Hullun hyvä opettaja

Opiskelen sairaanhoitajaksi. Opintoihini kuuluu 10 melko pitkää harjoittelua. Periaatteessa tosi hyvä, mutta käytännössä ihan hirveetä kuraa. Ai miksi? No koska liian moni hoitoalalla on ihan kaheli. Epävakaita hoitajia valitettavasti riittää.

Viimeisellä kierroksella työharjoitteluni jäi kesken. Harmitti aluksi ihan sairaan paljon!

Kuvittelin että harjoittelujakso neurokirurgisella leikkausosastolla olisi lottovoitto – niin mielenkiintoista ja jännittävää! Harva ihminen pääsee katsomaan kun kirurgi poraa potilaan päähän reikää, sahaa kallon auki ja sen jälkeen rönkkii aivoja. Ja olihan se ihan huikeeta!

Mutta minut yllätti täysin, miten vihamielinen ilmapiiri leikkurissa oli. Suurin osa opetuksesta tapahtui tiuskimalla. Myös vähättelyä oli paljon. Oli oikeastaan ihan sama mitä tein, koska kaikki oli aina väärin. Onnistuminen oli siis mahdotonta. Itse olin positiivisesti yllättynyt ja jopa ylpeä itsestäni, miten nopeasti opin asioita, mutta ohjaajani olivat sitä mieltä, että en tule saavuttamaan tavoitteitani. Omasta mielestäni tavoitteita käytettiin vallankäytön välineenä.

Olin hämmentynyt ja hirvittävän pettynyt! Mutta koska olen traumataustainen läheisriippuvainen aikuinen lapsi, en jäänyt taistelemaan oikeuksistani asialliseen opetukseen vaan poistuin paikalta.

Tämä oli jo toinen HUSsin paikka, jossa hoitajat purkivat omaa turhautuneisuuttaan ja väsymystään opiskelijaan. Menin osastolle opiskelemaan, en likasangoksi tai maalitauluksi. En kertakaikkiaan jaksanut enää tämän ikäisenä mitään alistamis- ja nolaamisleikkejä. Halusin vain keskittyä opiskeluun ja oppia sairaanhoitajan työhön kuuluvia asioita.

Minulle pidettiin toistuvasti ”väliarviointeja” jossa etenemistäni vähäteltiin ja ohjaajien omaa osaamista korostettiin. Opiskelijan rooli on siitä tylsä,  että kysyttäessä kuulumisia, aina pitää olla hyvällä tuulella ja kaikki on kiinnostavaa. Mitä vaihtoehtoja opiskelijalla on? Oma osaamista koskeva arviointikeskustelu kun käydään ohjaajien ja opettajan kanssa.

Kriittisen palautteen antamisesta ei ole ollut kertaakaan mitään hyötyä harjoitteluissa – päin vastoin; käytös on muuttunut entistä epäreilummaksi saaden joskus jopa sadistisia piirteitä, kuten julkista nolaamista.

Mietin että koko harjoittelun ajan, onko minun suostuttava huonoon kohteluun. Kysymys on kuitenkin itsekunnioituksesta – miten annan toisten kohdella itseäni.

o   o   o   o   o   o

Toinen ohjaajistani ajautui lähes päivittäin riitatilanteisiin eri ihmisten kanssa. Luulen että kyse oli jonkinlaisesta impulssikontrollin ongelmasta. Viimeiseksi harkkapäiksi jääneenä keskiviikkoaamuna oli kiusaamistilannetta muistuttava pitkä näykkimis- ja nälvimissessio, ja kun sitten pidin sen jälkeen tavallista pidemmän kahvitunnin (jonka aikana juttelin toisen opiskelijan kanssa – se oli mahtavaa, koska hänellä on samanlaisia kokemuksia, sain vertaistukea) niin siitä tuli heti sanomista.

Ihmettelin että eikö se mun ohjaaja tuntenut minkäänlaista myötätuntoa, koska selvästi näki että mulle tuli paha mieli ja kävin tauolla, jotta saisin vähän tasattua omaa tunnekuormaa.

Ylipäätään työntekijät riitelivät paljon keskenään! Ja OMG miten tylyjä olivat myös toisilleen! Jauhoivat tiimityön tärkeydestä, mutta käytännössä tämä ei näkynyt millään tavalla. Mun toinen ohjaaja haukkui nuoren kirurgin heti ku leikkurin ovet heilahtivat. Sanoi, että ”varsinainen vitsiniekka tämä Antero (nimi muutettu). Meinasin sanoa sille, että älä opeta äitiäsi naimaan”. Muutenkin valittivat ja kiroilivat koko ajan, todella tyytymättömiä olivat.

Ehkä kaikista vastenmielisintä oli kuitenkin nukutettujen potilaiden häpäisy. En ole milloinkaan terveydenhuollossa nähnyt niin paljon läskivihaa tai ylipäätään ulkonäön arvostelua. Katetroidessa potilasta toinen ohjaajista suureen ääneen valitti pahasta alapään hajusta ja teki yökkäilyilmeitä. Siis ihan asiaton oli. Itsestäni näytti että potilas oli kehitysvammainen. Voi olla että on ollut vaikeuksia hygienian hoidossa tms? Kiinnitin myös huomiota, että esim mielenterveyspotilaisiin tai päihdeongelmaisiin suhtauduttiin eri tavalla. Myöskään muistisairaita ei kohdeltu tasa-arvoisesti.

Minulla itselläni on kyyninen ihmiskuva, eikä tällaisessa ympäristössä oleminen ollut mulle hyväksi. Oli pakko päästä pois.

Jäin sairaslomalle harjoittelusta, kun en ollut nukkunut kolmeen viikkoon kunnolla. Heräsin aina kahden kolmen aikoihin, eikä minua väsyttänyt päivällä. Vedin siis hirvittävillä ylikierroksilla. Tunsin oloni todella uhatuksi.

Googlailin tätä asiaa ja löytyi paljon kirjoituksia, hyvin samankaltaisia kokemuksia. Sain niistä vertaistukea. Vaikuttaisi olevan harmillisen yleistä tämä opiskelijan tietoinen kyykyttäminen.

Viimeinen harkkapäivä oli siis erityisen raskas, koska aamulla alkanut näykkiminen kesti koko leikkauksen ajan pitkälle iltapäivään. Sen jälkeen pidettiin ”väliarviointi” eli mut vietiin erilliseen huoneeseen, jossa sitten sätittiin että en ole riittävän aktiiviinen ja oma-aloitteinen yms. Toinen ohjaajistani julisti, että en tule saavuttamaan tavoitteitani.

Sitten minulle riitti ja kävelin ulos harkkapaikastani. En ole katunut päätöstäni.

Hyvinvointi Mieli Työ

Jäytävän epävarmuuden ja loputtoman epäilemisen takana onkin kiintymyssuhdevaurio?

OCD:lle tyypillistä on jatkuva epäileminen ja sisälmyksiä kaivertava epävarmuus. On vaikeaa luottaa mihinkään tai keneenkään. Kaikista vaikeinta tuntuu olevan luottaa omaan muistiinsa ja havaintoihina.

Voisiko OCD olla kiintymyssuhdevaurion oire?

Kiintymyssuhdemalliksi kutsutaan sisäistettyä mallia maailmasta ja ihmissuhteista

Varhaiset kiintymyssuhdemallit syntyvät ensimmäisten elinvuosien aikana ja ovat yksilön varsin pysyviä käsityksiä maailmasta ja ihmissuhteista.

Käsittääkseni tätä näkemystä maailmasta ja ihmisistä on todella vaikeaa muuttaa, ellei sitten ole niin onnekas että löytää ympärilleen turvallisesti kiintyneitä ihmisiä. Oman näppituntumani mukaan kuitenkin ”hulluilla” on  usein ”hulluja” ihmissuhteita toisten ”hullujen” kanssa. Mutta siis toki on toivoa, jos oman pään saa järjestykseen ja löytää ympärilleen tasapainosia ihmisiä.

Kiintymysmalli aktivoituu stressaavassa tilanteessa, esimerkiksi yksin jäädessä, epävarmuuden tai pelon hetkinä. Aikuisella ihmisellä kiintymysmalli aktivoituu  siirtymävaiheissa (muutto, työpaikan vaihdos) sekä odottamattomissa stressiä ja traumaattisia kokemuksia tuottavissa tilanteissa (taloudellinen menetys, sairastuminen, läheisen kuolema).

Näissä tilanteissa ainakin itselläni aktivoituu myös OCD.

Millainen on sitten ristiriitaisesti turvaton kiintymyssuhdemalli?

Kiintymyssuhdemalli voi kehittyä turvattomaksi eri tavoin. Epäjohdonmukaisessa tunneilmapiirissä kasvanut lapsi voi kehittyä ristiriitaisesti turvattomasti kiinnittyneeksi. Tällöin lapsi ei osaa ennakoida aikuisen tunnereaktiota. Vanhemman reaktio on lapsen kannalta ennustamaton ja yllättävä. Sama toiminta, esimerkiksi lapsen avun tarve, voi toisessa tilanteessa saada aikuisen suuttumaan ja toisessa tilanteessa auttamaan lasta. Lapsi joutuu olemaan jatkuvasti varuillaan ja jännittyneenä pyrkien ennakoimaan aikuisten tunnetiloja. Hän pyrkii käyttäytymään tavalla, joka ei aiheuta aikuisessa negatiivista reaktiota.

Itselläni tämä on aiheuttanut tarpeen koko ajan kontrolloida omia tekemisiäni. Esim videoin käsienpesurituaalini, kaikki sähkökoneiden tarkistukset yms. Jos koen jonkin tulevan asian uhkaavana, videoin valtaosan puuhasteluistani ennen tilannetta. En syyttele tai syyllistä itseäni tästä taikauskoisesta toiminnasta, videoiminen on minun tapa rauhoitella itseäni; se on oma turvatoimenpiteeni, joka ei loukkaa ketään. Tyhjennän puhelimen muistia parin päivän välein ja silloin vanhentuneet videot lentää roskiin.

Pyrin OCD:ssa haittojen minimointiin, siihen että pakko-oireilu vie minulta mahdollisimman vähän. Minulle on tärkeää että stressitasoni pysyvät kohtuullisena, minä pysyn liikkeessä ja dynaamisena. Ja minua on syyllistetty jo vuosikymmeniä, ei kiitos enää sormella osoittelua ja pettyneitä katseita.

Aikuisena ristiriitaisesti kiinnittynyt henkilö on usein herkästi ahdistuva ja uupuva. Hän tarkkailee muiden ihmisten tunnereaktioita ja pyrkii välttelemään konfliktitilanteita omien tunteidensa kustannuksella.

No kyllä! Tätä kutsutaan myös läheisriippuvuudeksi.

Entä mitä tarkoitetaan välttelevällä turvatomalla kiintymyssuhdemallilla?

Tunneilmaisultaan köyhässä ilmapiirissä kasvanut lapsi oppii yleensä välttelevän turvattoman kiintymyssuhdemallin, jossa kaikenlaisten tunteiden ilmaisua pyritään välttelemään. Usein taustalla on vanhempien masennus. Vanhemmilla ei ole ollut kykyä ottaa vastaan lapsen negatiivisia tunneilmaisuja eikä myöskään positiivisia tunteita ole ilmaistu avoimesti.

No meillä kotona on kyllä naurettu ja heitetty läppää, mutta äitini ei ole jaksanut ottaa vastaa negatiivisia tunneilmaisujani. Edelleen tunnen musertavaa syyllisyyttä aina kun olen vihanen. Myös siksi koska mieheni pelkää minua, kun olen hänelle vihanen – häneltä katoaa turvan tunne. Jos taas olen jotain muusta syystä vihainen, hän suhtautuu asiaan joko huvittuneesti ja tai saa jopa mielipahastani mielihyvää.

Vanhemman ollessa masentunut lapsi saattaa vähitellen passivoitua, kun hän kokee, ettei hänen tarpeillaan ja tunneilmaisuillaan tunnu olevan vaikutusta aikuisen käyttäytymiseen. Lapsi vetäytyy ja pyrkii kontrolloimaan omia tunneilmaisujaan.

OCD on itselleni huonon epävarmuuden sietokyvyn kompensoimista rituaalinomaisella käytöskellä. Kontrolloin myös ”kiellettyjä” tunteita pakko-oireilla. Jos tunnen ”väärin” tunnen oloni uhatuksi, koska olen vääränlainen. Uhka herättää turvattomuutta, ja apuun tulevat pakko-oireet eli kaaottisen ja pelottavan maailman ainoat asiat, joihin voin luottaa ja joita voin kontrolloida.

Lapsi hakee hyväksyntää toiminnan avulla ja saattaa olla hyvin ankara itseään kohtaan.

Olen todella ankara itselleni. En niinkään aktiivisesti ole vaatimassa täydellisiä suorituksia, mutta tunnen syvää surua siitä, että en ole riittävän hyvä. Täydellisempänä olisin enemmän turvassa ilkeältä arvostelulta ja häpeisin itseäni vähemmän.

Välttelevän kiintymyssuhdemallin omaksuvan vanhemman on vaikea tunnistaa lapsensa tunteita, ottaa vastaan suoria tunneilmaisuja ja tuoda esiin omia tunteitaan. Lapsen ilmaistessa voimakkaita tunteitaan vanhempi saattaa jättää lapsen yksin tai pyrkiä kieltämään lapsensa negatiiviset tunneilmaisut.

Yksin jättäminen on ollut myrkkyä turvallisuuden tunteelleni.

Vielä jäljellä kaoottinen eli jäsentymätön kiintymyssuhdemalli

Jos perheen ilmapiiri on ollut hyvin epäjohdonmukainen ja lapsen kannalta vahingollinen, puhutaan kaoottisesta eli jäsentymättömästä kiintymyssuhdemallista. Tällaisessa perheessä vanhemmat ovat epäluotettavia ja jopa vaarallisia lapselle. Perheessä voi olla alkoholiongelmia tai väkivaltaa. Lapsen on vaikeaa luottaa aikuisiin ja usein perheenjäsenet kärsivät erilaisista psyykkisistä ongelmista. Kaoottinen kiintymyssuhdemalli on harvinaisin kiintymyssuhdemalli.

Tämäkin kyllä kuulostaa tutulta, koska olen saanut nyrkistä (tosin veljeltäni), isälläni oli alkoholiongelma ja äitini sai raivokohtauksia.

Lähde:

https://www.terveyskirjasto.fi/odk00026

Hyvinvointi Mieli