Erityisherkän elämää

suntinvarrella.jpg

suntti.jpg

sunttisilta.jpg

Tällä viikolla Kokkolassa vietettiin mielenterveysviikkoa. Järjestelyistä vastasivat mm. Finfami Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaan sosiaalipsykiatrinen yhdistys sekä yhteisöklubi Silta. Keskiviikkona olin seuraamassa Hyvinvointikampuksella kirjailija-terapeutti Anja Snellmania puhumassa erityisherkkyydestä. Tilaisuus oli ilmainen ja keräsi porukkaa mukavasti liki kolmesataa. Vaikka olikin kiva nähdä yksi lempikirjailijoistani livenä, itse asiasisältöön olin pettynyt. Asiana erityisherkkyys kun on minulle tuttu. Odotin Snellmanin kertovan enemmän omista kokemuksistaan, hänhän kirjoitti elämästään erityisherkkänä viime syksynä ilmestyneessä kirjassaan Antautuminen, jonka olen osittain lukenut. Snellman työskentelee paraikaa sekä terapeuttina että kirjailijana. Tulossa on suomalaisittain kirjoitettu tietokirjallinen versio erityisherkistä ihmisistä. Suomeenhan erityisherkkyys rantautui amerikkalaisen Elaine N.Aronin teoksessa Erityisherkkä ihminen.  Tilaisuudessa Snellman korosti erityisherkkyyden kautta oivaltaneensa elämänsä tapahtumia niin tajunnanräjäyttävällä tavalla, että puhuu ”tulleensa kaapista ulos”. Hän puhuu myös erityisherkkien heimosta ja kuulumisesta tietynlaisten ihmisten joukkoon, ulkopuolisuuden kokemuksen vähentymisestä ja kohdatuksi tulemisen tärkeydestä. 

Ehkä tilaisuuden tarkoituksena oli antaa erityisherkkyydelle kasvot ja sallia erityisherkkänä oleminen. Suurimmalle osalle yleisöstä asia oli tuttua, mutta kaikille ei. Tietoisuuden leviämisen myötä herkemmät yksilöt ehkä otetaan vakavammin esimerkiksi terveydenhuollon henkilökunnan tai vaikkapa ystävien ja tuttavien suunnalta. Itselle sekä toisen ihmisen vakavasti ottamisen tärkeys että erityisherkän kohtaaminen on tuttua paitsi aiemmasta työstäni myös käytännön elämästäni. Tunnistan sekä itsessäni että lähipiirissäni erityisherkkyyden piirteitä ja tiedän, millaista arkea erityisherkkä voi viettää. Esimerkiksi itsellä kattovaloissa työskentely on aina tuntunut pahalta. Lapsesta asti olen nauttinut niin lukemisesta, kirjoittamisesta kuin leikkimisestä luonnonvalossa tai hieman hämärässä, vain lukulampun alla. Usein olen saanut kuulla kommentteja, miten voin olla näin pimeässä. En tiedä. Se vain tuntuu paremmalta.

Vaatteet tai kengät eivät saa ahdistaa tai puristaa millään tavalla tai ne jäävät käyttämättä. Kerrospukeutuminen on minulle kauhistus, iän myötä olen opetellut siihen. Bilettäminen melussa ja tungoksessa ei ole koskaan ollut juttuni ja säännölliset elämäntavat ovat minulle elinehto, keino pysyä toimintakykyisenä. Shoppailen mieluiten vain muutamassa liikkeessä, ahdistun isoissa ostoskeskuksissa tai vaatekaupoissa. Esimerkiksi H&M:n koen kaaosmaiseksi. Toki asiaan vaikuttaa myös se, että kelpuutan vain tietynlaisia vaatteita ja kenkiä. Imurin ääni ärsyttää. Tunnen empatiaa. Humaltumisen koen epämiellyttävänä. Ihastun lumisateesta ja kauniista luonnosta. Ahdistun kiireestä ja tiukoista aikatauluista ja väsyn herkästi meluun ja ihmispaljouteen. Tarvitsen lepoa, rauhaa ja yksinoloa palautumiseen. Elän paljon omissa maailmoissani ja minulla on hyvä mielikuvitus. Vastapainoksi kaipaan kuitenkin myös voimakkaita elämyksiä, joita haen musiikista, leffoista, kirjoista, liikunnasta ja itseni jatkuvasta haastamisesta mukavuusalueen ulkopuolella. Sillä tapaa vireystasoni pysyy sopivana. 

Vaikka tunnistan itsessäni momia erityisherkkyyteen liitettäviä piirteitä, olen myös kriittinen koko erityisherkkyyden olemassaololle. Tällä hetkellä sen ajatellaan olevan neurologinen ominaisuus. Ei siis diagnoosi tai sairaus. Ominaisuus. Ominaisuus, joka on noin viidesosalla väestöä. Vähän eri tavalla itse kullakin painottuen eri asioihin. Tutkimustietoa on vielä aika vähän, joten tulevien vuosien aikana tulemme varmasti kuulemaan lisää erityisherkkyydestä. Siitä, onko se oikeasti olemassa vai ei. Testejä eritysherkkyyden toteamiseen löytyy useita, esimerkiksi  Suomen erityisherkät ry:n sivustolta löytyy lisäinfoa.  Itse miellän erityisherkkyyden ylikuormittumisena ympäristön ärsykkeistä tavalla, joka eroaa normaalista, sekä voimakkaampana reagointitapana. Toisaalta millainen on sitten se keskiverto ihminen ja miten erityisherkkä eroaa hänestä? Erityisherkkä sinälläänhän ei ole huonompi tai parempi ihminen. Hän vain kokee ja reagoi asioihin eri tavalla. 

Mitä jos kyseessä onkin vain yksilöllisyyttä, jolle on haluttu antaa trendikkäämpi nimi? Haluttu lisätä yhteisöllisyyttä ja poistaa erilaisuuden kokemusta? Esimerkiksi omalla kohdallani ”oireeni” voi selittää myös tottumuksilla, mieltymyksillä ja tunne-elämän säätelyn häiriöillä tai herkkyydellä.  Siksi sanon, että minulle on erityisherkkyyden piirteitä, enkä sano olevani erityisherkkä. En myöskään vaadi erityiskohtelua, vaan opettelen tulemaan toimeen kehoni ja mieleni kanssa. Erityisherkkyyteen liittyvä kirjallisuus on lisännyt itsetuntemustani ja sitä kautta elän enemmän itseni näköistä elämää. Kirjallisuus on kehittänyt oman kehoni kuuntelua ja se jos mikä on asia, jota toivon kaikkien oppivan. Tapahtuu se sitten erityisherkkyyden kautta tai ei.

Erityisen kiinnostunut olen erityisherkkyyteen liittyvän tutkimustiedon avulla yksilöllisemmästä mahdollisuudesta ohjata ihmisiä terveyteen liittyvissä asioissa, erityisesti elämäntavoissa. Uskottavaa tietoa, jonka kautta yksilöllisyyttä voitaisiin paremmin oikeuttaa. Luotettavaa tietoa, jonka kautta erilaisia ihmisiä paremmin kohdata.  Myös erityisherkkyyden yhteydestä olemassaoleviin diagnosoitaviin sairauksiin haluan kuulla lisää. Tullaanko ehkä ymmärtämään mielenterveyden häiriöistä jotakin uutta? Tullaanko luomaan uusia diagnooseja tai peräti vähentämään niitä? Minä nimittäin kannatan diagnosointia silloin, kun se mahdollistaa täsmällisempää hoitoa, lisää henkilön itsetuntemusta ja sitä kautta lisää hyvinvointia. Mutta turhaan diagnooseja ei kannata antaa, sillä kääntöpuolena on kapeakatseinen leimautuminen tietynlaiseksi. Niin ihmisen itsensä kuin muiden taholta. En hyväksy sitä, että omaa käyttäytymistä oikeutetaan diagnooseilla tai millään muillakaan kategorisoinneilla. Sen sijaan suvaitsevaisuutta erilaisuutta kohtaan haluan lisää.

No, oli erityisherkkyyttä olemassa tai ei, on siitä selvää ottaminen antanut tähän mennessä minulle paljon. Paras anti on minulle ollut itseni hyväksyminen. Olen ymmärtänyt, että on ihan ok, vaikka lapsesta alkaen olen tykännyt erilaisista jutuista kuin muut. On ok, vaikken viihdy juhlimassa ja kukkumassa aamuun asti. On todellakin ok pitää kiini itselle tärkeistä asioista ja voida hyvin, vaikka muut ihmettelisivät. Ja onhan se lohdullista tietää, ettei ole ainoa tällainen ”herkkis” 😀

 Taiteellisuus liitetään usein erityisherkkyyteen. Tällä viikolla olen ihastellut talvisia puita ja jäätynyttä jokea. Vangitsin nämä hetket kännykälläni myös blogiin katseltaviksi, olivat ne sitten taidetta tai eivät 🙂

IMG_20161124_194118.jpg

taidekuva.jpg

Hyvää talvista sunnuntai-iltaa!

-Katja

Kommentit (5)
  1. Hei,

    Olin itse myös tuolla luennolla ja hieman petyin sisältöön. Odotin enempi avautumista erityisherkän elämästä ja varsinkin parisuhteesta. Itse oivalsin vasta 53 vuotiaana olevani elämän hakuinen erityisherkkä ja luonteeltani tempperamenttinen.
    Olin 35 vuotta parisuhteessa jossa puoliso oli se tasoittava osapuoli enkä tosiaan edes ymmärtänyt olevani ’erkkis’ vaikkan en sietänyt tiettyjä valoja, ääniä, epäjärjestystä jne.
    Eron jälkeen oli yli 4 vuotta suhteessa jossa toinen osapuoli oli täysin erillainen ja vaikka liitossa oli paljon hyvää niin oli niin paljon ’kaaosta’ jota en kestänyt. Avopuoliso piti minua täysin ’epänormaalina’ ja ’hankala luonteisen’ reagtioitteni takia jotka olivat tosi voimakkaita mitä olin siihen mennessä nuoruusiän jälkeen kokenut. Ja vaikka kuinka yritin kertoa tuntemuksia, tarvetta vetäytyä omiin oloihin niin sain näistä kritiikkiä 🙁
    Vasta nyt olen ymmärtänyt että minussa ei ole oikeasti mitään ’vikaa’ ja koska olin parisuhteessa suurimmaksi osaksi ’negatiivisella’ puolella niin reagtioni olivat sen tähden voimakkaita enkä palautunut niistä.
    Tämä kaikki on myös syönyt itsetuntoa kuulla ’etten löydä ketään tuolla luonteella’!! Onneksi on ’Hidasta elämää’ verkkokursseja jossa voi näitänkin asioita työstää 🙂
    Ihanaa kevättä kaikille 🙂

  2. Etpäs vaan mielenkiintoiselta 🙂 Oman elämänsä herraksi tässä tosiaan tulee 😀

    Erityisherkkyys tosiaan kattaa aikalailla erilaisia persoonia, temperamentteja ja kuten sanoit, on todellakin kokonaisuus kaikenlaisia tuntemuksia. Siksikin odotan mielenkiinnolla, mitä tutkimuksen saralla tulee tapahtumaan tämän asian suhteen. Onko kyseessä vain trendi vai jotakin mullistavaa? Epävakaakin nimittäin selittää monia piirteitä ja harvemmin esimerkiksi mielenterveyden häiriöt ovat yhteen kategoriaan sopivia. Yksi diagnoosikin psykiatrian saralla on harvinaista. Yleensä potilaalla tai asiakkaalla on useita, toisiaan täydentäviä kuvauksia. Tuleeko erityisherkkyys kattamaan jatkossa osan diagnoosien kuvauksista vai tehdäänkö siitä oma diagnoosinsa, johon kelakin ottaa kantaa? Saa nähdä 🙂

     

     

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *