Nyt on aika sokerikeskustelulle! osa 3

Nyt vihdoin viimeinen ja se konkreettinen postaussarjan osa sokerikeskusteluun :). Pahoittelen pientä blogitaukoa.

Eli eli. Minun mielestäni sokeriasiasta on tehty liian iso mörkö. En suinkaan kehota syömään mitä sattuu ja miten sattuu, mutta yleensä perusasioihin keskittymällä pääsee pitkälle tarvitsematta laskea tai miettiä syömisiä liikaa. Hyvä kommentti, joka on yksi esimerkki tällaisesta maalaisjärkisestä ratkaisusta, esitettiin ekassa sokerikeskustelupostauksessa. Ideana oli olla lisäämättä sokeria sinne, mihin se ei luontaisesti kuulu esim. puuro tai jogurtti. Näin ollen selkeät makeat herkut ovat oma lokeronsa ja perusruoka, johon arkiruoan tulisi pohjautua, oma lokeronsa. Niinhän sitä lapsillekin sanotaan, että ruoka ensin ja jälkkäri vasta sitten. Ruoka on nälkää varten ja makeat aterian täydentäjiä. Ylipäätään toinen maalaisjärkinen tapa syödä on syödä kuten lapsillekin opetetaan. 

Oma lukunsa on tietty porukka, jolle sokerinkäyttö mahdollistaa riittävän energiansaannin, sillä kehon kannalta riittävä energiansaanti on ihan ykkösjuttu elintoimintojen pyörittämiseen. Siksi sokeriasiassa ei ole aina kyse vähentämisestä tai tiettyjen tuotteiden poistamisesta, vaan veikkaisin, että keskimäärin ihmisten tulisi lisätä ihan kunnon ruokaa ja kasviksia ruokavalioonsa sokerinhimon taltuttamiseksi. Eli en koskaan lähde liikkelle asiakkaiden tai potilaiden kanssa herkkujen vähentämisestä, vaan aina ensin tsekkaan kokonaisuudessaan ruokavalion ja arvioin, mitä tarvetta herkuttelu paikkaa. Tunnesyömisessäkin ruokavalion kuntoonlaittaminen on ensimmäisiä askelia kohti tunteiden käsittelemistä muulla kuin ruoalla ja toisaalta syömisen hallinta onnistuu ylipäätään paremmin kun syö säännöllisesti, riittävästi ja monipuolisesti, toisin sanoen värikkäästi kunnon ruokaa aamusta alkaen noin 3-4 h välein. 

Kolmas maalaisjärkinen keino kohtuulliseen sokerinkäyttöön on juuri miettiä, millaista roolia sokeri omassa ruokavaliossa näyttelee. Onko se vain makeuttajana vai nälän taltuttamiseen vai pika-apua heikkoon oloon vai hetkellinen mielihyvän lähde ahdistavassa olotilassa. En ota nyt tässä kantaa mielihyväasioihin sen kummemmin ja nälkäasioista olikin jo yllä puhe. Sen sijaan tuo makeuttajan rooli on asia, johon liittyy kaksi pointtia: tottumuskysymys ja toisaalta korvaaminen.

Vaikka sanotaan, että makuasioista ei voi kiistellä, niin toistojen avulla on mahdollista opetetella tiettyyn pisteeseen asti uusiin makuihin ja esimerkiksi runsaan sokerin tai suolan käytön kohdalla vähentämisellä saadaan selkeästi makuaistit herkistymään ja ihminen pärjäämään vähemmällä makeutuksilla.  Suu tottuu, mutta tottuuko mieli?  Käytännössä se voi mennä hetkellisen totaalikieltäytymisen avulla tai korvaamalla sokerin roolia muilla makeuttajilla esimerkiksi luontaisesti makeilla marjoilla ja hedelmillä samalla omaa hedelmien ja marjojen syöntiään kohentaen. Tiedän keinotekoisia makeuttajiakin käytettävän, mutta itse en ole niiden kannattaja. Meillä on ihania makuja ihan luonnon omalta puolelta.

Hyviä makeuttajia esimerkiksi puuroon tai jogurttiin ovat lasten hedelmä- ja marjasoseet, lasten smoothiet, banaaninpalaset, mango, hunajameloni, mansikat, vadelmat ja vaikka pensasmustikat. Välipalaksi tai jälkkäriksi voi hyvin tarjota vieraillekin hedelmänpalasia, en usko kenenkään pahastuvan kauniin värisisestä reiluiksi lohkoiksi palotellusta hedelmäsalaatista. Eivät ehkä ekalla kerralla uppoa täydestä creme bruleen rinnalla, mutta onko se tarkoituskaan? Uusiin makuihin tottuminen vie aikaa ja toisaalta vaatii myös kärsivällisyyttä ja tahtotilaa. Ratkaisuna voi olla myös vaihtelu, välillä vanukasta, välillä marjarahkaa pienellä sokerilisällä ja välillä smoothie vain hedelmistä, marjoista ja maidosta. Lisänä toki reilu ripaus uteliaisuutta ja avointa mieltä. 

Ei sen tarvitse olla joko tai…

Joskus tottumus ajaa meitä runsaamman sokerin luokse. On totuttu, että herkkupäivänä vedetään säkkitolkulla karkkia tai litratolkulla jäätelöä maistamatta todella, miltä yksittäinen suupala oikeasti maistuu. Niin herkkuja kuin viinaakin vai? Herkuttelu voi olla määrämitallinen suorite pahaan oloon asti, huiput saadaan vasta sokerihumalassa. Tässä kohtaa voisi kysyä, että miten se kohtuukäytön käsite? Ehkä kourallinen karkkia ei tunnu miltään jättipussin rinnalla, mutta vertaus alkoholiin on siinä mielessä osuva, että nautintoainehan sokerikin on. Vaikka itse sokeririippuvuuteen en suoranaisesti usko, vaan näen sen seurauksena muista elintavoista, niin yhtä vakavalla asenteella runsaaseen sokerinkäyttöön kuitenkin saa suhtautua. Tarvittaisiinko kieltoja, jos sokerinkäyttökulttuuri olisi meillä hanskassa?

Tottumusta voi olla, että aina kahvin kera pitää olla jotakin, mistä voi tulla ongelma, jos kahvikupillisia kertyy useampia päivän mittaan. Tai, että pöydässä pitää olla katettuna sen seitsemän sorttia pullaa ja pikkuleipiä, jos vieraita tulee kylään tai juhliin, vaikka tänä päivänä arvostetaan enemmänkin minimalistisuutta, ympäristöystävällisyyttä ja terveellisyyttä. Eli ei se määrä, vaan laatu.

Vaikka elintarviketeollisuus tuottaa yhä parempaa sisältöä kauppojen hyllyille, on meidän myös kuluttajina ymmärrettävä pysähtyä nauttimaan niistä erilaisista makuvivahteista, mitä purkit ja pussit pitävät sisällään. Ja toki päästävä irti siitä pula-aikaisesta ajatuksesta, että kerralla pitää syödä niin paljon kuin irti saa. Ei nimittäin tarvi, kun meillä on 24/7 mahdollisuudet ostaa ja saada mitä vain mistä vain ihan kotinurkilla.  Saa syödä hyvää ja saa nauttia makeasta, mutta vähempikin riittää, jos vain oikeasti keskitymme maistamaan sitä, mitä syömme. 

Itse asiassa tottumuksista puheenollen pinttyneitä uskomuksia saisi päivittää myös vierasvarojen suhteen. Miksi jääkaapissa tai kaapeissa pitäisi lojua vuoden ympäri keksejä, kakkua ja jäätelöä? Ihan vain varmuuden vuoksi? Jos ennen kylään pamahdettiin yllättäen niin, että kahvin kera ei ollut mitään tarjolla, ei edes maitoa, nykyään taidetaan suunnitella vierailut vähän liiankin tarkasti ja aikataulutetusti. Eiköhän siihen tilaisuuteen ehdi ostaa, jos tarvitsee, vaikka lähikaupasta Pirkan känttypitkon tai paketin Ingmanin parasta. Ja jos ei, niin tuokoon vieraat itse sen, mitä tarvitsevat, jos liian tiivillä aikataululla hektiseen arkeen tunkeutuvat.

Ihan oikeasti, eikö olennaista ole se ihmisten eikä lusikoiden kohtaaminen?  Sillä kyllä ne vierasvarat menevät lopulta omiin suihin, vaan ”koska on pakko, etteivät ne pilaannu”. Ei sillä, että herkuttelussa olisi mitään pahaa, mutta jos omassa sokerinkäytössä juuri vierasvarat ovat ne suurin lähde, niin tässä kohtaa suosittelen päivittämään omat käsitykset vieraanvaraisuudesta.

Tottumus voi liittyä myös tapaan ostaa suklaapatukka tai kaksi aina kaupassa käydessä. Ymmärrän itselle pienen kivan ostamisen ilon, mutta jos kaupassa käy useana päivänä viikossa ja herkuteltua tulee muutenkin, voi pidemmän päälle olla tarpeen korvata pikku makea jollakin muulla. Tai ylipäätään tyytyä perusostoksiin. Kuten sanoin jo aiemmin, arki saa näyttää ja tuntua arjelta. Kaikkea ei tarvitse saada, vaikka haluaisi.

Kuitenkaan en lähtisi tilannetta ratkomaan kielloilla, vaan pohtimalla, mikä merkitys omalla pikku ostoksella on? Mikä voisi tuoda vastaavaa iloa? Lehti? Purkkapaketti? Vai onko kyseessä sittenkin nälkä, joka piinaa kesken kauppareissun ja saa haluamaan äkkiä jotakin energiaa helpotukseksi? Siinä tapauksessa kehottaisin syömään välipalan ennen kauppaan menoa.

Itse saan iloa uusien tuotteiden ostamisesta tai uusien reseptien kokeilemisesta. 

Välillä tuntuu, että yksinkertaistan, mutta vaikka kuinka asioita eri kantilta pohdin, päädyn usein samaan lopputulokseen: nälkä on monen ongelman ytimessä tottumusten ja suhtautumistapojen ohella. Toki nälkään johtaneita syitä ja tarinoita taustalla voi monia ja niitä yhtään väheksymättä totean silti, että riittävällä kunnon ruoan syömisellä aamusta alkaen päästään pitkälle monen asian suhteen. Olisiko meillä ongelmaa sokerin kanssa ja toisaalta niin suurta tarvetta sen ympärille rakentuneeseen kohuun, jos meillä olisi perusasiat syömisessä kunnossa? Jos söisimme perusruokaa, niin leipää, maitoa, rasvaa, lihaa, perunaa ja riisiä ilman suurta hysterisointia ja rakentaisi keinotekoisia rajoitteita perusruoan ympärille? 

En kiellä, etteikö maito tai vilja tai liha yms. voi aiheuttaa jollekulle oireita, jotka pitää huomioida, mutta uskallan kokemuksellani väittää, että suurimmalle osalle ihmisistä nämä rajoitteet tuhoavat luontaista ja omaa tapaa syödä järkevästi. Suurin osa joutuu hakoteille ja suhde syömiseen häiriintyy. Suurimmalle osalle syntyy turhia pelkoja syömistä kohtaan. Syömisen ei kuulu olla vaikeaa ja juuri sellaiseksi se muuttuu, kun hyvää systeemiä, joka meissä jokaisessa on käyttöottoa vailla valmiina sisäänrakennettuna, ronklitaan ulkoapäin tulevilla säädöksillä. 

Pahoittelen, että en pysty tarjoamaan teille hienoja kaavioita, listoja ja reseptejä sokerinkäytön vähentämiseen, jos niitä klikkasitte hakemaan. Koska tämä blogi ei ole niitä varten. Eikä tämä ravitsemusterapeutti niin toimi. Minun vastaanotollani pysähdytään perusasioiden äärelle, puhdistetaan pöytä rajoitteista ja aloitetaan uudelleen rakentamaan omannäköistä syömistä ja rentouttamaan suhdetta syömiseen. En peruskorjaa resuja ruokavalioita, en kikkaile erityisruokien kanssa, en tee pilkuntarkkoja ja aivan liian vähään ruokamäärään perustuvia ateriasuunnitelmia. Minä kyseenalaistan nykyisen ruoka- ja ulkonäkökulttuurin, joka palvelee syömishäiriöitä, nuutunutta aineenvaihduntaa, väsymystä, masennusta, turvotuksia, kipuja ja ahdistusta. Minä kannatan eri näköisiä ja -kokoisia ja eri tavalla eläviä ihmisiä ja maalaisjärkisiä sääntöjä.

Tämän postauksen tärkein sanoma ja piste sokerikeskustelulle tulee tässä: Syökää kunnon ruokaa aamusta alkaen. 

Huh. Tulipa hyvä olo päättää tämä viikko näihin sanoihin, joita niin monesti minun suustani kuulee, mutta joka aina vaan on niin totta. Pitkän aikaa tätä postausta olen mielessäni pyöritellyt ja kuvitellut, miltä se näyttää ja mitä infoa antaa. Se ei kuitenkaan tullut ulos sellaisena tähän koneelle. Ei tullut, koska itse pyrin näkemään ja katsomaan pinnan alle. Miksi, mitä varten ja vielä kerran miksi. Pyrin ratkaisemaan sen, mikä todellinen ongelman ydin on, en maalaamaan pintaa nätimmäksi tietäen, että vaikutus kestää vain hetken. Burana on sitä varten, jos oireet haluaa pois. Ravitsemusterapeutti sen sijaan on sitä varten, että syömisiä katsotaan kunnolla monelta eri kantilta. Lopputulos ei aina näytä mediaseksikkäältä, mutta voin kertoa, että toimii!

Hyvää viikonloppua kaikille!

-Katja