Tiina Lymiä haastateltiin maikkarin ohjelmassa Viiden jälkeen liittyen hänen ohjaamaansa elokuvaan Myrskyluodon Maija. Haastattelussa Lymi vaikuttaa väsyneeltä ja tympiintyneeltä. Hän näyttää siltä, kuin olisi saanut kuulla huonoja uutisia juuri ennen ohjelmaa, eikä hänellä ole ollut aikaa koota itseään ennen kuin suora lähetys alkaa.

Kompensoidakseen pahaa mieltänsä ja nostaakseen mielialaansa, hän alkaa ylenkatsoa ja nokkia haastattelijaa. Näyttää siltä, että hän tuntisi koko tilannetta kohtaan halveksuntaa, häntä suorastaan inhottaa istua studiossa tentattavana. Ehkä hän kokee asetelman jotenkin uhkaavaksi ja itsensä riittämättömäksi? Pelastaakseen oman nahkansa, hän kääntää ärtymyksensä haastattelijaa kohtaan. Tämä valitettavasti välittyy myös katsojille.

Haastattelu epäonnistuu. Lymi yrittää selvitytymismoodista käsin, noh selviytyä haastattelun loppuun asti. Hän tekohymyilee satunnaisesti, mutta jo muutaman sekunnin jälkeen inhotus palaa hänen kasvoilleensa. Kaikki Lymin esiin tuoma viestintä on negatiivista; vähättelevät ja vänkäävät vastaukset, silmien pyörittely, hiusten turhautunut harominen, huokailu ja tuhahtelu, silmien vihainen siristely, kulmien kurtistelu, nenän rapsuttelu, pään pudistelu, kasvojen peittäminen käsillä.

Minusta melkein vaikuttaa siltä, että Lymi ei saa pidettyään itseään kasassa muuta kuin ivan kautta. Ymmärrän kyllä Lymiä ja hänen reaktioitaan, mutta ihmettelen suuresti, että eikö hän ole valmistautunut mitenkään siihen, että hänen minätilansa eli moodinsa saattaa muuttua paineen alla hyvin stressaavissa tilanteissa. Tuskin tämä nyt ensimmäinen kerta oli, kun häntä haastateltiin. Voihan tosin olla, ettei hän edes tiedosta itse minätilan vaihdosta ollenkaan?

Lymin telkkarihaastattelun jälkeen vauva.fi -sivustolle alkoi muodostua aiheesta keskusteluketju, jossa ihmetellään ohjaajan nuivaa käytöstä. Osa myös puolustaa Lymiä, mutta perustelut näissä ovat kuin kaikuja lapsuudestani – Sumuttamista isolla ässällä. Puolustuspuheissa yritetään kiistää todelliset tapahtumat, viedä huomiota toiseen suuntaan. Jopa naisvihakortti viuhuu ja kommentien läpi paistaa muiden mielipiteiden halveksunta.

Oli mielenkiintoista seurata, miten Lymin puolustelijat alkavat itse kiusaajiksi ja samalla ovat omalle käytökselleen ilmeisen sokeita. Ironista kyllä, nämä Lymiä tsemppaavat kommentit olivat vihaisempia kuin Lymi itse haastattelussa! Joku teki siis myyräntyötä.

Lymiä puoltavat puheenvuorot sisälsivät mm

Viestin, että muiden tulkinnat ovat vääriä, sekä suoraa halveksuntaa:

”Haastattelu oli ihan asiallinen.  Te nakertajat olette kipeitä.  Keksikää jotakin tekemistä.”

”Jos teistä somettavista nirppanokista joku joutuisi itse tuollaisen hatusta vedetyn kuramyrskyn kohteeksi, seurauksena olisi juridinen prosessi ja sen lisäksi tietenkin se, että some menisi taas kerran sekaisin.  Te ja teidän somenne, te olette TODELLA sekaisin.”

”Mt-ongelmaiset hyeenat taas projisoimassa äititraumojaan. Osaa olla kyllä vastenmielinen palsta.”

”Tiktok sulupolvi ei bonjaa. Kun ei oo teennäinen kestohymy naamalla ja muutenkin tennöinen niin se on heti huonoa käytöstä? Aikuinen, fiksu ja herkkä nainen tuossa haastattelussa oli. Älykäs. Ei kuvia kumartele?”

Viittauksia naisvihaan:

”Voi luoja. Jos Lymi olisi mies niin tämmöistä kritiikkiä ei sataisi. Naisten oletetaan aina olevan nöyriä ja kilttejä. Ei saa tippaakaan vaikuttaa ylimieliseltä tai olla eri mieltä haastateltavan kanssa. Heti tulee kakkaryöppy niskaan.”

”Olen lähtökohtaisesti naisten voimaantumista vastaan koska en aisti sellaiselle enää modernissa yhteiskunnassa mitään tarvetta. Mutta tunnistan toki joitakin ilmiöitä jotka voivat selittää pienen osan tätä somekohua. Jotkut miehet ottavat itseensä tai kokevat sen erittäin ahdistavaksi jos nainen ei ole kuvaan sitä nyt vaikkapa sanoilla pirtsakka ja tarjolla. Tämä ei siis tarkoita haastattelijaa vaan miehiä jotka kokivat haastattelun ahdistavaksi ja maailmankuvaansa murskaavaksi.”

”Naiselle ei riitä, että on asiallinen, eikä naisia väsytä tai hermostuta. Lymi hymyilikin useaan otteeseen, välillä sai hyvin kontaktia haastattelijaan, mutta koska välissä oli myös heikompia hetkiä, tulee tuomio. Etenkin, koska haastattelun tunnetyöstä vastasi tässä tapauksessa mies. Vaihtakaa roolit eikä kukaan olisi ikinä huomannut mitään, korkeintaan puhuttaisiin miten rankkaa ohjaaminen on ja yrittipä nytkin Suuri Ohjaaja antaa vielä itsestään, miten hienoa!”

Aiheesta harhautusta eli huomion suuntaamista muihin ihmisiin:

”Alexander Stubb taas on usein ylimielinen kun häntä haastatellaan ja pätemisen tarve loistaa. Katsokaa vaikka ja haukkukaa häntä jos pakko jotain haukkua niin tulee oikeasti aiheesta.”

”Jonna Järnefelt (joka myös oli haastiksessa kolmosella tämän elokuvan tiimoilta) jännitti/häpesi, koska oli ekaa kertaa julkisuudessa sen jälkeen kun jätti miehensä Asko Sarkolan ”rakastuttuaan” Kristo Salmiseen. Noloahan se on! Ja kohta kuullaan, että uusi suhdekin on ohi. Ja siis tietysti Kristo Salminenkin jätti perheensä tämän vuosisadan romanssin takia…”

”Aki Kaurismäki, Kimi Räikkönen, onhan näitä, joiden tylytys on vain persoonallista, jopa ihailtavaa. Kun Tiina Lymi on vakavana ja hieman väsähtäneen oloisena haastattelussaa, niin jopas aletaan joku helkutin kohu asiasta. Miten inhottavaa medialta kääntää huomio pois elokuvasta, joka toivottavasti menestyy ulkomailla ja saa oscar ehdokkuuden. Suomalaiset keskittyvät lyttäykseen ja ohjaajan täysin asiallisen haastattelun ruotimiseen.”

”Meni jo. Nyt somemeuhkataan ylen surkeasta vaalitentistä”

Ontuvia perusteluja, että ohjaajan töykeä käytös sopi elokuvaan tunnelmaan:

”Ei vaikuttanut vaan herkältä ja pohdiskelevalta. Jutustelisin koska vain rennosti. Olisi erittäin inspiroivaa. Ei voi sanoa monestakaan ihmisestä taiteen saralla. Monille riittää pelkkä kivana oleminen tai sitten korostetun aggressiivinen voimaantunut imago. Tiina Lymi oli ainakin tässä haastattelussa hiukan poissaolevan tuntuinen mutta se sopi tai ei haitannut kontekstin (melankolinen draamaelokuva josta keskusteltiin) vuoksi.”

”Elokuva oli dramaattinen ja traaginen, produktio iso ja vaativa. Siihen nähden ohjaaja puhui juuri kuten sopikin puhua, suhteutettuna työhönsä. Tuskin Aku Louhimieskään puhui Tuntemattomasta sotilaasta iloisesti hymyillen ja kaskuja kertoillen.”

”Ihana ja fiksu Tiina Lymi. Haastattelu oli hyvä. Asiallinen ja herkkä. Haastattelu peilasi hienosti sitä kuvaa mikä Myrskyluodon Maijasta monilla on. Olen laittanut merkille kun (etenkin) amerikkalaiset katsovat tällaisia jollain tavoin tyypillissuomalaisia haastatteluja jossa haastateltava saa rauhassa kertoa sanottavansa, pitävät he sitä sivistyneenä ja raikkaan.”

Eriävien mielipiteiden leimaamista kateellisten panetteluksi:

”Tiedätkö, tuossa hänen työssään saa niin paljon kuraa niskaan niin kateellisilta kollegoilta kuin vihamieliseltä ”mikä tuo luulee olevansa” -yleisöltä ja aina ilkeiltä kriitikoilta, joille mikään ei kelpaa, jos ei satuta olemaan tavalla tai toisella samaa porukkaa. Ota sitä kaikkea vastaan edes viisi vuotta ja sinusta tulee samanlainen.”

”Se vihan määrä, jota jokainen, joka vähänkään tekee, on ällistyttävä. Ja sen jäljiltä olet haavoilla ja taistelet, jotta et itsekin vihaisi itseäsi ja jokainen kysymys, joka sinulle esitetään, tuntuu vain uudelta potentiaaliselta hyökkäykseltä. En ihmettele yhtään, miksi Tiina Lymikin tuntuu sellaiselta kuin tuntuu. Uskon, että hän on mukava ihminen palaneen nahkansa alla. Ja tekee ainakin duunia. Loppupeleissä se on se, mikä taiteessa ratkaisee.”

”Kun on tarkoitus lytätä Lymi vaikka on osaava ja pätevä. Jonkun kateellisen masinoima juttu tai miesohjaajien tekosia. Leivästä ja maineesta taistellaan.”

Päätelmän että Lymi on kiusaamisen uhri:

”Suorastaan huvittavaa, kun asiallinen haastattelu, jossa haastateltavasta aistii kyllä pienoisen jännityksen ja väsymyksen, nousee kohuksi, mutta meno netissä hatereineen, koulun pihoilla, ja myös  työpaikoilla on usein oikeasti karmivaa. Ihan asiallinen oli Tiina.”

”Miten minä en huomannut hänen käytöksessään mitään tuomittavaa? Vaikutti hieman ”väsyneeltä tai kyllästyneeltä” jossain kohtaa mutta ei ollut mitenkään epäkohtelias. Hymyili haastattelijalle ja katsoi häntä myös silmiin jne. Mitä hän teki väärin? Heti kun joku ei ole amerikkalaistyyliin tekopirteä naureskelija niin tuomitaan?”

”Varmaan ihan sairaan stressaantunut. Miettikää millaiset paineet. Ihan vereslihalla . Vähän nyt ymmärrystä ja rispektiä. Sanoi itsekin että on sydämensä ja sielunsa antanut tuolle elokuvalle. Kolme vuotta puurtanut sen parissa..”

Todellisuuuden kieltämistä:

”Mikähän Lymin mustamaalaus on käynnissä. En jaksanut lukea kaikkia kommentteja, mutta katsoin haastattelun. Eihän hän ole ylimielinen eikä töykeä. Ei missään kohtaa. Ettekö katso kehon kieltä ja kuuntele mitä sanoo.”

”Ihan kuin olisin katsonut eri haastattelun kuin suurin osa täällä. En nähnyt mitään tylyä, vaan sellaisen herkän ja vakavan ihmisen. Itsekin olen ollut kameran molemmilla puolilla, ja Lymin puheet olivat ihan peruskauraa. Tuon perusteella lähtisin näyttelemään hänen ohjaukseensa.” 

”Tiina Lymi hymyilee ystävällisesti haastattelijalle useita kertoja ja löytävät myös hyvän yhteyden. Minusta vaikuttaa vain väsyneeltä ja ehkä flunssaiselta, mikä on ymmärrettävää viime päivien pyörityksen jälkeen. Voi myös olla, että studion kirkkaat valot kuormittavat, jos on vähän väsynyt. t. Koko haastattelun katsonut median ammattilainen”

Haastattelun voi katsoa täältä:
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tiina-lymin-haastattelu-viiden-jalkeen-ohjelmassa-on-aiheuttanut-katsojissa-hammennysta-katso-haastattelu/8864548#gs.48lv7o

Alla oleva kursivoitu teksti on suoraa lainausta sivustolta:

Järki ja tunteet

Marjo Juutilainen (2023) kirjoittaa Tommy Hellsten -instituutin blogissa otsikolla

Järki ja tunteet

Järjen ja tunteiden toivottu yhteistyö kehittyy turvallisessa vuorovaikutuksessa. Järjen ja tunteiden yhteistyössä kykenemme kantamaan vastuun tunteistamme ja tarpeistamme. Tämä yhteistyö edellyttää tiettyjen aivoalueiden suotuisaa kehittymistä, joka taas edellyttää turvallista ja johdonmukaista vuorovaikutusta, jossa voimme löytää yhteyttä ja ymmärrystä suhteessa itseemme ja sitä kautta myös toisiimme.

Me synnymme sitä mukaa kun tulemme nähdyiksi kiintymys- ja muissa vuorovaikutussuhteissamme. Se mitä meissä ei nähdä ja peilata meille rehellisesti, jää varjoomme ja vaikuttaa sieltä käsin ilman, että sitä itsekään oikein tiedostamme. Vailla järjen ja tunteiden yhteistyötä ihmettelemme, tai läheisemme ihmettelevät, kenties yllättäviä raivonpuuskia, järjettömiä pelkoja tai pohjattomia itkukohtauksia, vaikka miten järkevinä aikuisina itsemme nähdä tahtoisimmekin.

Turvallisen vuorovaikutuksen puutteessa tunteet eivät löydä hedelmällistä purkautumistietä tavalla, joka tarjoaa mahdollisuuden niiden vastaanottamiseen, ymmärtämiseen, hyväksymiseen ja säätelyyn. Tunteet kumpuavat tarpeistamme, joihin tunteiden kuuntelu turvallisessa vuorovaikutuksessa voi meidät johdattaa. Ilman riittävää itsetuntemusta ja tunteiden tunnistamis- ja säätelytaitoja elämme ihmissuhteissamme primitiivisin yllykkein usein lähinnä hyökkäys-, puolustus- tai kilpailuasemissa — ilman aitoa yhteyttä, jota kuitenkin pohjimmiltamme kaipaamme.

Turvallinen vuorovaikutus toimii yhä samalla tavalla kuin varhaisimmassa historiassammekin olisi toiminut: aivomme kehittyvät yhä kuin niitä nyt aikuisena itse ruokimme. Avaan seuraavaksi hieman niiden aivoalueiden kehitystä ja toimintaa, joita tarvitsemme tunteiden ja järjen yhteistyöhön.

LISKOAIVOT

Liskoaivot kehittyvät aivan ensin, käytännössä sikiökauden loppukolmanneksella ja ensimmäisinä elinviikkoina. Liskoaivoilla on tärkeä elämässä kiinni pitävä (vireystasoa säätelevä) tehtävänsä: ne varoittavat turvallisuutta uhkaavasta vaarasta (vastasyntyneellä esimerkiksi yksin jääminen, pimeä ja kovat äänet voivat laukausta putoamisen tunnetta kuvaavan pelon tai kauhun), ja toisaalta myös tunnistavat elämää ylläpitävän turvan (vastasyntynyt tunnistaa pian tutut kasvot ja tuoksut). Toiminta perustuu vaistoihin ja alkeelliseen ehdolliseen oppimiseen, jolloin liskoaivojen aktivoima vireystason säätely yksinkertaistaa todellisuutta: liskoaivot eivät erota perustuuko uhkaava tilanne todellisuuteen vai muistoihin (jopa ennen sanallista muistia syntyneisiin), vaan sille kaikki uhat ovat yhtä todellisia tässä ja nyt.

Oho! TADAA!! Perusta OCD:lle on luotu jo siis ensimmäisinä elinviikkoina. Omalta osaltani voin ainakin kertoa, että äitini on jättänyt minut yksin huutamaan kostaakseen isälleni, joka ei tullut hakemaan häntä (ja minua) synnytyslaitokselta. Koska isääni ei hoivaamiseni selkeästikään kiinnostanut, äitinikin kieltäytyi tehtävästä. Olen toiminut siis koston välikappaleena siitä päivästä lähtien, kun olen silmäni aukaissut. Liskoaivojen  ylivilkas runksutus (?!) voisi selittää myös sen, miksi OCD-pelot tuntuvat niin todellisilta uhilta.

MANTELITUMAKE

Mantelitumake on liskoaivojen ylin ohjauskeskus, joka varastoi tunteitamme lapsuuden ensimmäisinä vuosina kokemistamme tilanteista tehden siten kaikesta kokemastamme meille henkilökohtaisesti merkityksellistä. Mantelitumakkeen tunnemuisti aktivoituu erityisesti pelko- ja raivotilanteissa salamannopeasti (refleksinomainen itsesuojelutoiminta). Toimintansa mukaan mantelitumaketta voisi kutsua myös hälytyskeskukseksi, joka laukaisee välittömän, primitiivisen, voimakkaan ja mustavalkoisen reaktion uhkatilanteessa. Varhaiset mantelitumakkeen tunnemuistot voivat laukaista hälytystilan, jonka nostattama uhka voi todellisuudessa kuulua kauas historiaan, ei tähän hetkeen.

Kyllä, hälytyksiä tosiaan tulee, vaikka nykyhetkessä ei mitään hillittömän pelottavaa olisikaan. Ja se, että kaikki ärsykkeet koetaan henkilökohtaisesti merkittäviksi, liittyy myös kiinteästi OCD:hen. Pakko-oireinen kun usein kuvittelee, että maailma pyörii hänen ympärillänsä, juuri hänen omilla ajatuksillaan, teoillaaan ja valinnoillaan on suuri merkitys tässä universumissa. Itseäni on auttanut, kun on ymmärtänyt, että on aivan saman tekevää, mitä ajattelen – siis omilla ajatuksillani ei todellakaan ole mitään merkitystä maailmankaikkeuden mittakaavassa. Omat tekoni ja valintanikaan eivät ole erityisen tärkeitä, ylipäätään en ole mitenkään poikkeuksellisen merkittävä henkilönä.

LIMBINEN JÄRJESTELMÄ

Limbinen järjestelmä on liskoaivoja korkeampi, monien aivoalueiden muodostama tunnekeskus, joka tuottaa, käsittelee ja jakaa eri aivokerroksiin voimakkuudeltaan ja sävyiltään erilaisia tunteita ja yhdistää niiden synnyttämiä fyysisiä kokemuksia. Siinä missä liskoaivot ilmentävät vain perusmielialoja ja mantelitumake mustavalkoisuutta, mahdollistaa limbinen järjestelmä laajemman tunnemaailman ja ehdollistumista kehittyneemmän oppimistavan tämän eri alueiden välisen yhteistyön kautta. Lasta hoivaavan aikuisen/aikuisten reaktiot, ilmeet ja eleet ovat niitä tärkeitä työvälineitä, joita matkimalla lapsi oppii sisäistämään tämän kokemistavan omansa pohjaksi. Voi sanoa, että lapsen hoivasta vastaavien aikuisten tapa reagoida lapsen tunteisiin ja tarpeisiin joko tukee tai estää lapsen itsekokemuksen normaalia kehittymistä sen perusteella miten turvatonta tai johdonmukaista ja turvallista aikuisten vaste on.

Omassa limbisessä järjestelmässä taitaa olla merkki, että en saa aiheuttaa kenellekään pettymystä. Omilla tarpeillani ei ole merkitystä, vaan tärkeintä on se, että muille ihmisille ei tule paha mieli minun  sanomisistani, tekemisistäni, valinnoistani. Minulla itselläni on vain välinearvo ja se perustuu siihen, miten paljon luon ympärilleni toivoa ja iloa samalla kun minusta on mahdollisimman vähän vaivaa. Jos lipsun tästä tsempparin ja virkistäjän roolista, helvetti repeää ja saan maksaa hairahduksestani.

AIVOKUOREN PUOLISKOT

Aivokuoren oikea puolisko on keskushermoston korkein säätelytoimintojen ohjausyksikkö. Se kehittyy meille limbisen järjestelmän jälkeen, ennen vasenta aivopuoliskoa. Oikea aivopuolisko toimii limbisen järjestelmän apurina toimiessaan keskeisten säätelytoimintojen (aistiärsykkeiden seulominen ja tärkeysjärjestys) ohjauskeskuksena. Oikea puolisko jää toiminnassaan tietoisen ohjaamisemme ulkopuolelle, sillä se käyttää tiedostamattomasti havaintoja ja toimintaa ohjaavia muistijärjestelmiä. Sen toiminnassa korostuvat sanaton viestintä, sanattomat muistot ja kokonaisvaltaisuus, sekä asioiden liittyminen toisiinsa. Tästä kaikesta oikeaan aivopuoliskoon piirtyy kokemus itsestämme sen perusteella miten tunteiden jakamiskokemukset ja yhteisyyden kokemukset tärkeissä pienen lapsen kokemissa vuorovaikutustilanteissa toteutuvat. Oikea aivopuolisko luo myös perustan myöhemmälle, vasemman aivopuoliskon alueella kehittyvälle kielelle sen mukaan miten lapsen ensisijaisen hoitajan ja lapsen välillä toteutuu jaettu kielellinen ymmärrys ja kohtaaminen.

Aivokuoren vasen puolisko on niin sanottu älyllinen aivoalue, jonka toiminta perustuu tietoisen toimintamme ulottuvissa olevaan loogisuuteen ja kielelliseen ilmaisuun. Vasemman aivopuoliskon käytössä on jo sanallinen muisti, kun lapsi osaa jo kertoa näkemistään asioista. Esimerkiksi lapsen miksi-kysymykset kertoo vasemman aivopuoliskon kehittymisestä: vasen aivopuolisko korostaa yksityiskohtia, sanoja, luetteloita, syy-seuraussuhteita ja ajan käsittämistä. Älyllisyys painottaa ilmiöiden eroja, mahdollistaa tiedostamisen ja asioiden merkityksen. Vasen aivopuolisko vastaanottaa liskoaivojen välittämiä reaktioita ja järkeistää niitä kielellisen käsittelykykynsä kautta.

Kirjoitan tätä blogia luultavasti vasemman aivopuoliskoni takia, jotta ymmärtäisin liskoaivojeni reaktioita? Cool! Tällä touhulla on siis funktio, tästä on apua itselleni!

VARHAISTEN VUOSIEN MERKITYS

Aivojen eri osa-alueiden ymmärtämisen kautta avautuu näkyväksi varhaisten vuosiemme merkitys sille, miten elämme tänään suhteessa omaan itseemme ja toisiin. Se millainen varhaisten kiintymyssuhteidemme laatu on ollut, vaikuttaa siihen miten opimme paitsi tunnistamaan ja säätelemään tunteitamme ja tarpeitamme, myös siihen millaisena itsemme ja toiset näemme ja koemme ja miten itseämme ilmaisemme.

Itseilmaisu on keskeistä liityttäessä toisiin ihmisiin, jolloin keskiössä ovat myös ihmissuhteissamme viriävät tunteet. Ilman riittävää ja turvallista liittymistä toiseen ihmiseen kaikkine tunteinemme ja tarpeinemme, jäämme vaille tärkeää jäsentymistä kokonaiseksi itseksemme. Aivot kehittyvät niin kuin niitä ruokitaan: turvattomassa tai sivuuttavassa kasvuympäristössä kehittyvä lapsi ei saa riittävästi oppimiskokemuksia esimerkiksi tunteiden normaaliudesta, hyväksymisestä, säätelystä ja rauhoittamisesta, vaan vaihtoehdoksi jää niiden torjuminen, vähättely ja pakeneminen, jolloin ne ovat vaarassa kaatua aikuisuudessakin toisten kannettavaksi ja/tai kehoa jäytäväksi taakaksi.

Torjutut tunteet voivat myös kaatua OCD-puuhasteluksikin. Pakko-oireiden avulla voi vältellä hyvin omia ”kiellettyjä” tunteitaan ja toisten syyllistämisen. Toisaalta OCD mahdollistaa myös sen, että toisen ei tarvitse ottaa omasta käytöksestään ollenkaan vastuuta – aina voi kääntää vihan ja pettymykset itseensä syyttämällä OCD:tä! Ja kyllä tätä OCD:n syyttelyä näkeekin paljon, instassakin siihen törmää joka ikinen päivä.

KIINTYMYSSUHTEET

Palaan vielä järjen ja tunteiden yhteistyöhön ja sen merkitykseen. Vasen aivopuolisko järkeistää liskoaivojen välittämiä reaktioita kielellisen käsittelykykynsä kautta. Kielellinen käsittelykyky pohjautuu oikean aivopuoliskon kehittymiselle varhaisen kiintymyssuhteen laadun mukaan: turvallisessa kiintymyssuhteessa lapsen kaikkiin tunteisiin ja tarpeisiin reagoidaan johdonmukaisesti ja herkkyydellä kun turvattomassa kiintymyssuhteessa ymmärrys ja kohtaaminen lapsen ja aikuisen välillä on puutteellista.

Omien tunteiden vähättely, torjuminen ja kieltäminen on todennäköisesti turvattomasta kiintymyssuhteesta kumpuavaa opittua käyttäytymistä, jolloin “järjissämme” yritämme olla ikäisiämme aikuisia ilman tunteiden valtaa samaan aikaan kun kuitenkin esimerkiksi räjähtävä impulsiivisuus, mustavalkoisuus ja ehdottomuus sabotoivat ihmissuhteitamme kuin vailla hallintaamme. Varhaiset uhat realisoituvat nykypäivän tilanteissa uhaten meitä “järkevän aikuisen” kasvojemme menettämisellä reaktioidemme voimakkuuden lyödessä yli ymmärryksemme. Liskoaivot ja mantelitumake ovat aika neuvottomia vailla turvallisessa vuorovaikutuksessa riittävästi kehittyviä korkeampia aivoalueita.

Tunnistan hyvin tuon neuvottomuuden tunteen – kun kaikki vaihtoehdot ovat vääriä, en kerta kaikkiaan voi onnistua.

TURVALLINEN VUOROVAIKUTUS

Tarvitsemme yhä tänään turvallista vuorovaikutusta, jossa on tilaa kaikille niille miksi-kysymyksille, jotka mieltämme hämmentävät. Tilaa ja turvaa sen joskus tyhjyydeltäkin tuntuvan äärellä, mitä emme vielä itsessämme kykene hyväksymään ja jäsentämään itselle kuuluvaksi. Turvallisen vuorovaikutuksen avulla voimme kuitenkin yhä muovata aivojamme ja rikastaa itseilmaisuamme, joka palvelee itsemme näkyväksi tekemistä niin, että voimme oikeammin olla kaikkea sitä mitä todella olemmekaan – ja sallia se sama muillekin. 

Ihminen tavattavissa -terapeutti Marjo Juutilainen
www.lupaolla.fi