OCD = ahdistavien ajatusten vankila

Helmi oli 17-vuotias, kun hänen mielensä valtasivat ahdistavat seksuaaliset ajatukset. Silloin hän pelkäsi olevansa häiriintynyt.

Ajatukset palasivat yhä uudelleen, eivätkä enää rajoittuneet vain seksuaalisuuteen. Hän koki myös hylätyksi tulemisen ja menettämisen pelkoa. Helmi tiesi, etteivät ajatukset olleet totta. Silti hän pelkäsi, että ihmiset huomaisivat hänen olevan yhtä häiriintynyt kuin päänsä sisäisissä kauhukuvissa. Helmi oli sairastunut OCD:hen.

”Keskityin siisteyteen ja likaantumisen välttelyyn, jotta saisin kontrolloitua ahdistavaa oloani. Aloin vältellä esineitä, joihin muut ihmiset olivat koskeneet. En voinut koskea ovenkahvoihin tai bussin stop-nappiin.”

Pakkoajatuksista kärsivä yrittää päästä niistä eroon erilaisilla rituaaleilla eli pakko-oireilla. Rituaaleja voivat olla esimerkiksi käsien peseminen, siivoaminen, rukoilu, valojen sytyttely ja sammuttelu, tai lukkojen, hellan tai kahvinkeittimin tarkastaminen. On tavallista, että pakko-oireista häiriötä sairastava peittelee oireitaan mahdollisimman pitkään. Siksi läheisten voi olla vaikea erottaa sairauden oireet tavallisista arjen käyttäytymistavoista. Monet rituaalit myös tapahtuvat täysin mielen sisällä, jolloin muiden on mahdotonta huomata niitä.

Myös Helmi pyrki peittelemään pakko-oireitaan ja siksi hän joutui välillä suunnittelemaan arkeaan tarkasti. – Saatoin pestä käteni kymmeniä kertoja putkeen. Koulussa mietin mitä teen, jos opettaja antaa minulle kynän, koska silloin käteni likaantuisivat.

Oireet aiheuttivat läheisissäni hämmennystä ja ärtyneisyyttä, mikä tuntui ristiriitaiselta, koska niillä yritin kontrolloida yksinjäämisen pelkoa ja hallita ahdistusta.

Korona-aikana uudeksi pakkoajatukseksi nousi viruksen tartuttaminen muihin. Helmin mukaan pakko-oireiselle häiriölle on tyypillistä, että se ”tarraa kiinni” johonkin ajankohtaiseen tai itselle tärkeään aiheeseen. – Ravasin testeissä saman flunssan takia. Kuvittelin, että jonain aamuna lehden otsikossa lukee: Helmi tartutti kaikille koronan ja nyt kaikki kuolee.

Kun Helmi hakeutui hoitoon, ei hän aluksi saanut apua, koska pelkkiä pakkoajatuksia ei osattu yhdistää pakko-oireiseen häiriöön. Vasta kun pakko-oireet, kuten toistuva käsien peseminen, alkoivat häiritä arkea, sai hän OCD-diagnoosin. Hoidon avulla ahdistavat ajatukset hyväksyy osaksi elämää

Pakko-oireista häiriötä hoidetaan altistus- ja rituaalinestoterapialla. Siellä pakkoajatuksia ja -oireita hoidetaan muun muassa harjoituksilla, joissa kohdataan ahdistusta aiheuttava ajatus ilman, että siitä yritetään päästä eroon pakko-oireen avulla. Esimerkiksi saastumisen pelkoinen laitetaan koskemaan oven kahvaa julkisella paikalla ilman, että hän tekee pakkotoimintoa, kuten käsien pesua, sen jälkeen. Sairautta hoidetaan myös masennuksen hoitoon käytettävillä SSRI-lääkkeillä, jotka vaikuttavat aivojen serotoniinitasoon. Lisäksi vertaistuki on sairastuneelle tärkeää.

Nyt Helmi on sairaanhoitajaopiskelija ja haaveilee töistä psykiatrian puolella. Pakko-oireinen häiriö ei ole poissa hänen elämästään, mutta lääkkeiden, terapian ja vertaistuen avulla hän pärjää sen kanssa hyvin. On hyvin todennäköistä, että pakkoajatukset tulevat olemaan osa hänen arkeaan aina.

Lähde:
https://yle.fi/aihe/a/20-10002281

Kursivoidut tekstit ovat suoria lainauksia Kellomäen (2023) kirjoittamasta artikkelista, jonka linkki löytyy postauksen alaosasta.

”Pakko – Kuinka OCD pakotti minut epäilemään kaikkea ja mitä sitten tapahtui -tietokirjan kirjoittanut Tuukka Hämäläinen on elänyt OCD:n eli pakko-oireisen häiriön kanssa 18 vuotta. Pitkään Suomen Tourette- ja OCD-yhdistyksen aktiivina toiminut Tuukka tietää, että pakko-oireisesta häiriöstä kärsivät ihmiset saattavat hakeutua avun piiriin vasta kärsittyään oireistaan kauan. Oireet hävettävät, eikä niistä uskalleta puhua ääneen. – Pakkotoiminnot ja -ajatukset voivat rajoittaa elämää jo todella pahasti, ennen kuin apua haetaan.”

”Tuukka kertoo kirjassaan, että OCD tarraa ihmisen pahimpaan mahdolliseen pelkoon. Hänen omalla kohdallaan pelot ovat liittyneet hylätyksi tulemiseen, yksinäisyyteen ja virheiden tekemiseen. Kun ajatukset lähtevät laukalle, ei järkeily riitä. – Asia voi samaan aikaan pelottaa, ahdistaa ja inhottaa, mutta samaan aikaan ihminen on hyvin tietoinen ajatustensa järjettömyydestä. Tunne jyrää järjen yli.”

”Pakkotoiminnot, joilla pahaa oloa yritetään helpottaa, voivat olla esimerkiksi käsien pesemistä tai muuta puhdistautumista tai alun hellaesimerkin tyyppistä tarkistelua. Joku voi pelätä pakonomaisesti satuttavansa toista ihmistä tai esimerkiksi tehneensä rikoksen huomaamattaan. Ihminen on hyvin tietoinen ajatustensa järjettömyydestä. Oireiden ollessa vaikeimmillaan Tuukka saattoi pestä kätensä vessareissun jälkeen kymmeniä kertoja, ensin 15 kertaa ranteeseen asti ja sitten vielä 10 kertaa kyynärpäähän asti. Yleiset vessat tuntuivat aivan mahdottomilta. – Niiden jälkeen saatoin desinfioida kädet viisi kertaa peräkkäin käsidesillä tai muilla pesuaineilla.”

”Pakko-oireisen häiriön tarkkaa alkuhetkeä voi olla vaikea havaita. Tuukka kertoo kärsineensä kuolemanpelosta jo päiväkoti-ikäisenä, mutta pahimmilleen se yltyi lukion viimeisen luokana aikana. Silloin kuolemanpelko oli jatkuvasti mielessä.”

”Jokaisesta asiasta elämässä meni yhtäkkiä kaikki merkitys. Mietin, minkä takia syön aamupalaa, kun kuitenkin kuolen. Kaikki häviää. Mitään ei jää jäljelle. Miksi siis tehdä mitään? ”

”Tuukka löysi viisi vuotta sitten pakko-oireisiinsa helpotuksen kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta, jonka osana tehtiin altistusharjoituksia. Niissä kohdataan pelkoja joko menemällä konkreettisesti niiden äärelle tai mielikuvaharjoitusten avulla. – Kun ahdistusreaktio herää, ei lähdetäkään helpottamaan sitä pakkotoiminnoilla. Silloin ihminen oppii, että paha olo katoaa itsestään, ajan kanssa, Tuukka kertoo. Altistushoidossa Tuukka kävi terapeutin kanssa esimerkiksi kirpputoreilla, koirapuistoissa ja muissa paikoissa, jotka Tuukka mielsi likaisiksi ja ahdistaviksi. Vähitellen pakonomainen tarve peseytyä kotiin päästyä hellitti. – On vaikuttavaa, miten ensi alkuun ihan älyttömän ahdistavasta asiasta häviää toistojen myötä kaikki painoarvo. Se alkaa muuttua suorastaan tylsäksi.”

”Myös vertaistuella on ollut toipumisessa valtava merkitys. Vertaisryhmissä häiriö ja sen ilmenemismuodot ovat tulleet tutummiksi ja samaa kokeneiden kesken vallitsee vahva yhteenkuuluvuuden tunne. Mustalla huumorillakin on suuri vaikutus. – Tämä on monella tavalla absurdi sairaus. Huumori on selviytymiskeino. Tällä hetkellä Tuukka voi hyvin. Pakkoajatuksia ja pieniä pakkotoimintoja Tuukalla on edelleen päivittäin, mutta niin on myös työkaluja niiden käsittelyyn. – Osaan reagoida rakentavammin. En vielä terapian alussa olisi uskonut että tämä voi toimia, mutta näköjään voi.”

”Tuukka toivoo, ettei puhe mielenterveydestä olisi niin hoito- ja paranemiskeskeistä. Hän muistuttaa, että esimerkiksi OCD:n kohdalla moni elää häiriön kanssa usein vuosia ennen kuin hakeutuu hoitoon. Myös se aika on merkityksellistä. – Jos keskitytään vain hoitoon, jää näkemättä, että elämässä tapahtuu paljon myös samaan aikaan sairauden kanssa.Nykyistä enemmän pitäisi keskustella siitä, miten tukea pitkään sairastavia ihmisiä, jotka eivät välttämättä ole täysin työkyvyttömiä.”

Lähde:
https://yle.fi/aihe/a/20-10004341

Pakko-oireet ohjasivat Tuukka Hämäläisen elämää ja rajoittivat työkuvioita

Tuukka Flinkkilä & Kellomäki -ohjelman vieraana:
https://areena.yle.fi/1-63695831

Tuukan kirjoittama kirja:

Pakko