Iltapäivisin noin kello 13 minut valtaa aina ahdistus, joka ei ole vain epämukava emootio, vaan voimakkaastai kehollinen, paniikin omainen tila. Viimeistään kahden aikoihin iltapäivällä sykkeeni nousee, hengitykseni muuttuu pinnallisemmaksi, kämmenet hikoavat, kurkussa on kuristava tunne. Rintakehäni tuntuu ahtaalta ja käsivarteni puutuvat. Äänet kovenevat, kuuloni skannaa ympäristöä, myös hajuaistini terävöityy.

Vatsassa tuntuu siltä kuin sisälläni suolessani olisi palava sädetikku. Keskittymiskykyni katoaa lähes täysin. Levottomuus lisääntyy, tuntuu että pitäisi olla liikkeellä – kuin nyrkkeilijä kiertää kehässä. Katseeni alkaa harhailla, kartoittaa ympäristön uhkia. Käytökseni muuttuu pelokkaammaksi, epävarmemmaksi, ärtyneemmäksi – esimerkiksi työkavereista tämä muutos on tosi kummallinen: miksi aamulla sosiaalisesta ja nauravasta ihmisestä kuoriutuu iltapäivällä pelokas ihmisvihaaja?!

Yli 30 vuoteen kukaan ei ole pahoinpidellyt minua, mutta hermostoni ei ole tuossa ajassa rauhoittunut tai muutos on hyvin vähäistä! Tämän tyyliset kokemukset vahvistavat omaa kokemustani siitä, että tunteet eivät ole ”vain tunteita, jotka lipuvat ohitse jos niiden antaa vain olla”. Itselläni ne ovat kokonaisvaltaisia tiloja eli moodeja.

Nämä tunteet eivät ole viestintuojia nykyhetkestä. Ne ovat ajastettuja jälkiä hermostossani. Niiden viesti on, että nyt tarkkana – jos et ole varuillasi, on mahdollista että sinut tuhotaan.

Alkuiltapäivästä päällimmäinen tunteeni on häpeä. Koen musertavaa häpeää siitä, miten vastenmielinen ja ärsyttävä olen. Tunnen olevani ympäröity häpäisevällä vihalla ja se vie kaiken huomioni. On kuin päälleni oltaisiin langetettu kirous. Hengittäminen vaikeutuu, tuntuu että en ehkä selviäkään tästä. Puseroni kainalot muuttuvat märiksi. Jos en keksi nykyisestä elämäntilanteestani mitään, mitä hävetä, hermostoni nostaa pintaan vanhoja muistoja ja takaumia, joissa olen kokenut häpeää – tai jos en silloin kokenut, niin nyt koen. Kännissä kaatuilut, ruhjeet ja mustelmat, kuka sano mitäkin lukiossa oppitunnilla, täysin random juttuja menneisyydestä, epäonnistumisia ja pettymyksiä ihmissuhteissa.

Iltapäivän edetessä häpeäni muuttuu syyllisyydeksi – mitä olen tehnyt ja erityisesti, mitä olen jättänyt tekemättä. Tunnen itseni saamattomaksi ja hyödyttömäksi. Nämä tunnetilat jatkuvat noin klo 19 asti illalla, jos en käytä mitään psykoaktiivia ja vihellä peliä poikki. Joka ikinen päivä hermostoni elää noin 5 pitkää tuntia traumamoodissa. Minusta se on kohtuuttoman paljon! Tunnen katkeruutta asiasta, jolle en itse voi tehdä mitään, enkä todellakaan ole ansainnut tätä joka päiväistä kitumista.

En ole vielä löytänyt seuraa tai tekemistä, joka estäisi selviytymismoodiin luisumista ja tämä on ennen kaikkea kehollinen reaktio, mitä minä koen aina iltapäivisin. Hermostossani siis tapahtuu jotain konkreettista, joka valmistaa minua taistelemaan omasta henkiin jäämisestäni. Minun pitää varmistaa selustaani, jotta välttäisin syyllistämisen ja nöyryyttämisen.

Parasta lääkettä olisi turvallisesti kiintyneen, tasapainoisen ihmisen seura. Mutta mistä sellaista löytyisi? Terveet ja tasapainoiset ihmiset hengaavat ja muodostavat ihmissuhteita toistensa kanssa, ymmärrän sen täysin. En itsekään ala viettää aikaa kodittoman päihdeongelmaisen kanssa, vain jotta hän saisi korjaavia kokemuksia. Me traumataustaiset sitten telmimme ja taistelemme keskenämme, ja melko suurella todennäköisyydellä aiheutamme toisillemme lisää traumoja.

Moodit ovat minän eri puolia.  Ihminen toimii eri moodeissa eri tavoin. Kaikilla ihmisillä on omanlainen moodikarttansa, joka heijastaa omaa elämänhistoriaa.

Omasta mielestäni pakko-oireinen hyötyy siitä, että osaa tunnistaa omat moodinsa. Moodien tiedostaminen helpottaa myös ympärillä olevien ihmisten käytöksen tulkintaa. Joillekin esimerkiksi rankaisevan moodin mukainen käytös on tyypillistä. Toisilla suojautuvan moodin mukainen käytös on tavallinen tapa toimia.

Miten moodidynamiikka muodostuu?

Etenkin lapsuudessa ja nuoruudessa koetut voimakkaat tilanteet, joissa omiin tarpeisiin ei vastata, jäävät meihin haavoittuvuudeksi. Aikuisena erilaiset tilanteet voivat muistuttaa näistä haavoittuvuustilanteista. Silloin saattaa mennä samaan tunnetilaan, jonka koki lapsena tai nuorena.

Tämä haavoittuvuus tuntuu voimakkaina tunteina ja kehollisina kokemuksina. Tunne on tyypillisesti liian voimakas vain nykytilanteen tapahtumasta johtuvaksi. (Tämä itsestäni tärkeä huomata ja ymmärtää, että ylireagoi tilanteeseen nähden ja se johtuu haavoittuvuudesta liittyen kyseiseen triggeriin; se voi esim heijastaa lapsen tunnetta tilanteessa, jossa hän on jäänyt yksin ja avuttomaksi vaikean olotilan kanssa. Ja tätä tilaa kutsutaan haavoittuvan lapsen moodiksi.

1. Haavoittuvan lapsen moodi
Haavoittuvan lapsen moodissa on tarve tulla lohdutetuksi tai autetuksi. Jos näin ei käy, usein siirrytään vihaisen lapsen moodiin.

2. Vihaisen lapsen moodi
Vihaisen lapsen moodissa koetaan kiukkua siitä, että toiset eivät ole meitä varten sillä tavalla kuin haluaisimme. Olo on ikään kuin vihaisella lapsella: on vaikea hallita omaa tunnetta ja toimia tilanteessa. Kiukku voi tulla hallitsemattomina ryöpsähdyksinä. Vihaisen lapsen moodissa on tarve tulla ymmärretyksi: miksi minulla on paha olla?

3. Rankaiseva/vaativa moodi
Tilanteet, joissa omiin tarpeisiin ei vastata, johtavat haavoittuvuuden ja kiukun jäämiseen meihin. Samalla tyypillisesti kehittyy myös vähättelevä tai vaativa tapa suhtautua

• omaan haavoittuvuuteen tai vihaisuuteen
• omiin tarpeisiin haavoittuvana tai vihaisena
• ehkä myös läheisen haavoittuvuuteen ja vihaisuuteen (?)

Tästä puhutaan rankaisevana tai vaativana moodina. Kyseessä on ikään kuin sisäinen puhe itselle: ”olet vääränlainen”, ”sinun pitäisi olla jotakin enemmän tai parempi”. Oma OCD:ni muodostuu juuri näille kahdelle tekijälle, eli sille että tunnen itseni vääränlaiseksi ja minun pitäisi olla jotakin, mitä en sillä hetkellä koe olevani.

4. Selviytymismoodit
Haavoittuvuus ja sisäinen rankaiseva tai vaativa ääni muodostavat ristiriidan. Selviytymismoodeissa suojaudutaan haavoittuvuuden tunteilta. Lisäksi hyvitellään tai estetään rankaisevaa tai vaativaa ääntä.

Jotta lapsi tai nuori pärjäisi vaikeiden tunteiden kanssa, hän joutuu kehittämään selviytymiskeinoja. Niitä ovat esimerkiksi seuraavat.

• Tunteiden sulkeminen pois mielestä esimerkiksi suorittamalla, jatkuvalla virikkeiden hakemisella tai päihteillä
• Omien tarpeiden unohtaminen ja mukautuminen toisten odotuksiin
• Oman haavoittuvuuden kieltäminen
• Itsensä puolustaminen vihaisesti pientenkin asioiden kohdalla
• OCD (?)

5. Toimivan aikuisen moodi
Toimivan aikuisen moodissa muiden moodien toimintaa tarkastellaan ulkopuolelta.Tässä moodissa ymmärretään haavoittuvuutta, sitä ei vähätellä tai ohiteta. Toimiva aikuinen pyrkii lohduttamaan ja hakemaan tukea haavoittuvalle puolelle. Vihaisuuden syitä pyritään ymmärtämään. Toimiva aikuinen estää rankaisevuutta ja kohtuullistaa vaativuutta.

Itseen voi suhtautua samalla tavalla kuin lohduttaisi lasta. Sellaista, joka kokee avuttomuutta ja tarvitsee aikuista lohduttamaan ja puolustamaan.

Jokaisella on toimivan aikuisen moodi, vaikka se tuntuisi vaikeasti tavoitettavalta. Toimivan aikuisen moodia voi vahvistaa myöhemmin, vaikka lapsuuden olosuhteet olisivat vaikeuttaneet sen kehittymistä.

6. Moodien vaihtelu
Moodit voivat vaihdella nopeasti. Esimerkiksi haavoittuvuuden tunteet herkästi laukaisevat nopean reaktion. Rankaiseva ääni aktivoituu ja siirrytään selviytymismoodiin, eli suojautujan, mukautujan tai ylikompensoijan moodiin. Pohjalla oleva haavoittuvuus saattaa jopa unohtua tai jäädä huomaamatta.

Silloin kun kaikki tunnetarpeet on kohdattu, moodivaihtelu helpottuu ja voimme olla oma itsemme. Olo on innostunut, levollinen, tyytyväinen ja spontaani.

Itselläni OCD riekkuu vaiheissa 3 vaativa moodi ja 4 selvitymismoodi. Kun suoriutuu moodeista 1 haavoittuvan lapsen moodi ja 2 vihaisen lapsen moodi kunnialla, niin romahdukset alemmille tasoille vähentyy merkitsevästi.

1 moodissa pitää tunnistaa, että nyt muuten sattuu ja s**tanan paljon sattuukin, eli huomata loukkaantumisen tunne ja tiedostaa, että nyt tarvitsen apua tai lohdutusta. 2 moodissa pitää ymmärtää, että kiukuttaa, koska on pettynyt tai kohdannut vastoinkäymisen. Useinmiten itsellä se liittyy siihen, että toiset ihmiset eivät ole sellaisia, kuin itse haluaisin – eli he eivät vastaa tunnetarpeisiini toivomallani tavalla. On tärkeää siis ymmärtää, miksi on niin paha olla. Olisi myös hyvä, jos on jo valmiiksi miettinyt itselleen sopivat apukeinot ja lohdutuskonstit, koska vastoinkäymmisten ja pettymysten välttely tekee elämästä harmaata mössöä.

Lähde:
https://www.mielenterveystalo.fi/fi/omahoito/tunnelukkojen-omahoito-ohjelma/miten-tunnistaa-moodit