Nyt on sitten joulukuun ensimmäinen päivä. Sosiaalisessa mediassa se näkyy erilaisina joulukalenteripostauksina, kaupoissahan suklaa- ja tavarakalentereita on ollut viikkoja myynnissä ja vihdoin tänään on siis virallisesti lupa aukaista ensimmäinen luukku. Lapsena suosikkejani olivat tarrakalenterit ja eräs figuurikalenteri, josta sai muistaakseni erilaisia maatilan työmiehiä ja eläimiä. Se oli yllättävä ja erilainen perinteisiin versioihin verrattuna ja todella mieluinen. Lienevätköhän ne ukkelit enää tallessa…  Viime vuonna ostin arpakalenterin (ei voittoa)  ja sitä edellisenä vuonna tein miehelleni 24 erilaista punaista pussukkaa, joiden sisältö vaihteli joulukarkeista pieniin hierontahetkiin. Tänä syksynä en kaipaa suklaata enkä tarroja enkä jaksanut alkaa ideoimaan yllätyksiä, joten päädyin eilen hetken mielijohteesta taas arpakalenteriin. Eihän sitä tiedä, josko tänä vuonna onni nappaisi? Ainahan sitä saa haaveilla aurinkomatkasta pahimman pimeyden keskellä. Ja sitä paitsi, minusta joulukalenterin idea ei ole aina saada, vaan se jännitys, mitähän luukun alta tänään paljastuu?

Vaikka kalenteriasia on tälle joulua hoidettu, rupesin eilen paria blogia selatessani miettimään, millainen olisi minusta paras joulukalenteri nyt aikuisiällä. Olisiko se parisuhdeaikaa, hemmottelua tai pikkupalkintoja pitkin viikkoa? 

Ei. 

Asia, josta syksyn aikana olen joutunut (lue: vältellytkin välillä) joustamaan on kodin siivous ja kaappien järjestely. To do-listallani on vuoden takaisesta muutosta asti ollut järjestää eteisen komero kuntoon ja paperit kansioihin. Pidän siististä kodista ja järjestelmällisyydestä. En ylipuhtaasta kiiltokuvakämpästä ja arkistoista, vaan perussiivotusta, tavarat paikallaan, vaatteet pinoissaan ja roskat roskiksessa- tyyppisestä stailauksesta. Ei täällä pizzalaatikoiden ja villakoirien keskellä toki elellä, mutta kyllä sitä omaa jaksamista on varsinkin nyt loppuvuotta kohti joutunut säästämään pakollisiin hommiin, joihin tällä hetkellä ei puunaus tai organisointi kuulu. Onneksi mies jakaa kotityöt ja hänelle voi delegoida osan hommista. Siivousfilosofiaani on jo vuosia kuulunut hiljalleen paikka kerrallaan-systeemi eli en yleensä harrasta kokopäivän mittaisia siivousorgioita, mutta välillä sellainen perinteinen siivouspäivä vaan tekee hyvää sekä mielelle että kodille. Tulee hyvä fiilis, kun tietää tehneensä kotinsa eteen :). Tällä hetkellä selviytymiskeinonani on ajatella ”kohta loppuu, kohta loppuu”, mutta niin vain sitä joka viikolle tulee yllättäen lisähommia ja muutakin mietittävää kuin siivoustouhut. 

Niinpä minun joulukalenteritoiveeni tälle joulukuulle olisi oma joulutonttu! Joka päivä tonttu siivoaisi yhden nurkan ja komeron kerrallaan. Pyyhkisi pölyt, imuroisi, luutuasi, tamppaisi matot. Pesisi lavuaarin ja poistaisi kalkkitahrat. Tuulettaisi tyynyt ja peitot, vaihtaisi silitetyt puhtaat lakanat. Vaihtaisi myös uudet verhot ja pesisi ikkunat. Heittäisi turhat roinat mäkeen ja ehkä hakisi vielä kauniin kukkakimpun keittiönpöydälle. Ah, sellaisen tonttukalenterin minä haluaisin.

Kyllä, olen harkinnut siivoojan palkkaamista. Vielä tilanne ei ole akuutti, mutta hyvin voisin kuvitella ulkoistavani sen asian, josta itse en suuremmin pidä ja käyttäväni säästyvän ajan sitten johonkin muuhun. Hyvällä omallatunnolla. Teen jo paljon ”ihan ite”, joten en tarvitse sulkaa hattuuni vielä siivouksenkin osalta. No, katsotaan, miten naisen käy. Tätä vuotta ei ole enää pitkästi jäljellä. Selkeästi vauhtiväsymys alkaa painamaan näin loppuvuodesta ja epäselvät kuviot ensi kevään osalta kelluvat mielen päällä odottaen ratkaisuja. Onneksi kohta on joulu ja Suomi rauhoittuu hetkeksi. Myös minä.

-Katja

Ps. Joulupukki, toivon sinulta vähän lisävirtaa. Vanhoista paristoista alkaa puhti loppua.