (Medium)
Maybelline Fit Me Matte + Poreless Pressed Powder (Natural Ivory)
Urban Decay Brow Beater (Dark)
Lumene Nordic Chic Extra Stay Eyebrow Palette (1 Medium Brown)
Mac Eyeshadow (Blanc type)
Mac Fix+
IsaDora Matte Chocolates Eyeshadow Palette (the darkest shade)
Shiseido Eyelash Curler
Maybelline The Colossal Big Shot Volum' Express Mascara
NYX Highlight & Contour Pro Palette (Tan & Toffee)
Real Techniques Blush Brush
Maybelline Master Strobing Stick (200)
 

Kommentoi