Luin Suomen Delfins ry:n sivuilta artikkelin: ”Mistä apua ahdistukseen? 6 neuvoa turvattomuuden tunteen hallitsemiseen”.

”Eristäytyminen ja sulkeutuminen voi tuntua turvalliselta keinolta vältellä ahdistusta. Usein se kuitenkin pidemmällä ajanjaksolla vain pahentaa turvattomuuden tunnetta.”

Olen nyt lomalla ja olen ollut päivittäin enimmäkseen yksin. Ja huonoahan se minulle on tehnyt. Iltapäivisin tuleva turvattomuuden tunne on ollut tavallista voimakkaampaa, kurkkua on kuristanut ja vatsa krampannut. Olen tuntenut oloni todella uhatuksi. Turvaton olo on siitä kurja, että silloin kaikki vaihtoehdot ovat huonoja – on vaikeaa päättää asioista ja ohjata omaa toimintaansa, kun vakaasti uskoo, että mikään ei auta.

Olen ratkonut ongelmaa ottamalla puolikkaan nukahtamislääkkeen kolmen aikoihin. Nytkin kirjoittelen tätä postausta zopinoxin voimalla. En osaa arvioida miten vaarallista se on, tai ehkä se on vaaratonta. En tiedä. Enkä halua miettiä asiaa. Haluan nyt keskittyä muuhun, kun se kerran on mahdollista, koska zopinox vie kaaoksen sekaisen turvattomuuden tunteen kokonaan pois.

Poimin itselleni tärkeitä kohtia artikkelista blogiin:

”Erota turvattomuuden tunne vaarasta” 

”Jos tuntee voimakasta pelkoa ja turvattomuutta, kannattaa tarkistaa itseltään, onko sillä hetkellä jokin todellinen vaara. Reaktiiviset tunteet, kuten pelko tai kauhu, voivat saada ihmisen kokemaan vaaran tunnetta, vaikka todellisuudessa sitä ei olisi.”

”Pelon aktiivisen kokemisen sijasta kannattaakin yrittää rauhoitella itseään. Sitä varten on tärkeää tunnistaa pelon, huolen ja oikean vaaran välinen ero.”

”Melkein kaikki ihmiset ovat jollakin tavalla epävarmoja. Joitakin pelottaa enemmän ja joitakin vähemmän, mutta jos menee vaaran tuntemukselliseen kauhuun, on kyse reaktiivisista tunteista”

Olen opetellut erottamaan turvattomuuden tunteen todellisesta vaarasta. Ymmärrän että minulla ei ole mitään konkreettista vaaraa, mutta minua ärsyttää suunnattomasti turvattomuuden tunteen lamaava ja passivoiva voima – se vie kaiken huomioni, en pysty keskittymään esim opiskeluun, on vaikeaa päättää asioista, oman toiminnan ohjaamisesta tulee helvetin haastavaa.

”Opettele sisäisen hoivan menetelmä”

”Kehollisen rauhoittamisen lisäksi itseään voi opetella rauhoittelemaan sisäisesti.  Jokaisella on monenlaisia minätiloja ja esimerkiksi omalle pelkäävälle minätilalleen voi luoda konkreettisen hahmon jonkin esineen kautta.”

Esineen tulisi olla sellainen, että sitä pystyy pitämään kädessään ja kuljettamaan mukanaan. Symbolisesti esine edustaa pientä lasta, jota itse turvallisuutta tuovana aikuisena lohduttaa.

”Tarkoituksena on lohduttaa esinettä silloin, kun alkaa itse tuntea huolta tai pelkoa. Esineelle sanotaan: ”Juuri nyt ei ole mitään hätää, olen tässä kanssasi”.”

”Sillä tavalla luodaan ulkoisen symbolin kautta sisäistä suhdetta pelkäävään tilaan, ja harjoitellaan sisäisesti ja myös verbaalisesti rauhoittelua ja turvallisuuden tunteen lisääntymistä itsessä”

Ymmärsin tämän lukiessani, että OCD:n rituaalit eli kännykällä käsienpesujeni videoiminen on itselle juuri sisäisen hoivan menetelmä! Sen tehtävänä on vakuuttaa minut: ”Juuri nyt ei ole mitään hätää, olen tässä kanssasi. Olet turvassa. Mikään ei uhkaa sinua!”. Kännykkä on kuin hyvä ja ymmärtäväinen, myötätuntoinen, luotettava vanhempi, jota minulla ei koskaan ollut.

En ole pitkään aikaan pyrkinyt eroon pakko-oireistani, mutta en pidä niitä kovin terveinä tapoina hakea turvaa. Mutta toistaiseksi se on parempi kuin tyhjä eli ei mitään keinoa. Ainakin vihdoin alan hahmottamaan MIKSI minulla on OCD: Minä olen turvaton. Ahdistukseni on siis vääränlaisuuden uhkaa.

Lähde:
https://suomendelfins.fi/mista-apua-ahdistukseen-6-neuvoa-turvattomuuden-tunteen-hallitsemiseen/

Aloitin tätä postausta jo aamulla. Kirjoitin:

Olen menossa psykiatrian poliklinikalle tänään klo 13:00 ja olen ollut vääränlainen heti kun avomieheni avasi silmänsä. Olen hermostunut, enkä riittävän rakastava. Tiuskin hänelle jo aamutuimaan, kun ei hän kertonut mitä hän haluaa riittävän selkeästi. Saman tien tunsin tuskaista syyllisyyttä, miksen ole ystävällinen?! Pääni huusi minulle: ”Ole miellyttävä, näytä että rakastat – muuten pilaat toisen päivän!!!” Raivari kupli pinnan alla, tunsin tukehtuvani. Avasin ikkunat. Tunsin selkeää vastenmielisyyttä kumppaniani kohtaan. Se on ehdottomasti kiellettyä! Pitää rakastaa, olla tukena ja turvana!

Päähäni on kaiverrettu vaatimus, jonka mukaan minun pitää jatkuvasti läsnäolollani viestiä, että avomieheni on arvokas ja arvostettu, muuten hän romahtaa!

Harhautin itseäni lukemalla opiskelukaverieni harkkakokemuksista. Sain tasattua tunteitani. Välittömästi kun rauhotuin, menin halaamaan. Olen heikoilla, koska olen menossa mielenterveyspalvelujen arvioitavaksi, en kestä nyt parisuhdeongelmia. Mielummin mielistelen ja miellytän, kuin menetän turvan tunteen.

Päässäni pyörii äitini vihainen tokaisu, kun ensimmäistä kertaa hakeuduin terapiaan: ”sinne sitte menet haukkumaan minua!” Hän ei ikinä ollut kiinnostunut, miksi hakeuduin terapiaan. Hän ei ehdottomasti pystynyt näkemään omaa osuuttaan huonovointisuudessani, sen sijaan hän syyllisti. Hän sanoi minulle mm, että ”olet syntynyt väärään perheeseen” lukemattomia kertoja.

Tuntuu että minua on syyllistetty milloin mistäkin siitä saakka kun minut on kiikutettu synnytyslaitokselta kotiin. Elämässäni on aina olleet silmät, joidenka mielestä olen viallinen ja virheellinen, eikä loppua näy.

Psykiatrian poliklinikan käynti on tänä aamuna toiminut traumatriggerinä. Olen sellaisessa mielentilassa, jossa kaikki päätökset ja valinnat ovat huonoja ja kelvottomia. Silloin on vaikeaa auttaa itseään. Olen tällä hetkellä vaarallisella tavalla vääränlainen. Tiedostan että uhka ei ole todellinen, mutta se tuntuu todelliselta. En osaa kuitenkaan määrittää, uhkaako minua ivaaminen vai vähättely ja syyllistäminen, mutta tunnen pelon vatsassani. Jos teen jotain väärin, minua rangaistaan välittömästi. Tällainen pelko saa minut ylivirittyneeseen tilaan, mutta samalla lamaannun. Jähmetyn mutta pääni sisällä negatiiviset ajatukset ja uhkakuvat sinkoilevat ympäriinsä tuhatta ja sataa.