Iltapäivällä minusta tulee mielisairas, enkä voi tehdä asialle mitään. Kävin tänään hammaslääkärissä, kaupassa ja kävelin auringonpaisteessa. Tulin kotiin. Kävin suihkussa. Kello on nyt 15:06 ja sisälläni toistuu ajatus: ”Nyt sä pilaat kaiken!” Sanat ovat alkujaan äitini suusta; mutta nyt ne kieppuvat mieleni sopukoissa sisäistettynä totuutena. Omasta mielestäni en ole tässä pilaamassa yhtään mitään, eikä ole mitään syytä, miksi minun pitää nyt kärsiä hädästä ja turvan tunteen katoamisesta.

Avasin blogin, ehkä voisin kirjoittaa jotain tuntemuksia ylös ennen kuin tuhoan tämän planeetan, koska olen niin järkyttävällä tavalla vääränlainen ja viallinen. Näiden häpeäromahdusten estoon minulla on ollut pitkä liuta pakko-oireita, mutta niiden teho on hiipunut. Jäljelle on jäänyt vain voimakas kokemus siitä, että olen vastenmielinen, enkä juuri voi tehdä mitään asialle. Vastenmielinen siksi että olen olemassa.

Jos minua ei olisi, muiden ei tarvitsisi kärvistellä inhon tunteidensa kanssa. Olen siis pelkkä rasite ja riesa, pahalta haiseva jätekasa. Onneksi huomenna voin mennä taas töihin, eikä minun tarvitse tutkailla sisintäni ja kuunnella kehoni viestejä. Omassa päässäni asuu liuta kiusaajia, eikä niiden häätöyritykset tuota tulosta. Jatkan kuitenkin yrittämistä, kunnes en enää jaksa.

0   0   0   0   0

Kun eilen kirjoitin yllä olevan postauksen, minulla oli vahvasti kokemus, että ei kannattaisi. En saa ajatella tällä tavalla tai jos nämä ovat todelliset tunteeni, niin ainakaan minun ei kannata tuoda niitä esille millään tavalla, ettei kukaan vaan kuormitu tai loukkaannu. Sisäisesti tunsin pelkoa siitä, että kirjoittamastani tekstistä seuraa jokin sanktio – että minua rangaistaan jollakin tavalla, koska minulla on vääränlaisia tunteita ja ajatuksia.

Klo on nyt 06:26 ja olen takaisin työpaikallani. Aamuisin minua ei uhkaa mikään, ahdinkoni alkaa vasta iltapäivällä. Tekisin ihan mitä tahansa, että voisin pitää tämän hetkisen sisäisen rauhani. Ja kyllä minä yritän! Huh huh, miten paljon yritänkin.

OCD:hen on liitetty usein määre: Safety seeking behaviour, joka suomennettuna voisi olla turvallisuutta etsivä käytös. OCD:n avulla siis etsitään ja ylläpidetään turvallisuuden tunnetta. Minusta tämä on jo huimaa edistystä! Tiedostetaan, että kyse on tosiaan turvattomuudesta, turvallisen tilan etsimisestä, turvan tunteen palauttamisyrityksistä.

Silloin kun minulle lääkäri läpsäsi OCD-diagnoosin, poliklinikan ”terapeutti” ei selittänyt käytöstäni millään ulottuvuudella, mutta kehoitti minua vetämään sormesta peilin edessä, jos minulle tuli tarve ritualisoida. Naurattaa nämä muistot, vaikka se oli hirvittävän pelottavaa aikaa.

Minusta OCD:n avulla etsitään suojaa omalta vääränlaisuudelta, joten olen alkanut pohtia – onko OCD-potilas kokenut olevansa uhkaavissa tilanteissa suojaton?

Siten OCD ei olekaan defenssimekanismi, vaan se on suojelumekanismi. Kyse ei olekaan defenssistä, vaan OCD:n avulla yritetään saavuttaa ja ylläpitää suojaa. Jankuttavien ajatusten ja toistuvien rituaalien avulla yritetään varmistella, ettei itse vaan ole viallinen ja niiden avulla tarkistaa, että on oikeanlainen. Se voisi olla verrattavissa uskonnolliseen rukoiluun ja mitä syvemmällä ihminen on omissa OCD-kuvioissaan, sitä ”hartaampi” hän on.

Eli mitä syvemmälle hän vajoaa dissoilua muistuttavaan OCD-maailmaansa ja mitä enemmän hänellä on maagisia elementtejä, sitä nuorempana hän on saanut viiltoja perusturvallisuuden tunteeseensa ja sitä syvempiä haavat ovat?

OCD-potilaita yhdistääkin siis suojattomuus? Voisiko meidän hermostossa olla viesti: ”olen vaarassa jos olen vääränlainen”.