jos ruoka oliskin vaan polttoainetta
Täällä Berliinissä ollessani suhteeni ruokaan on muuttunut totaalisesti. Ensinnäkin olen (toivottavasti) lopullisesti lopettanut proteiinihömpötyksen ja vaihtanut sen ensisijaisesti kasvishömpötykseen.
Tärkeää mulle on edelleenkin syödä säännöllisesti, mutta oon jotenkin pysähtynyt katselemaan sitä tosi asiaa, että kuinka paljon sitä pelkääkään nälkää – ja se on oikeastaan aika naurettavaa.
Kuinka huonoa itse asiassa ehkä tekeekin syödä itsensä aina vähän ikään kuin liian kylläiseksi. Tai oikeastaan tuntuu, ettei enää edes niin tiedä, mitä kylläisyys on. Tää havainto tulee ihan siitä tosi asiasta, että asumassani perheessä syödään niin paljon vähemmän kuin mihin minä olen oikeastaan koskaan elämässäni tottunut.
Toki mä tykkään edelleenkin välillä väkertää ja ehdottomasti syödä myös ulkona. Ehkä ollen taas sitä Epikuroksen oppia ”kieltämättä nautintoa, mutta nauttien siitä vaatimattomasta mistä ylellisyydestäkin”. Että ruoka on ruokaa, suurimmaksi osaksi polttoainetta, joskus sitten palvellen niitä muitakin tarpeita.
Ja jotenkin musta tuntuu, että ruuasta on ihan yksinkertaisuudessaan tullut… hyvää.
Ja kun joskus uskaltaa altistua vähän sille nälän tunteellekin, sen makukin muuttuu, sitä oppii hallitsemaan – eikä tulekaan niin sitä nälkäkiukkua.
Tällä ajattelutavalla on pari muutakin positiivista puolta: ensinnäkin silloin päästään rahahanojen äärelle (asia joka mun on pitänyt ottaa työn alle jo pitkään) ja toisekseen se vähentää ruokahävikkiä. Tehden ruokaa siitä, mitä kaapista löytyy, vaikka se ei niin täyttäisikään jonkin reseptin kriteerejä, mutta täyttäen polttoaineen kriteerit. Että vain laittaa erilaisia aineksia yhteen, olematta, no, mitään. Ollen silti itse asiassa maukasta.
Tärkeimmäksi olen oivaltanut ruoan tuoreuden. Mä käytän 15-30 minuuttia joka päivä, sekä niin lounaalla kuin päivällisellä, ruoan valmistukseen. Se, että ruoka on juuri tehtyä, tekee siitä jo itsessään herkullista, jolloin siihen voi myös helposti tuoda vaihtelua, vaikka joka päivä. Tähän on pakottanut ihan se tosi asia, ettei perheessä ole mikroa. Epäilen, ettei ole välttämättä enää munkaan tulevassa kodissa.
Viimeksi:
jokainen ansaitsee tulla kohdatuksi sellaisena kuin on
Lue myös:
