Koulumaailmassa ”vieraileminen” reilun kuukauden ajan sijaisen roolissa on herättänyt minussa monenlaisia kysymyksiä nykymaailman menosta. Pakko sanoa, että en katso hyvällä, millaista meininkiä yläkouluilla on. Kun Maikkarilla uutisoitiin Pisa-tutkimuksen uusimmista tuloksista, sai havaintoni vielä lisäpontta. Alaspäin mennään kuin lehmänhäntä. Surullista. Artikkeli täällä. 

Maailman huipulla ollaan edelleen luonnontieteelisillä (biologia, maantieto, fysiikka, kemia) oppiaineilla mitattuna, mutta tyttöjen ja poikien erot ovat kasvussa, samoin alueelliset ja sosiaalis-taloudelliset liittyvät erot. Heikoimmat tulokset olivat Länsi-Suomessa ja Itä-Suomessa sekä maaseudulla. Pääkaupunkiseutu loistaa muihin alueisiin verrattuna aiempaa selvemmin. Artikkelissa nostettiin esille suomalaisen koulujärjestelmän aiemmin tasoittaneen oppilaiden taustaan liittyviä eroja, muttei enää. Missä syy?

Asiat, joista itse olen huolissani on nuorten myöhäinen nukkumaanmeno (puolen yön aikaan tai myöhemmin!), vähäinen liikkuminen vapaa-ajalla, heikko kouluruokailu sekä runsas älylaitteiden käyttö. Vaikeus pysyä erossa puhelimesta näkyy tunneillakin. Sukupuolittainen ero on todella selvä, tyttöjen hyväksi.Tunneilla saa toistuvasti huomauttaa puhelimen räpläämisestä, piposta ja hupusta sisätiloissa, kotitehtävien tekemisen tärkeydestä, toisen kuuntelemisesta ja keskittymisestä. En osta sitä väitettä, että ADHD olisi lisääntynyt. Itse linkitän edellämainitut ongelmat itsesäätelytaitojen puutteisiin, siis taitoon säädellä omia tunteita ja käyttäytymistä. Kun ne ovat hallussa, on helpompi vastustaa yllykkeitä ja hetken houkutuksia, joita nykyinen media ja kaiken läsnäolo pelkän napin painalluksella ihan satavarmasti tuottaa. Ei läksyjen lukeminen, opiskelu ja kouluun lähtö voi joka päivä kiinnostaa, mutta ei mielestäni tarvitsekaan. Pitkän tähtäimen suunnitelmien, kuten koulutuksen, työpaikan ja toimeentulon, eteen vain pitää tehdä töitä, huvitti tai ei. 

Kuka sitten opettaa itsesäätelytaitoja? Ne ovat osin persoonaan liittyviä mutta myös opittuja. Jo pienissä lapsissa näkee eroja esim. oman rahan käytössä tai karkkien syömisessä. Kuka säästää, kuka malttaa, kuka haluaa kaiken heti eikä pysty odottamaan. Osan taitojen kehittämättömyydestä heitän kotikasvatukselle. Ei koulu eikä varsinkaan yläkoulu saatikka lukio ole päiväkoti, vaikka välillä siltä näyttääkin. En syyllistä, sillä tiedän kodeilla olevan omat resurssinsa asioiden hoitamiseen ja taustaan liittyviä eroja on ja paljon, mutta onko jotakin, mitä kodeissa voitaisiin tehdä toisin? Jotta niitä taitoja opittaisiin? Vai onko mentävä vain virran mukana ja laitettava syy nykyteknologian ja -mahdollisuuksien niskaan? Vain hyväksyttävä se, että taaksepäin kehityksessä mennään? Pitäisikö minun opettaa oppilaita heidän aikansa mukaisin kyvyin, vaikka se tarkottaisi joissain asioissa sormien läpi katsomista tai jopa vaatimustason laskemista? Esimerkiksi kirjoittamisen osaa kokee todella vaikeaksi ja se on myös hidasta. Mikä oppimisen keino menetetäänkään, jos sallitaan kaiken leikkaaminen ja liimaaminen netistä? Myös oma-aloitteisuus ja oman pään käyttäminen on osalle vierasta. Toisaalta, tarvitseeko nykyaikuistenkaan kauaa pähkäillä, kun katsoo vain googlesta… Usein mietin, mikä valtava resurssi aivotoimintoja jää vajaalle käytölle. Tämäkö pitää vain hyväksyä?

Onneksi itsesäätelytaitoja voi kehittää myös myöhemmin. Nykyiset koululaiset eivät siis ole menettyjä tapauksia, mutta silti jo tässä vaiheessa pitää mielestäni miettiä, mitä tapahtuu ja miksi. Mitä voimme ehkäistä, mitä tehdä toisin ja miten? Ei vain seurata sivusta ja lukea väsyneistä vanhemmista ja opettajista, kasvatuspallon pyörittelystä ja heittelystä puolelta toiselle. Lasta pitää kasvattaa ja kasvatukseen kyllä osallistuu kodin lisäksi muutkin tahot, mutta ei yksin, vaan yhdessä. Eilisessä Linnanjuhlien haastatteluissa nousi hyvin esille yhteisöllisyyden kaipuu. Että työtä pitää tehdä, mutta ei yksin. Tällä kannalla minä olen. Vanhemmat, olkaa yhteydessä kouluun ja neuvotelkaa asioista yhdessä. Olkaa toistenne puolella. Ja koulut ja päiväkodit, ottakaa yhteyttä kotiin ja kertokaa, missä mennään. Varmasti yhdessä löydetään tapa kehittää nuorta ja varmistaa yhdessä hänelle hyvä tulevaisuus.

Keskiviikkoterveisin,

-Katja