Vuosi 2045. Päädyimme uuden lukupiirimme kera tähän vuoteen ensimmäisessä valitsemassamme teoksessa. Aikamoinen kirja. En olisi varmaan koskaan lukenut tätä itse ilman lukupiiriä.

Olen aina halunnut kuulua lukupiiriin, ja nyt minä kuulun. Olen niin innoissani, näistä innoittavista ja yllättävistä kirjavalinnoista ja eriäväisyyksistäkin mielipiteissämme. Muiden lukupiiriläisten kokemuksia kirjasta voit lukea Minnan , Älä ota sitä niin vakavasti , Tuulen havinaa ja Kotona kirjassa blogeissa.

Piia Leinon teos Lakipiste valikoitui siis lukupiirimme ensimmäiseksi kirjaksi. Lakipiste on viimeinen ja itsenäinen osa tulevaisuuden Helsinkiin sijoittuvassa sarjassa, aiemmin ilmestyneet osat ovat Taivas ja Yliaika. 

Aaro työskentelee googlelle ja päätyy virkistyspäivänä luontoon, retriittiin. Jokin herää Aaron sisällä retriitin jälkeen epäilemään, että voiko elämässä olla muutakin kuin työ ja yksinäinen elämä. Työtehtävän varjolla hän palaa retriitin järjestämän yhteisön asukkaaksi. Vuonna 2045 koneet tekevät jo lähes kaiken, jopa ruokamme ja ajavat autojamme. Pitäisikö meidän pelätä tekoälyä?

Timjamin ja valkosipulin aromit kietoutuvat sherryn makeaan tuoksuun ja kosketusnäyttö ilmoittaa lieden aloittaneen loppuhaudutusvaiheen.

Luontoon takaisin palanneet ja ekoyhteisössä elävät ovat sitä sukupolvea, jotka ovat vauvasta saakka istuneet älylaitteet käsissään ja olleet lapsia, kun koronatestejä tehtiin. Yhteisössä eletään ilman älylaitteita ja saatetaan välillä syödä aitoa lihaa. Miten yhteisö liittyy Aaron työtehtävään, suomen ensimmäiseen etämurhaan kelluntatankissa sekä ympäri maailman tapahtuneisiin älykodinkoneiden hyökkäyksiin.

Siivoojarobotti havaitsee haittaesineen välittömästi ja syöksähtää nurkastaan, paljastaa torakkapiikkinsä ja sujauttaa kohteen alle kapean metallilevyn.

Tulevaisuuteen sijoittuva, fantasiakirjamainen teos, mutta tästäkin tarinasta löytyy rakkautta, rikos, dekkarimaisuutta ja huumoria. Näkisin tämän myös kiehtovana tv-elokuvana. Luokittelisin kirjan dekkari/jännäri osastolle. Dystopiaksi tätä oikeammin kutsutaan eli synkkää tulevaisuuden kuvaa välittävä genre.

Kustantamo S&S 2021, 238 sivua.

Meidän lukupiirissä on lisäkseni neljä muuta lukijaa. Vain yksi meistä viidestä oli lukenut sarjan aiemmat osat. Kun valitsimme tämän kirjan, mietin tovin että mitä sitten jos en pidä yhtään kirjasta ,enkä saa sitä luettua. Saankohan heti potkut lukupiiristä? Kirja käynnistyi kyllä mukaansa tempaavasti ja vei mukanaan lukijaansa ensimmäiseltä sivulta viimeiselle saakka.

Tästä kirja sarjasta tekee erikoista mielestäni se, että kirjat suositellaan luettavaksi uusimmasta vanhimpaan, koska tapahtumat sijoittuvat uusimmassa lähimmäksi nykyistä päivämäärää jota elämme ja ensimmäisenä julkaistu kirja puolestaan kauimmaksi tästä päivästä. Pidin kirjasta, pidin oikeastaan aika paljonkin ja voisinkin suositella sitä muillekin aivan vilpittömästi. Luulen, että juuri se syy miksi tykkäsin kirjasta oli sen keveys ja erilaisuus dekkaririntamalla, epäilen myös että jos olisin tarttunut muihin osiin aiemmin ne olisivat jääneet itseltäni lukematta.

Lue mitä Älä ota sitä niin vakavasti blogissa on tuumittu näistä kahdesta aiemmasta osasta Taivas ja Yliaika.

Osa lukupiiriläisistämme innostui tarttumaan tämän lukupiiri kirjamme jälkeen myös näihin Leinon muihin teoksiin. Itse en innostunut kirjasta niin, että lukisin trilogian muut osat, mutta jotain kiehtovaa silti mieleen kirjasta jäi ja taka-alalle ajatus, että ehkäpä vielä joskus tartunkin hieman ylistetympiin osiin, vaikka tämä ei ollut yhtään minun genreä. Tai sitten en, ja pysyn tiukasti hömppälinjalla.

Nyt mielessäni tietenkin pyörii ajatus, kun sain ennen joulua lahjaksi kelluntatankkiin lahjakortin ja en ole sellaisessa koskaan käynyt, mutta lahjakortin saatuani kiljahtelin innosta. Nyt olenkin sinne tankkiin menossa kellumaan tässä kevään korvalla, mutta arvaatko että tämän kirjan luettuani tämä hieman arveluttaa. Eli katsotaan miten käy tuleeko kelluntakokemuksia blogiin keväämällä vai ei.