5 liikkeen jooga, myös miehille!

stretching-3098228_1920.jpg

Kuva: Pixabay

Miespuoleinen ystäväni kertoi innoissaan vahinkolöydöstään Youtubessa: 5 liikkeen helppo joogasarja hauskalla tavalla esitettynä. Kokeilin ja jäin koukkuun. Suosittelen kokeilemaan!

Tässä liikkeet: 

1. Koiranpentu: Asetu maahan kädet levällään, leuka maahan ja rintakehää maahan kohti painaen. Tunne venytys rintakehällä ja yläselässä. 

2. Lehmännaama: Tartu selän takana käsistäsi siten, että oikea käsi tulee yläkautta ja vasen alakautta. Hengitä ja sano ”moo”. Toista liike kädet toisinpäin. Jos kätesi eivät ylety toisiinsa, käytä apuna pyyhettä, sukkaa, vyötä tmv. 

3. Kobra: Asetu maahan makaamaan ja nosta selkälihaksia apuna käyttäen rintakehää ylöspäin ja selkää taaksepäin taivuttaen. Huomioi, että niskasi pysyy suorana. 

4. Joogalukko: Istu kantapäiden päälle, vedä olkapäät taakse, lavat yhteen ja kädet selän taakse kämmenet ja etusormet vastakkain. 

5. Kuolleen miehen asento tiilen päällä: Aseta neliskanttinen pieni laatikko, tiili, kirja tmv. parin kirjan tmv. päälle noin keskelle selkää ja asetu sen päälle makaamaan rennosti silmät suljettuina. 

Tein itse jokaista liikettä 5 rauhallisen hengityksen ajan. Hengitys tuntui kulkevan vapaammin ja ryhti suoreni, liikkeet helpottivat todella hyvin kireitä rintalihaksiani. Aikaa koko sarjan tekemiseen menee vain muutama minuutti eli nopea helpotus istumatyöntekijän (ja somettajan) tyypillisiin niska-ja selkävaivoihin. 

https://youtu.be/rv6LOX-GPHE

Hyvää viikonloppua!

– Katja

Suhteet Oma elämä Liikunta Mieli