MILTÄ SUN HUONO PÄIVÄ NÄYTTÄÄ?
Kun sitä aina tietäisikin, mitä keho ja mieli on vailla. Löytäisi sen täydellisen tasapainon ja ennen kaikkea ne liikeradat, joilla siihen tasapainoon pääsee, mukisematta. Mutta ei tuota monimutkaista kompleksia aina vaan osaa kuunnella.
Vaikka juuri tuo täydellinen tasapaino mystisyydessään meitä niin kovin kiehtookin.
Mulla on epäsäännöllisen säännöllisesti huonoja päiviä. Tuttavallisesti yleensä aina toisena vapaapäivistä. Ja ketä huvittaisi juuri sinä omana aikana voida huonosti? Kun juuri viimein pitäisi olla sitä omaa aikaa, sitä todellisuudessa ei olekaan. Ehkä sekin tuo oman lisänsä tuohon oloon – syyllisyys.
Sillä siinä missä toisena herään innosta ja onnesta puhkuen zen tilaani ylläpitäen, nauttien televisiottomuudesta, energisyydestä, rauhallisuudesta, läsnäolosta, ikkunan vieressä istuskelusta, luovuudesta, vain jouhevasta oleilusta kuin flow virran vietävänä, toista varjostaa raskas musta verho.
Ja koska en ymmärrä, mistä tuo verho laskeutuu, yritän niin kovin hallita sitä.
Korjata huonon hyväksi.
Jos huonoa on pakko välillä olla, miten huonoa käsitellään, että sen kanssa pystyy olemaan, sillä käsittelemättä se on niin tavattoman kuormittavaa?
Bonuksen asiaan tuo se, ettei tällaista tunnetta tunnusteta edes olevan olemassakaan. Kipua ilman syytä. On yleinen totuus, että tunteille niin ilolle kuin surullekin on oltava aina jokin syy. Varmasti tässäkin tapauksessa alla piilee esimerkiksi väsymystä, stressiä, ylikuormitusta tai riittämättömyyttä, mutta sellainen käsinkosketeltava syy.
Oikea syy.
Eikä siitä siksi kai ääneen puhutakaan. Sanota, että ei vain jaksa. Eikä pysty. Ja kaikki on ihan surkeaa. Täytyisi olla vain iloinen kaiken aikaa. Täydellisen tasapainoinen. Ymmärtäen signaalit kehon, mielen ja järjen tulituksen ristiriidassa.
Pitäisi pystyä olemaan olematta.
Siltä mun huono päivä näyttää.
Viimeksi:
MITÄ JOS ENSI VIIKOLLA ET PARANTAISI ITSESSÄSI YHTÄÄN MITÄÄN?
Lue myös:
MILLENIAALI, JOKA EI VOI OLLA KOSKAAN LIIAN TÄYDELLINEN