LPG-hoidosta apua selän vaivoihin?

white-male-1834117_640.jpgKirjoitin aiemmin vuoden alussa huonolle tolalle jäänestä kehonhuollosta, johon päätin ryhtyä panostamaan. Opiskeluhommien loputtua aikaa ja energiaa vapautui muuhunkin ja aloin käyttämään sitä itseeni. Otin tavaksi venytellä selkää ja muuta kehoa päivittäin ja kehittää voimaa heikoimpiin kohtiin, pääsääntöisesti siis yläselkä-niska-hartia-seudulle yksinkertaisin joogasta tuttujen liikkeiden avulla. Olo ja ryhti virkistyivätkin, mutta viime vuoden lopulla kipeytynyt lavanseudun alue vasemmalla puolella ei tahtonut lähteä muutoksiin mukaan. Se pysyi jäykkänä liikkumisista, venyttelyistä ja hieronnoista huolimatta. Yhdessä hierojan kanssa tuumasimme alueella olevan jonkinlaisen lukon, joka ehkä vaatisi toisenlaista käsittelyä. 

Kuulin siskoltani kehuja LPG-hoidosta. LPG:ssä on siis kyse hoidosta, jossa alipaineen avulla kiihdytetään lihaksen verenkiertoa, lymfakiertoa ja aineenvaihduntaa.Sen ansiosta kipeytyneen alueen turvotus vähenee ja toipuminen rasituksista vähenee. Olen käynyt vuosien aikana pääsääntöisesti kireän selkäni vuoksi erilaisilla käsittelijöillä, mutta en koskaan vielä LPG-hoidossa. Ajattelin hoidosta saattavan olla hyötyä lihasten rentoutumiseen ja siten lukkojen avautumiseen ja niinpä selvitin, missä Kuopiossa voi kyseistä hoitoa saada.

Minulla kävi tuuri, sillä sain ajan heti samalle päivälle. Kävin siis tiistaina elämäni ensimmäistä kertaa 45 minuutin LPG-hoidossa Fysiopalvelu Kunto Kuopiossa Seppo Hakkaraisen käsittelyssä. Alkuun hän tutki selkää pyrkien paikallistamaan ongelmaa, manipuloi ja naksautteli lukkoja rangasta. Sen jälkeen alkoi varsinainen laitteella käsittely ensin kevyesti, sitten vähän voimakkaammin. Tunne oli mielenkiintoinen ulospäinvetämisen, rullaavan hieromisen ja raapimisen välimaastoa. Rentouttavaa, mutta ei ihan perinteisessä mielessä. 

Käsittelyn jälkeen Seppo vielä käsitteli ja venytti ongelmakohtaa. Hän uskoi ongelman olevan nivelten liikkumattomuudessa sekä osassa selkärankaa että kylkialueella. Pientä liikettä rankaan saatiin hoidon ja käsittelyn ansiosta ja Seppo ohjeisti minulle pari liikettä ylläpitämään rangan hyvää asentoa ja liikkuvuutta. Lisäksi hän suositteli pyyhkeen käärimistä selän taakse tuolilla istuessa, jotta en rötköttäisi tuolilla miten sattuu. Oma veikkaukseni nimittäin on, että juuri se, että olen istunut pitkiä aikoja tietokoneen ääressä todella huonoissa asennoissa. Kun siihen yhdistetään vielä viime syksyn vähäinen liikkuminen, ei ole mikään ihme, että ranka on jähmettynyt. Meidän jokaisen selkä kun tarvitsee monipuolisesti liikettä.

Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Tai no, tiesinhän minä, että riskillä mennään, mutta sillä hetkellä muut jutut menivät liikkumisen edelle. Ja nyt sitten niitä virheitä maksetaan. Kirjaimellisesti. Seppo suositteli noin 5 käyntiä LPG:ssä, myös OMT-fysioterapeutilla käynnistä hän arveli voivan olla apua. Olen siis ensi tiistaina menossa uudelleen käsiteltäväksi. Tässä vajaan viikon aikana olen huomannut hoidosta olleen apua. Kipua ja kireyttä on vähemmän ja omissa venyttelyissäni huomaan selän taipuvan paremmin. 

Erityisesti pyyherullasta selän takana istumista tukemassa on ollut älyttömän suuri apu. Ehkä sitä selkäni onkin kaivannut jo pidempään. Sitä tulen ehdottomasti jatkamaan, sillä se on niin yksinkertainen keino ryhdin ylläpitämiseen. Myös venyttely- ja liikevinkit ovat istuneet hyvin omiin arkirutiineihin. Ja niinhän sen pitää ollakin! Ei riitä, että käy hoidattamassa kipuja ulkopuolisilla, vaan on itse tehtävästä omasta arjestaan sellainen, että kehonhuolto tulee kuin itsestään.

Ja koska olen nyt päättänyt pitää huolta itsestäni aiempaa paremmin, olen katsellut sillä silmällä Kuopiossa pidettäviä jooga- ja tanssitunteja, sillä niistä tiedän selkäni pitävän. Ja kyllähän ne rentouttavat mieltäkin, joten ne ovat loistavaa vastapainoa työlle. Tärkeä palikka kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja onnellisen kehon kaavaan siis 🙂

Rentouttavaa viikonloppua kaikille!

-Katja

Kuva: Pixabay

Suhteet Oma elämä Liikunta Terveys

Näin pääset nyhtökauran makuun helposti

En ollut ennen tätä päivää päässyt kokeilemaan paljon kehuttua nyhtökauraa. Kun maantaina Prismassa käydessäni hyllyt suorastaan notkuivat tomaatilla, savupaprikalla ja persiljalla maustettua nyhtökauraa, nappasin paketillisen mukaani ja ryhdyin miettimään, missä muodossa ja millä tavalla valmistettuna sen testaisin. Pelkonani olivat vatsavaivat, joten päätin tehdä nyhtökauralle samat temput kuin joskus syksyllä härkikselle: tekisin ruoan, jossa käytän puoleksi nyhtökauraa ja puoleksi kanaa tai lihaa. Päädyin maustamattomaan kanaan. Kasvishyllyltä heitin koriini paprikaa, kesäkurpitsaa ja babypinaattia, riisihyllyltä lisukkeeksi kaurariisiä ja kylmähyllyltä kaurakerman ja näin idea oli valmis: Kana-Nyhtökaura-kasvispataa ja riisiä. 

raaka-aineet_nyhtökaurapata.jpg

Tarvitset:

300 g kanaa

1 pkt (250 g) nyhtökauraa

öljyä

1 paprika

1 kesäkurpitsa

3/4-1 ptk babypinaattia

(1 prk kaurakermaa)

kaurariisiä tai muuta lisuketta

Kaurakerma ei ole ihan välttämätön, mutta lisäsin sen, koska halusin padasta löysempää riisin kera syötäväksi. Kaurariisistä tulee kyllä mehukasta myös itsestään. Mausteita voi lisätä oman maun mukaan, mutta näin hyvälaatuisilla ja itsessään hyvänmakuisilla raaka-aineilla plus maustettu nyhtökaura huomioiden lisämausteet eivät ole välttämättömiä. Vähän suolaa voi lisätä kaurariisin joukkoon halutessa. Ja mustapippuriahan voi lisätä mihin vaan 😀

kanatjakasvikset.jpg

Huuhdo ja pilko paprika ja kesäkurpitsa pieniksi paloiksi. Paista öljyssä yhdessä kanasuikaleiden kanssa, kunnes kanat ovat kypsiä. Keitä samanaikaisesti lisukkeet, kaurariisin teossa kestää noin 20 min.

pinaattiasekaan.jpgLisää huuhdottu pinaatti. Huomaa: pinaatti ”häviää” kuumennettaessa hyvin seokseen, joten heitä vaan runsaasti joukkoon.

nyhtökaurapannulle.jpgLisää nyhtökaura pannulle muiden ainesten joukkoon. Se vaatii vain kuumennuksen. Lisää lopuksi kaurakerma, jos sitä käytät ja anna hetki koko seoksen kuumeta ja maustua.

nyhtökaurapata.jpg

Kokoa annos lautaselle, lisää halutessasi jotakin tuoretta lautaselle (minä lisäsin vähän babypinaattia ja tomaatin). Nauti! 

Aikaa aterian valmistamiseen kului noin 30 min kaikkineen. Koska nyhtökaura oli voimakkaan makuista, lisäsin vain vähän suolaa kaurariisiin ja ateria oli valmis minun makuuni.  Kaikki raaka-aineet maistuivat itseltään, pureskeltavuutta ja pehmeyttä oli juuri sopivassa suhteessa ja annos oli värikäs. Tuorepuolesta vastasivat tomaatti ja babypinaatinlehdet. Huomatkaa lautasmalli, joka noudattaa 1/3 + 1/3 + 1/3 -mallia eli poikkeaa perinteisestä 1/2 kasviksia, 1/4 riisiä/pastaa/perunaa ja 1/4 lihaa/kalaa/kanaa. Vaikka tämä ei ihan täysin vegaaninen ollutkaan, niin runsas kasvikunnan tuotteiden käyttö vaatii runsaampia annoskokoja ollakseen riittävä kattamaan energintarpeen. Jälkkäriksi nautin vielä jätskiä. Paljon liikkuva tai muuten enemmän energiaa tarvitseva saa huoletta kasvattaa määriä tästä entisestään tai täydentää ateriaansa vaikka leivällä tai parilla. 

Tällaisin eväin loppuviikkoa kohti!

-Katja

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Liikunta DIY