PITÄÄKÖ AINA OLLA JOTAKIN SANOTTAVAA?

Mä oon kirjottanut tätä blogia kohta kaksi vuotta. Parhaan muistini mukaan yhtäkään viikkoa ilman postausta ei ole jäänyt tekemättä. Kaiken kaikkiaan julkaisuja löytyy tällä hetkellä 261 kpl. Vain muutaman olen joukosta poistanut.

Useimpina kertoina poden ensin tyhjän näytön syndroomaa.

Useinkin tuntuu ettei vaan nyt oo mitään sanottavaa.

Ja tekisi mieli huutaa: NYT EI VAAN OO MITÄÄN SANOTTAVAA!

Ja silti se teksti kuitenkin lopulta syntyy, vähän kun rutistaa ja puristaa, antaa vaan tulla ja mennä, jostakin aloittaa ja johonkin lopettaa.

Eihän mun olis mikään pakko aina kirjoittaa. Musta kuitenkin tuntuu, että itselleen periksi antaminen johtaa vain siihen, että yhteys katoaa, määräajaksi X, eikä tiedä, koska tuo yhteys taas palaa. En kai halua vain päästää jotenkin irti. Haluankin vähän rutistaa ja puristaa. Tai tietenkin  mieluummin niin että kaikki purkautuisi täydellisesti ulos, yhteen pötköön, viiteen minuuttiin, jonka jälkeen olo jää  höyhenen keveäksi. Ei se vaan silti aina mee niin, eikä voi mennä niin.

Pitää tutkiskella, pyöritellä, aloittaa, jatkaa, muuttaa, deletoida, jäsentää.

Lopulta ymmärtääkseen.

Luodakseen.

Viimeksi:

VOIHAN LUONNONKOSMETIIKKA…

Lue myös:

MINÄ, JOKA PALASI

MIKSI MÄ KIRJOITAN BLOGIA?

LISÄÄ HILJAISUUTTA, KIITOS!

Hyvinvointi Mieli Ajattelin tänään

VOIHAN LUONNONKOSMETIIKKA…

Oon yrittänyt nyt varmaan vuoden löytää itselleni sopivaa luonnonkosmetiikkaa. Yrittänyt, sillä kaikki tyssää siihen, etten vaan löydä itselleni sopivaa ripsaria ja kulmakynää, niitä kahta ainoaa asiaa joita lähes päivittäin käytän.

Mä päädyinkin lopulta vaihtamaan kaikki meikkini Lumeneen, sillä ajattelin sen olevan kakkosparas vaihtoehto. Olin päätökseeni hirveän tyytyväinen, kunnes.. siltä puuttuu se hemmetin eläinkokeettomuus sertifikaatti!

Ja oikeastaan lopulta ymmärsin, että tuollainen lupaus olis mulle kaikkein tärkeintä, jopa niitä ekosertifikaatteja tärkeämpää.

Vitsit että nyt en vaan jaksa! Tätä kaivamista ja etsimistä ja ettei mikään kuitenkaan ole hyvä. On vaan niin energiaa kuluttavaa nyhtää tietoa sieltä, missä sitä ei ole, testata, pettyä ja testata uudestaan.

Eikä vielä vähinkään se, kuinka paljon rahaa tähän humputukseen kuluu.

Täytyy kyllä myöntää että tässä on harjaantunut melko eteväksi rivienvälistä lukijaksi. Hämmästyksekseni mulla oli edelleen vähän sinisilmäinen luotto ihmisiin, vaikka toisin luulin. Vain todistaakseni, kuinka pohjimmiltaan se kuitenkin taikoo taitavasti heikkouksista hyveitä, vaikkei sitä oikeasti voi nimellään muuttaa. Sillä liian pehmeä kulmakynä on liian pehmeä, vaikka se onkin herkälle iholle sopiva (onko monet meistä oikeasti NIIN herkkäihoisia?). Ripsari joka ei tartu ripsiin ja vaatii satakertaista ees taas hinkkausta, ei muutu kestäväksi voluumiksi, vaan lopulta latistaa taivutukset. Ja kuinka hirveästi silti löytyy kauniita kuvia taivutusten kanssa olevista ripsareista, vaikka fakta on se ettei taivutukset vain pysy edes työpäivän ajan.

Omalta osaltani tässä alkaa ehkä vähän lievästi sanottuna stressaamaan. Ehkä siitä syystä, että pieni täydellisyyden tavoittelu näyttää nostavan päätään. Oikean valinnan tekeminen. Ketään hyväksikäyttämättömän valinnan tekeminen. Voinko antaa itselleni periksi tällaisessa asiassa?

Mutta tässä vaiheessa on ehkä pakko asettaa se raja.

Vielä yksi yritys,

sitten lopetan.

Ja kuinka ollakaan tuo yksi, jonka alkuviikosta käteeni sain, onkin ollut aivan hyvä. En vielä uskalla kuitenkaan hurrata, tarvitaan pitempi jakso, ennen kuin uskallan uskoa ja jos uskon, jaan sen kyllä teillekin. Ensimmäinen kriteeri on täyttynyt kuitenkin: taivutukset pysyy.

Viimeksi:

MITEN YLLÄPITÄÄ TAVARAKAAOKSETONTA KOTIA?

Lue myös:

DOKUMENTTI, JOKA KAIKKIEN TULISI KATSOA

HELPOIN EKOTEKO ON OSTETTU EKOTEKO

OLISIKO MUN TYYLI ALL BLACK?

Hyvinvointi Mieli Vastuullisuus