MITÄ JOS ENSI VIIKOLLA ET PARANTAISI ITSESSÄSI YHTÄÄN MITÄÄN?

Näkemämme maailma on täynnä ristiriitaisia neuvoja hyvään oloon.

Kertomuksia siitä, miten sinäkin olet oikeasti rikki ja tarvitset korjausta.

Lukemattomia ohjeita, miten omasta elämästä tänäänkin voisi tehdä vielä vähän parempaa.

Ja sen sijaan, että oikeasti kuuntelisi omaa ydintään, yrittää täyttää valmiiksi näytettyjä askelkuvioita hyvään oloon.

Sellaiseksi some on oikeastaan muuttumassa. Suoritukseksi hyvästä elämästä. Paitsi että voi syödä väärin, liikkua väärin, voi jopa vettä juoda väärin. Kaikki on vain yhtä hyvää oloa – tai siis sen tavoittelua. Samalla huonosta olosta on tullut lähes tabu. Sellaisen tunteminen ei ole normaalia.

Ja siinä oikeastaan piilee kaiken koukuttavuus. Kuka nyt ei haluaisi elää koko ajan terveellistä ja hyvinvoivaa elämää? Omassa tasapainoisessa zen kuplassaan? Ja siis – voimmeko oikeastaan jotenkin todella huonosti, jos meidän täytyy koko ajan jotakin parantaa, eikä mikään tyydytä tarpeeksi?

Toivoen kokevansa edes pienen osan tuosta ehtymättömästä luonnonvarasta, jota voi janota aina vain lisää ja lisää. Ottaen osakseen aina vain uusia tapoja hyvinvoinnin näyttämössä.

Samalla hukkuen äänitulvaan. Hukuttaen sen tärkeimmän tuon huudon alle.

Oman ytimensä, joka tietää aina kaikista äänistä parhaiten. Joka osaisi määrittää juuri ne oikeat askelkuviot.

Milloin se saa tuntea olevansa tarpeeksi hyvä?

Viimeksi:

4 SYYTÄ KIINNOSTUA YKSINKERTAISTAMISESTA

Lue myös:

PARAS VERSIO – VAI VAIN VERSIO ITSESTÄSI

MIKSI MAAILMA ON NIIN MONIMUTKAINEN?

SOME VÄÄRISTÄÄ TODELLISUUTTA

hyvinvointi mieli hyva-olo
Kommentit (2)
  1. Mielenkiintoista. En olekaan koskaan ajatellut asiaa tältä kantilta! Mutta tässä on todellakin pointtia. Missä on tilaa elämälle, kun koko elämä on jo pitänyt valjastaa oman hyvinvoinnin optimoimiseen? Ja vielä lisätvistinä se, että tämä pitää tehdä jotta jaksaisi TÖISSÄ. Ja auta armias jos et panosta 100% omaan hyvinvointiisi, silloinhan se on sitten vain oma vikasi jos sairastut tai uuvut. Mitäs et nukkunut, liikkunut, syönyt, meditoinut ja hoitanut ihmissuhteita oikein,
    ja menit vielä stressaamaankin tästä kaikesta.

    1. Hah, juurikin näin! Hyvin sanottu 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *