Kävin työterveyslääkärin vastaanotolla ja hän puhui IFS-terapiasta. Itselleni oli uusi juttu tämä, joten laitoin googlen soimaan.

Mitä on IFS-terapia ja voisiko siitä olla hyötyä OCD:n hoidossa?

Suomen trauma- ja dissosiaatioyhdistys Disso ry:n sivuilla kirjoitetaan aiheesta:

Internal Family Therapy eli IFS:n mukaan mieli rakentuu useista osista eli alipersoonallisuuksista. IFS-terapian kehittäjä Richard Schwartz käsitti ihmismielen sisäisenä perheenä ja sovelsi perheterapian tyypillisiä tekniikoita yksilöihin. Teorian taustalla on käsitys siitä, että meidän kaikkien sisällä elää useita osia, jotka täyttävät sekä terveitä että epäterveellisiä rooleja. Elämäntapahtumat tai trauma voivat kuitenkin pakottaa meidät terveistä rooleista äärimmäisiin rooleihin. IFS-terapian tavoitteena on löytää Itseys ja yhdistää ihmisen kaikki sisäiset osat toimivaksi kokonaisuudeksi. IFS-terapia on ei-patologisoivaa (ihmistä ei nähdä vain diagnoosin kautta).  

Itseys IFS-terapiamallissa

Itseys koostuu erilaisista ominaisuuksista, jotka Schwartz jaottelee kahdeksaksi C:ksi ja viideksi P:ksi.

Kahdeksan C:tä ovat:
1. Itseluottamus (engl. Confidence)
2. Rauhallisuus (Calmness)
3. Luovuus (Creativity)
4. Selkeys (Clarity)
5. Uteliaisuus (Curiosity)
6. Rohkeus (Courage)
7. Myötätuntoisuus (Compassion)
8. Yhteenkuuluvuudentunne (Connectedness)

Viisi P:tä ovat:
1. Läsnäolo (engl. Presence)
2. Kärsivällisyys (Patience)
3. Perspektiivi (Perspective)
4. Sinnikkyys (Persistence)
5. Leikkisyys (Playfulness)

IFS-terapian mukaan Itseys (Self) on se, kuka todella olet. Terapiaprosessi edistää luottamusta Itseyteen ja kaikkien Itseyden ominaisuuksien koordinointia.

Jaa-a. Itse en taida uskoa mihinkään autenttiseen minään tms, kyllä me olemme hormoniemme ja aivokemiamme, geenien ja ympäristömme muokkaamia. Itsestä jonkin autenttisuuden jahtaaminen on turhaa ja johtaa harhaan. En tosin usko siihenkään, että meillä on vapaata tahtoa, vaikka me haluaisimme ja kuvittelemmekin, että on. Voit toki tehdä joitain valintoja, mutta ne ovat vain tippoja valtameressä. Itse ajattelen oman psyykkeeni olevan hajanainen novellikokoelma, en milloinkaan ole ajatellut minuuttani koherenttina romaanina, jossa on alku ja loppu, sekä selkeä juoni.

Minulle ei nyt oikein aukea, mitä tällaisilla listoilla haetaan? Sitten kun suoleni on toiminut kunnolla, olen nukkunut ja kylläinen, sekä aivokemiani kohdillaan, minulla on mielekästä tekemistä ja hyvää seuraa, niin olen kaikkea C:llä ja P:llä alkavaa. Sitten taas kun pinna kiristyy ja vanne puristaa päätä, vatsa ei toimi, en pysty nukkumaan, enkä syömään, niin kaikki nämä CEET ja PEET katoavat. Itse opettelen sitä, että se on ihan ok – ei ole pakko koko ajan kukoistaa. Minulla ei ole mitään velvollisuutta olla parhaimmillani taukoamatta. Minulla ei ole myöskään moraalista pakkoa koko ajan kannatella jotain toista, ja jos olen jollakin tavalla puutteellinen (väsynyt ja kipuileva, alakuloinen), minun ei tarvitse sietää vihaisia hyökkäyksiä.

IFS-terapian tekniikat

Osia on kolmea päätyyppiä: pelastajat, järjestäjät ja karkotetut.

• Pelastajat ovat suojelevia osia, jotka aktivoituvat ärsykkeistä. Esimerkiksi kun mieleen tulee tuskallisia muistoja, niiden aiheuttamaa kipua voi yrittää tukahduttaa päihteiden käytöllä
  –
• Järjestäjät suojaavat yksilöä suunnittelemalla ja ohjaamalla tämän käytöstä, jotta voidaan välttää asioita, jotka saattavat tuoda mukanaan kivuliaita tunteita
  –
• Sekä pelastajat että järjestäjät pyrkivät estämään karkotettuja nousemasta pintaan ja tuomasta mukanaan traumaa ja kivuliaita muistoja.

Lähde:
https://www.disso.fi/tietoa-traumasta-ja-dissosiaatiosta/kirjoituksia-ammattilaisilta/mita-on-ifs-terapia/

Alkuperäinen englanninkielinen teksti: What to Know About Internal Family Systems (IFS) Therapy, Theodora Blanchfield.

Iltapäivällä minusta tulee mielisairas, enkä voi tehdä asialle mitään. Kävin tänään hammaslääkärissä, kaupassa ja kävelin auringonpaisteessa. Tulin kotiin. Kävin suihkussa. Kello on nyt 15:06 ja sisälläni toistuu ajatus: ”Nyt sä pilaat kaiken!” Sanat ovat alkujaan äitini suusta; mutta nyt ne kieppuvat mieleni sopukoissa sisäistettynä totuutena. Omasta mielestäni en ole tässä pilaamassa yhtään mitään, eikä ole mitään syytä, miksi minun pitää nyt kärsiä hädästä ja turvan tunteen katoamisesta.

Avasin blogin, ehkä voisin kirjoittaa jotain tuntemuksia ylös ennen kuin tuhoan tämän planeetan, koska olen niin järkyttävällä tavalla vääränlainen ja viallinen. Näiden häpeäromahdusten estoon minulla on ollut pitkä liuta pakko-oireita, mutta niiden teho on hiipunut. Jäljelle on jäänyt vain voimakas kokemus siitä, että olen vastenmielinen, enkä juuri voi tehdä mitään asialle. Vastenmielinen siksi että olen olemassa.

Jos minua ei olisi, muiden ei tarvitsisi kärvistellä inhon tunteidensa kanssa. Olen siis pelkkä rasite ja riesa, pahalta haiseva jätekasa. Onneksi huomenna voin mennä taas töihin, eikä minun tarvitse tutkailla sisintäni ja kuunnella kehoni viestejä. Omassa päässäni asuu liuta kiusaajia, eikä niiden häätöyritykset tuota tulosta. Jatkan kuitenkin yrittämistä, kunnes en enää jaksa.

0   0   0   0   0

Kun eilen kirjoitin yllä olevan postauksen, minulla oli vahvasti kokemus, että ei kannattaisi. En saa ajatella tällä tavalla tai jos nämä ovat todelliset tunteeni, niin ainakaan minun ei kannata tuoda niitä esille millään tavalla, ettei kukaan vaan kuormitu tai loukkaannu. Sisäisesti tunsin pelkoa siitä, että kirjoittamastani tekstistä seuraa jokin sanktio – että minua rangaistaan jollakin tavalla, koska minulla on vääränlaisia tunteita ja ajatuksia.

Klo on nyt 06:26 ja olen takaisin työpaikallani. Aamuisin minua ei uhkaa mikään, ahdinkoni alkaa vasta iltapäivällä. Tekisin ihan mitä tahansa, että voisin pitää tämän hetkisen sisäisen rauhani. Ja kyllä minä yritän! Huh huh, miten paljon yritänkin.