Mielenterveystalo.fi -sivustoilla on osio: aggressio hallintaan. Seuraava teksti ja kuvio on kopioitu sieltä.

Aivojen kaksi toimintatilaa

Tavallisesti aivot ovat normaalitilassa ja ihminen pystyy käyttämään kaikki henkiset voimavaransa, jotta olo pysyisi hyvänä. Yllättävä tapahtuma häiritsee hyvää oloa ja tasapainotilaa, ja aivojen toimintatila muuttuu. Kun ihmistä uhkaa jokin, kun pelästyy tai kokee vääryyttä, aivot keskittyvät olennaiseen tilanteen korjaamiseksi. Voimakkaan tunteen aikana aivoissa toimivat eri alueet kuin normaalioloissa.

Aivojen toiminta muuttuu silloin, kun ihminen joutuu voimakkaan tunteen valtaan.

Aivojen toimintatiloja tällaisessa tilanteessa on nimetty ylä- ja alatieksi. Yhdysvaltalainen professori Daniel Siegel on käyttänyt normaaliolotilasta termiä ylätie. Voimakkaasta tunnetilasta hän käyttää termiä alatie.

Jos aivojen vallitsevana tilana on alatie, aivot eivät juurikaan pysty hyödyntämään ylätien toimintoja. Voimakkaan tunnetilan aikana eivät siis ole käytössä normaaliolojen järki ja muisti. Jotta aivot ja ihminen toimisivat taas normaalisti, on ensin siirryttävä takaisin ylätielle eli rauhoituttava voimakkaasta tunnetilasta.

Ylätiellä eli aivojen normaalitilassa ovat käytössä kaikki tavallisesti hyvin toimivat mielen toiminnot kuten harkinta, pohdinta, järkevyys, syy-seuraus-suhteet, vastuuntunto, empatia ja moraali. Nämä liittyvät asiayhteyksien laajaan ymmärtämiseen, harkitsemiseen ja itsehillintään. Ylätiellä aivot pystyvät neuvottelemaan, selvittelemään ja tekemään järkeviä päätöksiä.

Alatiellä vallitsee taistele tai pakene -tila, jossa ihminen keskittyy lähinnä selviytymään hengissä. Aivot joutuvat alatielle voimakkaan tunteen seurauksena. Silloin kaikki monimutkaiset ja siinä tilanteessa ’turhat’ ylätien toiminnot kytkeytyvät pois. Ihminen huomaa vain käsillä olevan hetken. Aika tuntuu pysähtyneen ja ihminen tuntee pakottavan tarpeen toimia heti. Tätä kestää niin pitkään kuin voimakas tunne on päällä.

Alatiellä vallitseva tila on mikä tahansa suuri aivojen ja mielen hälytystila: raivo, sokki, paniikki, kauhu, pelko tai jähmettyminen.

Alatielle joutumisen riskiä lisäävät mm. väsymys, stressi, omat pettymyksen ja väkivallan kokemukset, alkoholi ja päihteet, jotkin lääkkeet, perimä ja matala verensokeri. Ylätietä kannattaa vahvistaa vähentämällä riskitekijöitä.

Alatiellä aivojen toimintatila muuttuu. Järkevä, omat päätökset ja lupaukset muistava harkinta kytkeytyy pois käytöstä. Kaikki sillä hetkellä turhalta tuntuva pohdiskelu pyyhkiytyy mielestä tai jää taka-alalle. Järki, harkinta ja itsehillintä eivät tällöin toimi normaalisti.

Alatiellä ollaan valmiita jopa äärimmäisiin tekoihin. Ajan kokemus pysähtyy ja itsekontrolli voi täysin hävitä. Yksilölliset temperamentista, väsymystilasta ym. riippuvat reaktiot ottavat vallan.

On tärkeää havaita se hetki ja tunnistaa ne laukaisevat tekijät, jolloin alkaa luisu alatielle, pinna palaa tai tuntee joutuvansa paniikkiin (violetti nuoli kuvassa). Silloin pitää yrittää hidastaa tälle tielle luisumista. Jos päästää itsensä vajoamaan alatielle, on vaikeampi nousta ylös ja rauhoittua.

Alatieltä takaisin ylätielle palautuminen voi olla hyvin hidasta. Takaisin alas on helppo romahtaa. Luisuminen takaisin alatielle on siis vaarana helposti vielä silloinkin, kun yrittää rauhoittua tai luulee jo olevansa rauhallinen (nuolet kuvassa).

Tapahtuuko OCD aivojen alatiellä?

Jokin laukaiseva tekijä sinkoaa pakko-oireisen aivot kriisitilaan ja kompulsoiminen alkaa?

Tai vaihtoehtoisesti yritetäänkö pakko-oireilla estää mielen valahtamista alatielle?

Lähde: https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito/aggression_tunteen_omahoito/Pages/aggressio_hallintaan.aspx

Hengasin joskus lukioikäisenä helluntailaisten kanssa ja he kertoivat minulle, että itsemurha on pikalippu helvettiin. Mietin silloin jo teininä, että melko myötätunnotonta on tämä uskisten porukka. Että jos vaikka jonkun taviksen oma lapsi tekee itsemurhan, niin hellarit käy hieromassa suolaa haavoihin lällättämällä että ”sinne meni, suoraan helvettiin – vielä pikana”.

Muutenkin muistan miettineeni, että eikö näitä ihmisiä yhtään hirvitä tai säälitä, että suurin osa ihmisistä ei ole uskossa ja heidän pykäliensä mukaan, me ei-uskovaiset sitten tosiaan päädytään sinne kadotukseen. Että eikö ne tunne mitään mielipahaa tai myötätuntoa meitä ”eksyneitä” kohtaan. Eivätkä he tosiaan tunteneet. Tärkeintä on että itse pelastuu, ja oma perhe kuuluu Jeesuksen porukoihin. Muut voi sitten painua sinne helvettiin, ei kiinnosta.

Semmosta lähimmäisen rakkautta.

Tänään itkin aamupäivällä tunnin. Olin niin surullinen, että oisin voinut vaikka kuolla. Olin epätoivoinen ja kaikki elämänhaluni oli kateissa. En yhtään ihmettele, että ihmiset tappavat itsensä. Jos fiilikset ovat kuin minulla oli aamulla vaikka monta viikkoa, eikä mistään saa lohtua, niin poishan sitä täältä haluaa.

Riitelimme avomieheni kanssa.Ja kun katsoin miestäni, näin noin 13-vuotiaan esiteinin, joka on juuri menettänyt äitinsä syövälle. Hän on jäänyt narsistiveljensä ja alkoholisti-isänsä kanssa kolmistaan.

Tunnen syvää myötätuntoa avomiestäni kohtaan. Hän on minulle maailman tärkein ihminen. Mutta samalla hän loukkaa minua ja rikkoo henkilökohtaisia rajojani jatkuvasti.

Tämä on osittain minun oma vikani, koska olen ollut liian rajaton ja vähätteleville jutuillekin olen aikaisemmin nauranut, koska en ole ymmärtänyt että niillä oikeastikin halutaan loukata.

Hän ei osaa lohduttaa minua, kun olen surullinen. Ja jos puhkean kukkaan, hän on myrkyllisen kateellinen ja yrittää saada hyvän fiilikseni katoamaan. Hän näykkii, kostaa ja vähättelee. Näen hänen kasvoiltaa peitellyn riemun kun mieleni pahottuu. Hän on voittanut.

Hän haluaa kontrolloida syömiseni, juomiseni, tupakoinnit, lääkkeiden annoskoot, pöntöllä istumiset, nukutut tunnit, aamuheräämisten kellonajat. Reaktioitani ja mielialojani hän kyttää kuin haukka. Kaikki mitä hän tekee ja sanoo hän tarkistaa kasvoiltani, menikö nyt oikein – saako hän toivomansa reaktion minussa aikaiseksi.

Hänen koko elämänsä pyörii minun ympärilläni. Hän ei ole olemassa ilman minua. Hän on kuin minun varjoni tai jonkinlainen jatke minulle. Olen vastuussa täysin hänen tunteistaan ja hyvinvoinnistaan. Olen hänen ulkoistettu itsetuntonsa.

Oma pääni on masentunut. En jaksa kannatella häntä. Haluan että hän itsenäistyy.

Ymmärrän hänen käytöstään, mutta samalla säälin itseäni. Olen niin yksinäinen. Kaipaan aikuista ihmistä rinnalleni.

Tuntuu että olen niin yksin tässä universumissa.