17.2.2019 iidis

Kierrättäminen ei riitä

”Recycling is an aspiring, alleviating a rather large collective hangover… overconsumption.”
– William McDonough

Vapaasti suomennettuna: Kierrätys on pyrkivä ja lievittävä melko suuri kollektiivinen krapula… ylikulutuksesta. Kierrätys yksin ei ole ratkaisu ylikulutuksesta johtuviin ongelmiin, kuten ei ns. ”loiventava” ole ratkaisu krapulaan eikä varsinkaan alkoholismiin. Postaus on pitkä, ja otsikosta huolimatta tarkoitukseni ei ole syyllistää, vaan pohtia tapaamme kuluttaa ja avata sitä miten itse olen tilannetta pyrkinyt ratkaisemaan.

Ei ole liioiteltua sanoa, että elämme kulutusyhteiskunnassa, jossa me kaikki olemme osa massaa, jota kutsutaan kuluttajiksi. Koko länsimainen kulttuuri tuntuu suurelta osin pyörivän kuluttamisen, jatkuvan ostamisen, ympärillä. Emme voi avata lehteä, radiota, televisiota, nettiä altistumatta välittömästi joka paikasta tulvivalta mainonnalta. Astuessamme ovesta ulos (ainakin näin kaupungissa) vastaan tulvivat kadunvarsimainokset, valomainokset talojen katolla ja bussien ja raitiovaunujen kylkiin liimatut mainokset. Kun istumme kulkuvälineeseen huomaamme jokaiselta paikalta olevan suoran näköyhteyden välkkyvään mainosruutuun ja tarjolla olevan ilmaislehtiä, joiden sivut on kirjavina mainoksista. En edes nosta esiin sitä millaisen ärsyketulvan äärelle joudumme kauppakeskuksissa, noissa kuluttamisen temppeleissä, joiden läpi sadat ja tuhannet ihmiset joutuvat päivittäin kulkemaan esimerkiksi bussiyhteyksien perässä. Ei ihme, että tunnemme jatkuvaa tarvetta ostaa uutta.

Pieniä muutoksen siemeniä kuitenkin leijuu jo ilmassa. Lokakuussa IPCC-raportti herätti monet ajattelemaan tottumuksiaan myös ilmaston ja ympäristön kanalta. Vuoden 2018 turhakkeeksi valittiin pikamuoti. Tämä kyseenalaistaa kestämättömän kulutuksen normia. Ehkä hiljalleen olemme heräämässä tästä unesta ja tajuamme, ettemme halua olla vain kuluttajia, vaan kokonaisia, itse omia päätöksiämme tekeviä ihmisiä, vaikuttamaan pyrkiviä kansalaisia. Osallistumme mielenosoituksiin ja pidämme meteliä äänestämisen merkityksestä. Listaamme ja vinkkaamme pieniä tekoja ja muutoksia, joita olemme arjessamme tehneet ympäristön hyväksi. Paikkaamme huonoa omatuntoamme pohtimalla keinoja kestävämpään ostamiseen, suosimme kasvisruokaa ja luonnonkosmetiikkaa ja tutkimme brändien ekologisuutta ja peräänkuulutamme läpinäkyvyyttä.

Aloitimmeko väärästä päästä?

Yhä useamman kotona on laaja skaala kierrätysastioita. Meidänkin keittiöstämme löytyy paikat sekajätteen lisäksi biojätteelle, muoville, kartongille, paperille, lasille, metallille, pattereille yms. ongelmajätteille sekä kierrätettäville pulloille. Minäkin olen kantanut kassitolkulla tavaraa pois kotoamme kiinnostuttuani minimalismista. Olen pidellyt käsissäni jokaista vaatekappalettani tunnustellen sen herättämiä ilon pilkahduksia Konmarin opeilla. Minulle kelpaamattomat vaatteet lahjoitin ystävilleni ja osan myin kirpputoreilla. Heitin myös lukuisia vaatteita hyväntekeväisyysjärjestöjen laatikkoihin ja osan myös surutta roskiin. Ihailin siivottua vaatekaappiani ja kirjoitin lukuisia listoja ja kokosin lukuisia miellekarttoja unelmieni vaatekaapin sisällöstä, tyylistä, silueteista, materiaaleista, leikkauksista ja väripaletista. Halusin olla ympäristöystävällisempi ja hankkiuduin eroon armeijasta muovirasioita ja yksinäisiä rasioiden kansia. Vaihdoin muovisen juomapulloni lasiseen. Huomasin, että lasiseen pulloon ei mahtunut toiveeni mukaista määrää vettä ja, että se oli liian painava mukana kannettavaksi – parin vuoden päästä ostin uuden metallisen kevyemmän ja tilavamman vesipullon.

Kun viime keväänä huomasin selaavani zero waste -tuotteita nettikaupassa, alkoi hälytyskellot soida päässäni. Mitä ihmettä minä oikein teen? Minimalismi ja zero waste kannustavat nimenomaan hyödyntämän sitä, mitä meillä jo on – ei ostamaan lisää! Olin innostuksessani jatkanut totuttua kuluttamisen mallia ja alkanut huomaamattani muodostaa itselleni uutta tavoiteltavaa estetiikkaa sen sijaan, että etsisin ratkaisuja jo kaapeissani lymyävistä tuotteista. Tajusin, että niin kauan kun kannan toistuvasti täysiä pusseja lajiteltuja roskiani taloyhtiön roskalaatikkoihin tai ostan uusia tuotteita enemmän jonkin listan kuin varsinaisen tarpeen vuoksi olen hakoteillä. Miksi ostaisin metallisia pillejä ja niille pienen pilliharjan, jos tähänkin asti olen pärjännyt ilman pilliä? Muutos ei tapahdu jäteastioita lisäämällä tai trendikkäitä ekologisia tuotteita ostamalla, vaan jo paljon varhaisemmassa vaiheessa ennen ostopäätöksen tekemistä.

Palasin pohtimaan sitä miksi teen muutoksia elämässäni. Listasin jälleen ne asiat, joita tarvitse kosmetiikan, kodin ja pukeutumisen osalta ja sen jälkeen vertasin listaa siihen, mitä minulla jo oli. Sen jälkeen en ole selaillut nettikauppoja tai edes huvikseni listannut muodikkaampia ja tämän hetken estetiikkaa paremmin vastaavia korvaavia tuotteita niille, jotka minulla jo on. Olen opetellut kiintymään jo omistamiini tavaroihin ja vaatteisiin uuden ostamisen sijaan. Rakastuin uudelleen kirjaston helppouteen. Aloin suhtautua kriittisemmin jokaiseen ostamisen impulssiin, jonka koin. Huomasin, että 80% ostoaikeistani oli turhia. Rahaa säästyi ja aloin viettämään aikaa toisella tavalla. Enää vain harvoin tapan aikaa kaupoissa haahuillen, lähinnä teen niin vain silloin, kun ulkona on koiran ilma ja tapaamisten väliin jää tyhjä hetki. Tuolloin päätän erikseen, että en osta mitään, jotta välttyisin turhilta heräteostoksilta. Holtiton ostaminen on haitallista, oli kyse sitten pikamuodista, ekologisesta brändistä tai vaikka kirpputorista. Jos ostokseen ei ole valmis sitoutumaan, olisi se syytä jättää kauppaan. Vaihtelua kaipaaville on olemassa jo monia mahdollisuuksia esimerkiksi vaate ja taidelainaamoiden muodossa.

Uusi tapa tehdä ostopäätöksiä

Olen alkanut tehdä ostopäätöksiä näkemättä ensin valikoimaa. Pohdin tarkkaan, mitä tarvitsen ja mitä ominaisuuksia tuotteelta odotan ja suuntaan vasta sitten kaupoille. Aina tämä ei ole helppoa eikä nopeaa. Esimerkiksi unelmieni hameen etsimiseen meni melkein 9 kuukautta. Olen jo kauan halunnut hameen, joka sopii kaikkien paitojeni kaveriksi. Keväällä ja kesällä hahmottelin mielessäni unelmieni hameen, joka voisin pukea päälleni arkena ja juhlana. Pinterest lauloi, kun vertailin tyyleja ja malleja ja pohdin juuri minun hameeni yksityiskohtia. Hameen tulee olla musta, istua vyötäröltä, mutta olla helmasta runsas, ja siinä täytyy ehdottomasti olla taskut, jotka on mieluiten piilossa saumoissa. Kuljin koko syksyn etsimässä hametta kirpputoreilta ja kaupoista, kyselin nykyisistä ja tulevista mallistoista myyjiltä ja selasin lukuisia nettikauppoja. En löytänyt etsimääni. Laskin, että kauppojen mallistojen koluamiseen käyttämälläni ajalla olisin jo itse ommellut etsimäni hameen moneen kertaan. Ostin hamekankaan ja unohdin sen kaappiin – ja sitten kiroilin taas, kun minulla ei ollut tarvitsemaani hametta. Menin ainoiden housujeni revettyä farkkuostoksille ja ostin hetken mielijohteesta mustan hameen, joka ei täyttänyt kaikkia vaatimuksiani. Jo kotimatkalla tiesin, että en halua ostamaani ”ihan kivaa” hätävara-hametta. Palautin hameen kauppaan. Kotona mittasin ja piirsin kaavat ja pistin jo aiemmin ostamani kankaan pesukoneeseen. Seuraavana iltana ompelin hameen valmiiksi ja se on juuri sellainen toivionkin – täydellinen juuri minulle. Nähtyäni kaiken tämän vaivan hameeni eteen, pidän siitä jo nyt aivan valtavasti. Se on minun ja se on arvokas ja ainutlaatuinen.

Ei ole helppoa löytää juuri täydellistä, omien toiveiden mukaista vaatetta. Toisaalta, kun tietää tarkasti mitä haluaa, ei tule tehtyä niin herkästi hutiostoksia. Kun tarvitsemansa viimein löytää, on siihen silloin enemmän kuin valmis sitoutumaan. Se kuitenkin on varmaa, että näin paljon vaivaa ei jaksa turhien haihatusten eteen nähdä, joten ostaminen vähenee. Minua tämä on auttanut. Huomasin eräänä päivänä, että en kuukausiin ollut käynyt kotini lähistöllä olevissa pikamuotimyymälöissä, joissa josks vietin luppoaikaa ihastellen vaatteita, joita en aikonut ostaa. Enää nuo myymälät eivät houkuttele minua, koska tiedän, etten saa sieltä sitä mitä etsin ja oikeasti en edes tällä hetkellä etsi mitään (sillä sainhan viimeinkin hameeni). En kuitenkaan ole lopettanut kuluttamista kokonaan – tämä maailma sellaisena kuin me sen tunnemme kuitenkin pyörii kulutuksen voimin. Asun kaupungissa ja elän kaupunkilaista elämää, enkä kaipaa erakoksi korpeen kylpemään omassa paremmudessani. En kuitenkaan halua olla osa ylikulutusta ja tuhota ympäristöä omalla ahneudellani. Kun pidän järjen johtajana ostoksilla (olipa kyse sitten vaatteista, ruoasta, kosmetiikasta tai kodintavaroista) jää minulta yksiknertaisesti vähemmän kierrätettävää – vähemmän hukkaa, vähemmän ylijäämää, vähemmän roskaa.

Kierrättäminen ei ole ratkaisu, se on vain loiventava ryyppy. Ratkaisu tehdään jo kauan ennen kierrättämistä. Reduce, refuse, reuse, recycle, rot – karsi, kieltäydy, käytä uudelleen, kierrätä, kompostoi. Ensin karsitaan siitä turhasta, mitä ajattelemme tarvitsevamme. Kieltäydytään kaikesta turhasta tai kieltäydytään ostamasta hetken hullutuksia. Käytetään sitä, mitä meillä jo on omana, lainattavana, vuokrattavana. Käytetään uudelleen eli suositaan pestäviä ja kestäviä tuotteita ja käytetään jo olemassa olevaa tarvittaessa myös muuhun kuin alkuperäiseen käyttötarkoitukseen. Kierrätämme sen mitä emme itse voi käyttää uudelleen. Kompostoimme kaiken sen, minkä luonto pystyy käyttämään uudelleen ekosysteemissä. Kierrättäminen ei ole ratkaisu, vaan vasta toiseksi viimeinen vaihtoehto. Jätteen määrään täytyy puuttua jo paljon varhaisemmassa vaiheessa, ennen kuin avaamme kukkaromme.