Juoksukuulumisia

Kuten jotkut tarkkasilmäiset ovat saattaneet huomata, blogin sivupalkkiin ilmestyi joku aika sitten tulevien juoksutapahtumien listaan Helsinki Trail Run 16 km, joka juostaan heinäkuun ensimmäisenä. Juuri äsken klikkailin ilmoittautumisen myös tulevana lauantaina Kolin lähellä pidettävälle Arctic Ice Road Runille 14 kilometrin matkalle. Tapahtumassa juostaan Euroopan sisävesien pisintä jäätietä edestakaisin kerran tai kahdesti sarjasta riippuen. 

20170316_212028.png

Olen pari viikkoa noudattanut uutta Karhunkierrosta varten räätälöityä treeniohjelmaa. Siihen kuuluu kolme lenkkiä ja kaksi punttia viikossa – tai siis kuuluisi, mutta vielä en erinäisten sattumusten vuoksi ole onnistunut tekemään kaikkia treenejä saman viikon sisällä. Nyt kuitenkin aion pitää harjoittelun korkeammalla prioriteettilistallani, omaa kroppaa ja fiilistä kuunnellen toki. Treeniohjelma näyttää lyhyesti kuvattuna tältä:

Juoksu

  • Tasavauhtinen pk-lenkki, jota aletaan pidentää pikkuhiljaa 60 minuutista ylöspäin.
  • Kevyt alle tunnin lenkki, johon on tarkoitus sisällyttää erilaisia juoksutekniikkaharjoitteita.
  • Intervallilenkki, esimerkiksi 5 x 4 min tai 8 x 3 min reippaampaa juoksua kävely- tai hölkkäpalautuksilla.

Kuntosali

  • Kahdesti viikkoon koko kropan läpi käyvä treeni, jossa liikeet tehdään joitakin apuliikkeitä lukuunottamatta kolmen liikkeen kiertoharjoitteluna. Toisena päivänä voin halutessani vaihtoehtoisesti tehdä raskaampia ja lyhyempiä settejä rinnallevetoa ja työntöä.

Ekstrat

  • Uintia ja joogaa jäljelle jäävinä päivinä fiiliksen ja jaksamisen mukaan.
  • Joka treenin jälkeen venyttelyt. Yritän ottaa myös putkirullauksen taas rutiiniksi.

Sitä vaan tässä mietin, milloin olen alkanut ilmoitautua alle 20 kilometrin juoksutapahtumiin ajatuksella: No eihän sinne tarvii treenata, kun on noin lyhyt matka.

Hyvinvointi Liikunta

Juoksukaverikirja

PSX_20170313_213158.jpg

Maijaliisa haastoi minut täyttämään Takomorunnersista liikeelle lähtenyttä Juoksukaverikirjaa. Koska kaverikirjat ovat tunnetusti parhautta (miksei aikuiset yleensä täytä niitä?), osallistun ilomielin haasteeseen. Hauskaa myös sinänsä, että minut ilmeisesti otetaan nykyisin vakavasti juoksubloggaajana, vaikka itse välillä epäilen olenko edes oikeasti juoksija.

Takomorunnersin juoksukaverikirja

Kuka olet: Suvi, juuri valmistunut filosofian maisteri, osa-aikainen toimistohäärä ja vannoutunut humanisti.

Missä päin vaikutat: Joensuussa, mutta olen kotoisin Helsingistä ja välissä poikennut muun muassa Keravalla ja Zagrebissa

Mitä teet työksesi: Etsin parhaillaan oman alani töitä. Jos sinulla on paikka auki viestinnän ja kulttuurin moniosaajalle, kurkkaa portfolioni!

Mitä harrastat: Juoksen, käyn salilla, joogaan ja uin. Ja katson Netflixiä, mutta sitä ei taideta laskea?

Lempiruokasi: Niitä on monta! Tykkään pastoista, currysta ja kaikesta mitä voi syödä uunijuuresten kanssa.

Mitkä ovat lempilajisi: Aika pitkälti samat mitä tällä hetkellä harrastan: juoksu, jooga ja uinti. Lisäksi tykkään crossfitista ja painonnostosta, jotka ovat tällä hetkellä tauolla juoksutavotteiden takia, ja muun muassa purjehduksesta ja suppailusta.

Minkä merkkinen juoksukenkä olisit: iRock. Lempikenkäni ja myös parhaan niminen. 

Kerro lempparikisasi jos sellaisia on: En ole käynyt vielä niin monessa, että kauheesti osaisin vertailla. Ainakin tähän asti kaikki on ollut lemppareita. Jos on ihan pakko valita, niin Vaarojen maraton ennen kaikkea kylpyläafterpartyjen takia.

Mikä on paras juoksutuloksesi: Se, että yleensäkin aloitin juoksun ja uskalsin ilmoittautua tapahtumiin. Yksittäisistä suorituksista vastaan tähänkin Vaarojen maraton 14km

PSX_20170313_212938.jpg

Mikä on mieleenpainunein liikuntahetkesi: Ehkä se, kun viime kesänä lähdin yksin kiipeämään Medvednicalle tajuamatta ollenkaan, mihin olin ryhtymässä. Tai se, kun pitkän sairastelutauon jälkeen pääsin takaisin crossfittaamaan. Ja ehkä pari tunturille rämpimistä ja yksi 25 tunnin yhtäjaksoinen purjehdus. Kaikissa yhdistyy epätodennäköiset olosuhteet, vähän liian iso haukattu pala ja silti siitä hengissä selviäminen.

Mitkä ovat vahvuutesi liikkujana: Venyttely. Saan melkein spagaatin. Muita ei sitten olekaan.

Entä heikkoutesi: Olen hidas, minuun ei tartu voima eikä lihas ja koordinaationi on auttamattoman heikko, varsinkin jos pitää liikuttaa useampaa raajaa samaan aikaan. En silti pidä mitään näistä syynä olla liikumatta, vaan perusteena treenata sitäkin sinnikkäämmin.

Jos saisit lisätunteja vuorokauteen: Joogaisin enemmän ja lukisin kirjoja.

Mitä haaveita sinulla on juoksun suhteen: Sanotaan se nyt ääneen: juosta jonakin päivänä maraton. Sitä ennen pitäisi selvitä kutienkin NUTS Karhunkierroksen kolmenkympin matkasta.

Missä maassa haluaisit juosta: Transgrancanaria jotekin jännästi houkuttelee. Lappi on myös hyväksi todettu.

Keksi itsellesi supersankarinimi seuraavaa juoksukisaa varten: Ei mun tarvii keksiä: olen Sisunainen tiimissä Pi(i)nkovat rämpijät.

PSX_20170313_213054.jpg

Haastan mukaan Johannan

Kuvituksena eilisiä lenkkimaisemia järven jäällä. 

Suhteet Oma elämä Liikunta