Photo by Bruce Dixon on Unsplash

Meitä ihmisiä näkee katukuvassa monenlaisia. Yksin ja yhdessä. Kiireessä harppoen ja rennosti jolkotellen. Hymyileviä ja totisia. Ryhdikkäinä ja kumarassa. Rennoin ja virallisin asustein. Pidempiä ja lyhyempiä. Kehonkooltaan ja muodoltaan vaihtelevia. Tänään olin yksi heistä, seuraten heitä samalla itsekin kadulla kulkien, jäätelöäni nuollen ja kahviani hörppien. Miettien, miten samaanaikaan olen niin erilainen ja toisaalta niin samanlainen kuin kuka tahansa heistä. Inhimillinen ihminen työpäivän jälkeen kevätauringosta nauttien.

Pähkäilyni juuret ovat eilen lukemassani postauksessa.  Piia Pajunen julkaisi nimittäin eilen blogissaan postauksen ajatuksistaan kiinteytymiskulttuurista käsitellen vakavasti otettavaa aihetta Piiamaisen ronskilla huumorilla.  Piian postaus oli erittäin ajankohtainen, eletäänhän nyt kuumimpia ”kesäkuntoon”-aikoja, kun kuoriudutaan talviturkkien alta. Se, mihin erityisesti kirjoituksessa kiinnitin huomiota, oli Piian esillenostama rasvanpolttovillitys: ”Mikä siinä normaalissa rasvakerroksessa vyötäisillä tai hanurissa on niin kamalaa?”

Millainen on naisellinen nainen…

Olen kohta kuukauden päivät pyöritellyt mielessäni naisellisuus- ja miehekkyysteemaa, sitä, mikä on naisellista tai miehekästä ja miksi. Olen tutkinut aihetta netissä, lukenut aihetta liippaavaa kirjallisuutta ja keskustellut aiheesta ystävien ja tuttavien kanssa. Lopputulemaa minulla ei vielä ole, mutta hahmotelmaa kylläkin: omien erilaisten puolien hyväksyminen, esilletuominen ja nivominen yhteen sopivansointuisaksi kokonaisuudeksi muodostaa naisellisen naisen tai miehekkään miehen. Pakkaa sekoittaa iloisesti myös se tosiasia, että tuolta väliltäkin löytyy vaihtoehtoja, omaan biologiseen sukupuoleen ei siis tarvitse jäädä kiinni, pääasia on, että on kliseisesti sanottuna sinut itsensä kanssa. Miesten maailmassa en ole tarpeeksi pyörinyt voidakseni puhua heidän puolestaan, mutta naisten maailmassa uskallan sanoa, että jotakin tekemistä rasvakudoksella on oman itsensä hyväksymisessä. 

…biologisesti?

Biologisesti ajateltuna rasvakudoksella on oma erittäin merkittävä roolinsa niin silmän kuin sisäelinten suojana, sisäelinten paikallaanpitäjänä, lämpöeristeenä, energiavarastona sekä hiilihydraatti- ja rasva-aineenvaihduntaa säätelevien hormonien rakennuspaikkoina. Erityisesti lanteilla ja reisissä oleva rasvakudos on olennaista naishormonien rakentumista ajatellen.  Ei mikään pikkutehtävä siis.

Biologisessa mielessä on lisäksi tärkeää, että rasvakudosta on sopivasti. Liian vähäisellä määrällä on haittavaikutuksensa, jonka naiset voivat kokea esimerkiksi kuukautisten häiriintymisenä, lapsettomuutena ja luuston haurastumisena. Se siis sotkee elimistön hormonien toimintaa. Biologisessa mielessä rasvaton nainen ei siis ole ihannekumppani lisääntymistä ajatellen. Kuukautisia sen sijaan voisi siis yhtenä pitää naisellisuuden mittarina. 

…Sosiaalisesti?

Sosiaalisesti ajateltuna rasvakudoksen määrällä saattaa olla väliä. Jos ajatellaan pariutumista, ovat muodokkaammat naiset houkuttelevampia, sillä he hehkuvat potentiaalista hedelmöittymistä. Hyvin laihat naiset puolestaan herättävät lähinnä huolta ja myötuntoa, laihuus kun symboloi sairaana olemista. Sen sijaan kulttuurisesti naisihanne on vaihdellut kautta aikojen. Välillä on meikattu voimakkaasti, pukeuduttu näyttäviin röyhelöpukuihin,  kiristetty vyötäröä tukiliivein tiimalasin malliin ja vaalennettu rikkiarseenilla tukkaa. Luonnollisuus ei ole ollut muodissa oikein koskaan. 1950-luvulla Marilyn Monroe edusti ihannenaista kurvikkaine muotoineen kun taas 2000-luvulla ihastusta herättää solakka ja terveyttä edustava liikunnallinen ja syömisestään huolehtiva nainen. Näin radikaali muutos vain muutaman vuosikymmenen aikana! Voisi sanoa, että ei niinkään riipu naisesta, vaan kulttuurista ja aikakaudesta, miten hyvin ihanteiden raameihin mahtuu. 

Sosiaalinen yhteenkuuluvuus sinällään ei kuitenkaan katso ulkomuotoa, vaan arvoilla, tavoitteilla ja mielenkiinnon kohteilla on merkitystä, kun ihmiset ryhmäytyvät. Kokemukset ja näkemykset ovat siis korostuneemmassa roolissa. Tästä näkökulmasta halu kuulua porukkaan laihduttamisen avulla ei saa vahvistusta. Sosiaalisessa mielessä siis rasvakudoksella ei juurikaan ole merkitystä. Tai no, jos porukan yhteiset puheenaiheet pyörivät vain ja ainoastaan painon tai senttien ympärillä, niin ehkä sitten. Oma kysymyksensä siinä tapauksessa on, haluaako kuulua sellaiseen porukkaan, joka on kiinnostunut kyseisestä aiheesta. 

Photo by Brooke Cagle on Unsplash

…Psyykkisesti?

 En ole tätä aihetta tieteellisesti tutkinut, vaan puhun omasta kokemuksestani ja näkemyksestäni. Mielestäni rasvakudoksen paljoudesta puhuttaessa on kyse juuri sosiaalisista paineista ja halusta tulla nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi. Rasvakudos symboloi tällöin ihmisen psykologia perustarpeita.

Toisaalta rasvakudokseen liitetään myös ei-biologisia ominaisuuksia, kuten onnistuminen tai epäonnistuminen, itsekuri tai laiskuus, kunnianhimo tai luovutus. Itseä siis määritellään ulkoisin piirtein. Tämä on toki kestämätöntä, jos tietynlaisen rasvaprosentin tai kehon saavuttaminen vaatii jatkuvaa itsensä ruoskimista, paastoamista, rääkkitreenaamista ja jatkuvaa stressitilaa. Jossain vaiheessa biologia voittaa ja keho alkaa rapistua vieden pohjaa tehdyltä työltä.

Keho on viisas. Sitä ei ole luotu vähärasvaisena lisääntymään tai toimimaan optimaalisesti. Se joko sopeutuu nipistäen toimintakapasiteettiaan esimerkiksi juuri hormonitoiminnasta tai pakottaa nälänviesteillään ihmisen syömään. Esimerkiksi kyltymättömältä tuntuva ruokahalu ja ahmintakohtaukset ovat kehon tapoja saada tarvitsemaansa energiaa selviytymistä varten. 

Rasvakudoksen hyväksyminen = itsensä hyväksyminen?

Kun puhutaan häiritsevästä rasvakudosta, saatetaan siis itse asiassa ilmentää vaikeutta hyväksyä itseään ihmisenä. Inhimillisenä ihmisenä kaikkine vietteineen, tunteineen ja ajatuksineen. Vaikeutta hyväksyä, että itsessä on sekä biologinen, sosiaalinen että henkinen puoli. Vaikeuksia hyväksyä omia tarpeita kuulua porukkaan, saada rakkautta, hoivaa ja huomiota, löytää kumppani, perustaa perhe ja kokea olo turvalliseksi, täydeksi ja tyytyväiseksi. Vaikka pintaa voidaan silottaa ja kiillottaa, ei perustarpeitamme ihmisenä voida ohittaa ilman seurauksia. Ei se ole rasvakudoksen vika, jos olet ahdistunut, onneton tai yksinäinen. Ei se ole kehosi vika, jos et ole löytänyt sopivaa kumppania tai koet toistuvasti hylkäämisiä. Älä kosta kehollesi sitä, ettet ole löytänyt vielä paikkaasi. Kehosi on syytön mielessäsi sinkoileviin ajatuksiin ja tunteisiin. 

Photo by Catherine McMahon on Unsplash

Palaa siis sylttytehtaalle, kun seuraavan kerran soimaat vatsamakkaroitasi, liian suuria reisiäsi tai höllyviä käsivarsiasi. Mieti, kenelle oikein yrität niin kovasti kelvata. Tavallisena naisena oleminen ei vaadi rasvaprosentin kyttäämistä, suositeltavaa sen sijaan on pitää itsestään huolta, vaalia tarpeitaan, kunnioittaa rajojaan ja välillä sadatella kuukausittaisia menkkavaivoja. Sellainen nainen voi olla minkäkokoinen ja -näköinen tahansa eli sopii täydellissesti erilaisia naisia ja miehiä vilisevään katukuvaan.

Hyvää alkavaa viikonloppua,

Katja

Postauksessa käytetty lähteenä artikkelia Kleopatrasta kuntosalinaiseen.