Väärä hälytys!

varhainen kouluikä: ahkeruus vs alemmuus

”Neljännessä vaiheessa eli kouluiässä (5-10 v.) lapselle muodostuu peruskäsitys työnteosta ja omista kyvyistään. Kehityksen onnistuessa lapsi kokee itsensä taitavaksi ja kykenee oma-aloitteiseen työskentelyyn. Epäonnistuessaan se voi johtaa lapsen tuntemaan alemmuutta ja riittämättömyyttä suhteessa toisiin.” Huhtikuu 2019: Koulu on sujunut minulta ongelmitta. Olen ollut ihan hyvä oppilas. Huonoin todistus oli kolmannella luokalla, vanhempieni eron aikana. Isäni […]

Väärä hälytys!

myöhäinen leikki-ikä: aloitteellisuus vs syyllisyys

”Kolmannessa kehitysvaiheessa eli leikki-iässä (3-5 v.) lapsi tutustuu kehittyneempien kognitiivisten valmiuksiensa avulla itseensä, muihin ihmisiin ja ympäröivään maailmaan. Tämä tapahtuu suurelta osin leikin välityksellä. Tässä vaiheessa lapsi ymmärtää, ettei voi omia vanhempiaan kokonaan itselleen, koska heillä on keskenään merkittävä suhde sekä muita tärkeitä tehtäviä. Lapsi samaistuu tyypillisesti samaa sukupuolta olevaan vanhempaansa ja suuntautuu näin kohti […]

Väärä hälytys!

varhainen leikki-ikä: itsenäisyys vs epäily sekä häpeä

”Toisessa kehitysvaiheessa eli pikkulapsi-iässä (1,5-3 v.), motoriikalla, liikunnalla, puheella ja kielellä on keskeinen asema. Tärkeässä asemassa on lapsen kyky oppia hallitsemaan itseään, joka näkyy esimerkiksi peräsuolen hallinnan harjoittelussa. Kehitysvaiheen onnistuessa, lapsi itsenäistyy ja oppii ilmaisemaan tahtoaan hallitusti ja joustavasti. Tilanteessa, jossa lapsi jää liian usein yksin pettymystensä ja vastoinkäymistensä kanssa, lapselle muodostuu vihamielinen suhtautuminen itseensä […]

Väärä hälytys!

vauvaikä: perusluottamus vs turvattomuus

”Ensimmäisessä kehitysvaiheessa eli vauvaiässä (0-1,5 v.), muodostuu lapsen perusturvallisuus, joka on psyykkisen kehityksen ja terveyden kulmakivi. Epäsuotuisassa kasvuympäristössä luottamuksellinen vuorovaikutus lapsen ja läheisten ihmisten kesken voi jäädä syntymättä, jolloin lapsen perustuntemukseksi muodostuu epäluottamus. Kehitysvaiheen onnistunut läpikäyminen synnyttää lapsessa toivon tunteen ja uskon tulevaisuuteen. Tällöin lapsen on esimerkiksi helpompi sietää myöhemmin eteen tulevia pettymyksiä ja vastoinkäymisiä.” […]

Väärä hälytys!

Eriksonin kehitysteoria

psykoanalyytikko Erik Eriksonin kehitysteoria Pesin äsken käsiäni 8 minuuttia ja siinä ajassa ehtii miettiä moneen kertaan, että mitä nyt helvettiä taas. Ahdistaa, joten kaivelen menneitä postauksia, jotta saan ajatukseni pois pakko-oireista. Löysin huhtikuussa 2019 tehdyn kehityspsykologian koulutehtävän. Pureudun siis siihen tuhatta ja sataa. Eriksonin teoria kuvaa persoonallisuuden kehittymistä. Teorian mukaan ihminen kohtaa kahdeksan erilaista psyykkistä […]

Väärä hälytys!

Defenssien ja OCD:n yhteys

Defenssit eli minän puolustuskeinot Defenssit eli minän puolustuskeinot ovat psyykkisiä mekanismeja, joiden tarkoituksena on vähentää ahdistusta. Defenssin taustalla on ihmisen taipumus välttää negatiivisia epämiellyttäviä tunteita, pelkoa, ahdistusta, sisäisen kuoleman tunnetta, hallitsemattoman voimakkailta tuntuvia tunnekokemuksia tai itsetunnon alentumista. Defenssi on tavallaan itsepetosta, eli se aiheuttaa itselle vääristyneen kuvan todellisuudesta, vääristymisen palkkio on miellyttävämpänä koettu tunnetila. Defenssien etuna […]

Mitä minä tarvitsen kun minua ahdistaa?

Mitä minä tarvitsen kun minua ahdistaa?

”Itsemyötätunnossa katse kääntyy myötätunnon osoittamisesta toisille ihmisille sisäänpäin, itseen. Itsemyötätunto tarkoittaa sen myöntämistä, että kaikki ovat myötätunnon arvoisia, myös itse kokija. Monet ihmiset kuitenkin käytännöllisesti tietävät, mitkä ovat itselle sopivia keinoja auttaa itseä vaikealla hetkellä.” En minä ainakaan tiedä! Tänään ennen tenttiä kehollinen traumamuisto tai mikä lie sai minut taas ylivirittyneeseen tilaan kello 15 iltapäivällä. […]

Väärä hälytys!

aivot tuottavat ajatuksia automaattiseti

Ihminen ei voi hallita täysin ajatuksiaan. Ei voi ennakoida sitä, mikä ajatus seuraavaksi nousee mieleen. Aivot tuottavat ajatuksia automaattisesti. Jokainen voi kuitenkin pyrkiä vahvistamaan rakentavia ajatuksia, joiden kautta myötätunto ja usko omaan itseen vahvistuvat. Kannattaa ohittaa kevyesti ja päästää irti huonoista ajatuksista, kuin painaisi delete-näppäintä ja siirtäisi ne roskapostiin. No kylläpäs kuulostaa helpolta! Huonoja, itsetuntoa […]

Väärä hälytys!

OCD:n triggerit

Itselläni OCD pärähtää päälle, kun koen itseni uhatuksi Aamulla rutiinit sujuivat ilman pakkotoimintoja. Ensimmäinen kompulsiointitarpeeni virisi kun puolisoni heräsi. Tunsin itseni uhatuksi – en ollut riittävän rakastavalla tuulella. Olin siis vääränlainen. Pelkäsin että ilmeeni on liian hapan ja äänensävyni paljastaa ärtymykseni. Toinen tarve pakkotoiminnoille tuli, kun tarkistin tämän päivän aikataulun ja huomasin, että opettajalta oli tullut […]