Ole avoin, kaikelle

Siinä hetkessä mä tiesin, että oon juuri siellä missä pitääkin ja kaikki menee juuri niin kuin pitääkin.

Kymmentä minuuttia aikaisemmin en tiennyt. Istuin lentokoneessa, käyden kamppailua rohkeudesta, jossa pelko on kuitenkin aina se äänekkäämpi.

Ja miten voikin olla sattumaa, että mun vieruskaveriksi tulikin se tyyppi, joka vei mun ajatukset täysin muualle ja paitsi muualle, antoi mulle sen ensimmäisen opin tältä matkalta, opin siitä, millainen ihminen mä haluan olla.

Olla avoin.

Olla hyvä.

Kaikelle.

Ja tuo kohtaaminen teki muhun lähtemättömän vaikutuksen. Eikä siihen tarvita edes mitään muuta kuin vain sen, että olet.

Ihminen. Ihmiselle.

Ennen kuin kone edes nousi ilmaan, alkoi juttelu, joka päättyi vasta sitten kun tiet erosivat koneen laskeuduttua. Siinä välissä skoolattiin lasi skumppaakin, puhuen kaikista ja kaikesta, eikä 10 vuoden ikäerolla ollut mitään merkitystä. Kyse on vain siitä, että kohtaat toisen siinä.

Ilmaisin avoimesti, että tää alku oli mulle aika ainutlaatuinen. Tähän hän vastasi kertoen miehestä, joka kohtasi aiemmin viikolla hänet juuri samoin. Ehkä tämä siis olikin vain osa hänen vuoroaan laittaa hyvä kiertoon, niin hän tuumasi. Jäänkin miettimään enää vain sitä, millaisia tarinoita kaikilla noilla ihmisillä juuri tuossa koneessa mahtoi olla.

Kaikilla omanlaisensa, kertomisen ja kysymisen,

kuulemisen arvoinen.

Kuten mä viime postauksessa sanoin, mä pidän siitä ihmisestä joka juuri nyt saan olla. Yksi noista piirteistä on se, etten enää pelkää.

Ja vitsit, kuinka näin lyhyessä ajassa olen onnistunut jo kohtaamaan niin upeita ihmisiä, joista jokaisesta nappaan hitusen mukaani.

Että ehkä mä ensikerralla jätän sen euron tipin vegaaniravintolan tyhjään tippikulhoon, yhtä sydämellisesti hymyillen kuin se Prahalainen tyttö. Että keittelisin tulevassa kodissani kahvia espressokeittimellä ja silloin aina muistaisin tämän kokemuksen sekä hostmaman ja hänen inspiraationsa ruuanlaittooni.

Ja ehkä.

Ehkä mä olen se ihminen siellä paluulennolla, joka alkaa juttelemaan juuri sille toiselle.

Viimeksi:

Ensimmäinen viikko Berliinissä

Lue myös:

Mitä on hyvä elämä – 7 x oivallusta

Mitä jos omasta elämästä ei tarvitsisikaan lomaa?

Haluaisitko hidastaa – mutta mistä olet valmis luopumaan?

Hyvinvointi Oma elämä Hyvä olo

Ensimmäinen viikko Berliinissä

Mun mielestä on jotenkin uskomatonta, miten voi sattuma johdattaa siihen, että kaikki voi mennä hyvin ja voit löytää jotakin sellaista, jossa on todella paljon samankaltaisuutta,

tietämättä tuosta mitään etukäteen.

Täällä ei ole telkkaria. Täällä ei käytetä puhelinta ollessasi jonkun seurassa, syödessäsi aamupalaa, lounasta tai palatessasi koulusta, vaan ollaan läsnä. Isojen ikkunoiden äärellä, katsoen ulos jo kovasti keväiseen ilmaan.

Mulla on koko ajan, jo ennen lähtöä, ollut kaikesta hyvä fiilis, johon en ole vain uskaltanut uskoa.

Nyt mä ehkä alan uskoa.

Ehkä kaiken kuuluukin mennä hyvin.

Ja annan kaiken mennä hyvin.

Se toki tarkoittaa, että pitää antaa myös aikaa. Ja sitä uuteen maahan ja uusiin rutiineihin tottuminen tarvitsee. Tekisi hirveästi taas miettiä pitäisi ja pitäisi, onnistua niin sanotusti kaikessa, vaikka nyt tarvitsenkin vain aikaa. Tarvitsen aikaa, kun ensimmäisellä kerralla mulla menee jo pari tuntia käydessäni kilometrin päässä ruokakaupassa, ihan koska kaikki on uutta enkä tiedä missä mikin on tai mikä on sopiva korvaava tuote ja eksyn vielä pari kertaa matkalla.

Mutta ehkä mä tällä kertaa annankin kaiken mennä omalla painollaan. Ilman tarkkaa valmista suunnitelmaa, edeten sen mukaan minne virta johdattaa, yrittämättä laittaa vastaan.

Sillä virta tietää minne mennä, miten ja milloin.

Ja juuri tässä, juuri nyt, mulla on niin kevyt olla.

Eikä vain nyt, vaan myös hetken päästä, illalla, huomenna ja aamulla.

Jolloin hymyilen:

mä pidän siitä ihmisestä, joka juuri nyt saan olla.

Viimeksi:

Aupairiksi – 28 vuotiaana?

Lue myös:

Hyppää silmät kiinni

Mikä on sun elämäsi paras kokemus?

Viisi vuotta sitten, viiden vuoden päästä

Hyvinvointi Oma elämä