Julkiset vessat ja putoavat hissit – nämä painajaiset toistuvat unissani

Julkiset vessat ja putoavat hissit – nämä painajaiset toistuvat unissani

Nukun yleensä melko hyvää, lähes katkeamatonta unta. Se ei kuitenkaan kerro öideni levollisuudesta mitään. Näen nimittäin todella usein painajaisia. Nämä unet eivät ole sellaisia, joista hätkähtäisin hikisenä hereille. Mutta painajaisten teemat saattavat vielä aamulla ahdistaa. Muistan uneni melko tarkasti – viimeistään päivän mittaa, jos jokin asia päivän tapahtumissa triggeröi muistikuvaa. Toistuvat painajaiset Ihmeellistä kyllä, painajaisteni […]

Viime viikon kohokohdat

Viime viikon kohokohdat

Jännitin viime viikkoa etukäteen paljon. Puolisoni lähti mökille kavereiden kanssa ja jäin ekaa kertaa näin pitkäksi aikaa kahden koiranpentumme kanssa. Jälkikäteen voin todeta viikon olleen ihan mahtava. Sain koiranhoitoon jeesiä yllättävistä jutuista ja omaa päätäkin tuuletettua velvollisuuksista huolimatta. Ja mikä parasta: torstaina alkoi odotettu kesäloma! Tiistai Sovimme tiistaille lounaan kollegan kanssa, joka aloitti meillä vain […]

Instagram-synti, johon itsekin syyllistyn

Instagram-synti, johon itsekin syyllistyn

Kritisoin aiemmin hiljaa mielessäni tyyppejä, jotka näyttävät Instagramissa vain ne kauneimmat puolet itsestään, arjestaan ja elämänsä kohokohdista. Tunsin alemmuutta, kun koti ei ollut oikein koskaan instattavassa kunnossa ja kakkuni eivät hyvästä mausta huolimatta näyttäneet kuvissa riittävän edustavilta. Vaikka teen työtä somen ja vaikuttajien parissa, en usein muistanut nähdä noiden kuvien taakse, vaan kelailin, että olisipa […]

15 x kivaa tekemistä kesälomalle

15 x kivaa tekemistä kesälomalle

Mulla alkaa torstaina loma! Oon listannut jo pari viikkoa kivaa tekemistä lomalle nostaakseni kesäfiilistäni ja muistilistaksi. Ajattelin jakaa listan tänne blogiin, jospa joku toinenkin löytäisi siitä lomapuuhaa itselleen! Tein aiemmin myös bucket listin kesälle, jonka löydät täältä. Sushi bowl & Valkkari Loman aloituksen kunniaksi haen itselleni sushia ja valkkaria ja siirryn niillä lomalaitumelle. Lomaskumppa on ollut traditioni […]

Asioita, joita en kaipaa Korona-pandemiaa edeltävästä elämästäni

Asioita, joita en kaipaa Korona-pandemiaa edeltävästä elämästäni

On ehkä kliseistä sanoa, että Korona-pandemia muutti elämäni, mutta lopulta kuitenkin kävi niin. Koronan pakottama pysähtyminen sai laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen. Aloin miettiä tätä luettuani Eija Hinkkalan (Hidasta elämää) Sinä olet enemmän-kirjan, jossa puhuttiin ihmisen käyttöarvoista ja näyttöarvoista. Ensimmäiset ovat niitä, jotka mainitset arvoiksesi ja tunnet sydämessäsi oikeiksi. Toiset niitä, jotka elämässäsi oikeasti näkyvät. Korona laittoi […]

Pitkospuita ja keveitä askeleita – polkujuoksun aloittaminen

Pitkospuita ja keveitä askeleita – polkujuoksun aloittaminen

Mun lempiaine koulussa oli suunnistus. Ei siksi, että olisin erityisesti nauttinut kartan lukemisesta tai eksymisestä metsään. Vaan siksi, että poluilla juostessa askel tuntui kevyeltä ja saatoin tuntea itseni ketteräksi ja nopeaksi, vaikkei näitä adjektiiveja muuten moni muhun olisi liittänytkään. Kenkä suorastaan lensi metsässä ja oli sellainen vapaa fiilis! Näihin samoihin tunteisiin aloin jälleen hurahtaa, kun […]

Helppo ja herkullinen raparperipiirakka

Helppo ja herkullinen raparperipiirakka

Haaveilen joka kesä omasta raparperipuskasta, mutten vieläkään ole saanut aiettani todeksi. Tänä vuonna unelmaani mutkisti koira, joka syö pihalta kaiken voikukista pensashakkeeseen. En  siksi uskonut saavani satoa omaan käyttööni ja nostin tomaatitkin amppeleihin ulottumattomiin. Viime kesän viljalylaatikkokokeilunikaan ei varsinaisesti kannustanut laajentamaan lajirepertuaariani tälle kesällä, vaan nikkaroimme siitä kesähelteellä koiralle väliaikaisen uima-altaan. Haha! Mutta kun Foodie-sovellukseni […]