Edelleen jatkan oman psyykkeeni tarkastelua, koska se on mielestäni mielenkiintoista. Olen saavuttanut sen tasoisen sisäisen turvan tunteen, että en tuomitse reaktioitani tai yritä kieltää mitään ajatuksistani.

Aina löydökset eivät ole järin mairittelevia.

Olen huomannut, että

1. Toisten ihmisten vähättely, muille naureskelu ja toisten pilkkaaminen nostaa mielialaani – joten se auttaa masennukseen
2. Läheisten syyttely ja suoranainen halveksunta taas rauhoittaa hermostoani – joten se auttaa ahdistukseen.

Itse olen enimmäkseen ollut näiden hyökkäysten kohteena, eli minua on käytetty surutta emotionaalisesti hyväksi, mutta samaan aikaan minulta on vaadittu, että minä en  saa syyllistyä mihinkään näistä; nämä omaa psyykettä tasapainottavat ajatukset ja tunteet ovat olleet minulta täysin kiellettyjä.

Joten olen kääntänyt kaiken vihan itseeni. Ja huonostihan siinä kävi.

Nyt olen oikein tarkoituksellisesti yrittänyt häpäistä ihmisiä mieleni syövereissä, kaivanut vanhojakin epäonnistumisia ja mässäillyt toisten heikkouksilla. Olen myös alkanut tuntea selvää vastenmielisyyttä joitain ihmisiä kohtaan, inhotuksen tunnettakaan minulle ei ole sallittu. Mutta nykyisin minulla on usein miten lupa kokea ”sopimattomia” tunteita.

Elän siis jännittäviä aikoja!

0   0   0   0   0

Olen tässä muutaman päivän oikein yrittämällä yrittänyt heittää lokaa ympärilläni olevien päälle, tosin vain ajatuksissani, mutta ei tämäkään metodi toimi. Aina se syyttävä sormi kääntyy osoittamaan minua itseäni kohti. Luulen että omat puolustusmekanismini eivät toimi niin kuin niiden pitäisi. Voisiko olla niin?

Olen työviikosta väsynyt, ja minua turhauttaa, koska en saa mistään otetta voimakkaan ärtymykseni takia. Olen vihainen ja vihamielisyys kohdistuu edelleen minuun itseeni. Samaan hengenvetoon pelkään omaa aggressiivisuuttani, enkä voi tuoda esiin tai näyttää tyytymättömyyttäni millään tavalla. En usko että kukaan auttaa minua näiden vaikeiden tunteiden kanssa. Ja koska minulla on kokemus, että minun kiukustani seuraa aina jokin rangaistus, eristän itseni muista kun olen ärtynyt.

Pakenen kirjastoon.

Iltapäivällä minusta tulee mielisairas, enkä voi tehdä asialle mitään. Kävin tänään hammaslääkärissä, kaupassa ja kävelin auringonpaisteessa. Tulin kotiin. Kävin suihkussa. Kello on nyt 15:06 ja sisälläni toistuu ajatus: ”Nyt sä pilaat kaiken!” Sanat ovat alkujaan äitini suusta; mutta nyt ne kieppuvat mieleni sopukoissa sisäistettynä totuutena. Omasta mielestäni en ole tässä pilaamassa yhtään mitään, eikä ole mitään syytä, miksi minun pitää nyt kärsiä hädästä ja turvan tunteen katoamisesta.

Avasin blogin, ehkä voisin kirjoittaa jotain tuntemuksia ylös ennen kuin tuhoan tämän planeetan, koska olen niin järkyttävällä tavalla vääränlainen ja viallinen. Näiden häpeäromahdusten estoon minulla on ollut pitkä liuta pakko-oireita, mutta niiden teho on hiipunut. Jäljelle on jäänyt vain voimakas kokemus siitä, että olen vastenmielinen, enkä juuri voi tehdä mitään asialle. Vastenmielinen siksi että olen olemassa.

Jos minua ei olisi, muiden ei tarvitsisi kärvistellä inhon tunteidensa kanssa. Olen siis pelkkä rasite ja riesa, pahalta haiseva jätekasa. Onneksi huomenna voin mennä taas töihin, eikä minun tarvitse tutkailla sisintäni ja kuunnella kehoni viestejä. Omassa päässäni asuu liuta kiusaajia, eikä niiden häätöyritykset tuota tulosta. Jatkan kuitenkin yrittämistä, kunnes en enää jaksa.

0   0   0   0   0

Kun eilen kirjoitin yllä olevan postauksen, minulla oli vahvasti kokemus, että ei kannattaisi. En saa ajatella tällä tavalla tai jos nämä ovat todelliset tunteeni, niin ainakaan minun ei kannata tuoda niitä esille millään tavalla, ettei kukaan vaan kuormitu tai loukkaannu. Sisäisesti tunsin pelkoa siitä, että kirjoittamastani tekstistä seuraa jokin sanktio – että minua rangaistaan jollakin tavalla, koska minulla on vääränlaisia tunteita ja ajatuksia.

Klo on nyt 06:26 ja olen takaisin työpaikallani. Aamuisin minua ei uhkaa mikään, ahdinkoni alkaa vasta iltapäivällä. Tekisin ihan mitä tahansa, että voisin pitää tämän hetkisen sisäisen rauhani. Ja kyllä minä yritän! Huh huh, miten paljon yritänkin.