Änglagård eli miksi kannattaa päästä yli ennakkoluuloista

Näin viime viikolla Svenska Teaternin syksyn uutuusmusikaalin Änglagård, ja tulin taas ajatelleeksi, miten monta musikaalia olenkaan menettänyt kuvitteellisen kielimuurin takia. 

Siitä ei ole nimittäin montakaan vuotta, kun tutustuin Svenskanin musiikkiteatteritarjontaan, mutta vasta sitten kun ymmärsin, että esitykset tekstitetään suomeksi. Sen jälkeen olen käynyt katsomassa kaikki Svenskanin musikaalit, ja voi miten hienoja ne ovat olleetkaan! Eikä Änglagård ole poikkeus.  

Änglagård

Tällä aloituksella haluan rohkaista muitakin rajallisesti ruotsin kieltä osaavaa lähtemään rohkeasti Svenskaniin nauttimaan erittäin laadukkaasta musiikkiteatterista. Vinkkinä kuitenkin, että valitse istumapaikka vähän kauempaa lavasta, jolloin tekstitysten seuraaminen lavan yläpuolelta on helpompaa. Tekstitykset saa myös omaan puhelimeen.

Änglagård-musikaali pohjautuu vuoden 1992 saman nimiseen elokuvaan, joka oli kylläkin itselleni täysin tuntematon. Musikaaliversion ovat käsikirjoittaneet Edward af Sillén ja Daniel Réhn, ja sen on ohjannut Svenskaniin Maria Lundström.

Berliinissä kasvanut Fanny (Sannah Nedergård) perii yllättäen isoisänsä talon, Ängalgårdin, ja saapuu jo aiemmin kuolleen äitinsä kotikylään etsimään juuriaan. Alkuperäinen elokuva sijoittuu Ruotsiin, mutta Svenskanin sovituksessa tarina on tuotu Suomeen, jossain Turunmaalla sijaitsevaan kuvittelliseen Yxavikin kylään. 

Fanny on tehnyt uraa kabareetanssijana Berliinissä, jossa hän on asunut äitinsä kanssa. Hän ei tiedä, kuka hänen isänsä on, eikä hän tuntenut myöskään kuollutta isoisäänsä. Kun Fanny asettuu ystävänsä Zacin (Mikko Kauppila) kanssa asumaan Änglagårdiin, hän aiheuttaa kylässä paheksuntaa ja kaivaa vahingossa auki vanhoja haavoja. 

Änglagård

Yxavikin pikkukylän asukkaat pitävät seksikästä nuorta naista ja avoimesti homoseksuaalista Zacia paheellisina, ja Fanny heittää bensaa liekkeihin vitsailemalla siitä, miten Änglagårdista tehdään ilotalo.

Naapuritalossa asuvat veljekset Ivar (Nicke Lignell) ja Gottfrid (Riko Eklundh) tutustuvat Fannyyn ensimmäisten joukossa, ja varsinkin Gottfrid saa elämäänsä uutta pilkettä Fannyn värikkään ystäväpiirin mukana.

Änglagård

Yhtä suopeasti häneen ei suhtaudu paikallinen maanomistaja Axel (Tero Harjunniemi), joka haluaisi ostaa Änglagårdin, ja hänen vaimonsa Rut (Birthe Wingren). Rut hautoo mielessään myös salaisuutta, joka koskee Fannya ja hänen äitiään. Heidän poikansa Mårten (Jakob Norrgård) heilastelee paikallisessa kyläkaupassa työskentelevän Evan (Josefin Silén) kanssa, mutta Mårten iskee silmänsä myös Fannyyn.

Änglagård

Tarina etenee sujuvasti draaman ja komedian välimaastossa, ja Fredrik Kempen laulut vaihtelevat säihkyvästä kabareesta hassutteluun ja powerballadeihin.

Birthe Wingren tulkitsee vahvasti syvää salaisuutta piilottelevan Rutin roolin. Mikko Kauppila on Zacin roolissa vangitsevan karismaattinen, yhtä aikaa vakava mutta leikkisä. Varsinaisesta huumoripuolesta vastaavat vanhat pojat Ivar ja Gottfrid, puheissaan takelteleva pappi Henning (Simon Häger) sekä juoruileva neulekerho.

Änglagård

Laulutaidoltaan Svenskanin cast on poikkeuksellisen vahva ja Fannya esittävä Sannah Nedergård kerrassaan upea. Hyvin vaikuttava on myös Axelin roolissa nähty Tero Harjunniemi sekä Evaa näyttelevä Josefin Silen, joka ihastutti aiemmin mm. Svenskanin Maija Poppasessa. On nostettava esiin KAJ-yhtyeestä tunnettu Jakob Norrgård, jonka kuulin tämän musikaalin myötä laulavan ensimmäisen kerran muuta kuin huumorimusiikkia, ja yllätyin, miten komeasti Norrgåd laulaa myös musikaalityylillä!

Änglagård

Yleisöä viihdyttää myös erinomainen tanssiryhmä, jonka kapteenina toimii Svenskanissakin monesti nähty Peter Pihlström. 

Lavastus on tehty perinteisesti fyysisistä materiaaleista, eikä Yxavikin tunnelman luomiseen ole tarvittu videonäyttöjä. Puvustuksessa näkyy niin suuren maailman kabareetyyliä kuin maalaiskylän asukkaiden ruutupaitaa ja kukkamekkoja.

Musikaalin teemoista kantavin on konservatiivisen ja liberaalin elämäntyylin yhteentörmäys ja se, miten erilaisuus synnyttää ennakkoluuloja, vaikka pohjimmiltaan ihmiset eivät olisikaan niin erilaisia. Kun ihmiset tutustuvat toisiinsa paremmin, jännitteet purkautuvat.

Tämän musikaalin loppu on onnellinen ja koko tarina niin positiivinen, että katsomosta poistuu hyvillä mielin. Olisipa ollut kiva, jos kaikki erinomaiset laulajat olisivat laulaneet vielä muutaman kappaleen lisää!

Kuvat: Cata Portin

Lippu saatu Svenska Teaternilta

Kulttuuri Musiikki Teatteri

Steve Jobs -ooppera sopii erinomaisesti myös ensikertalaiselle

The (R)evolution of Steve Jobs on varmasti yllättävin ooppera, jonka olen nähnyt. Kansallisoopperan uutuuden kantaesitys on ollut vuonna 2017 Santa Fen opperassa, ja se nähdään nyt ensimmäistä kertaa Euroopassa. Teoksen on säveltänyt Mason Bates ja libreton kirjoittanut Mark Campbell.

The (R)evolution of Steve Jobs

Ooppera kertoo siis nimensä mukaisesti tekologiayhtiö Applen perustajasta, Steve Jobsista, ja sekä hänen aiheuttamastaan vallankumouksesta että henkilökohtaisesta evoluutiostaan.

Oma ikäluokkani muistaa vielä hyvin sen ajan, kun suomalainen Nokia oli maailman suurin matkapuhelinten valmistaja. Steve Jobsin vallankumous mursi nimenomaan tämän valta-aseman, ja vuonna 2007 julkaistu täysin uudenlainen älypuhelin valtasi markkinat käsittämättömän nopeasti. Alle kymmenessä vuodessa maailman suurin matkapuhelinvalmistaja päätyi lopettamaan koko puhelinbisneksensä.

Tätä murrosta käsitellään muuten myös Risto Siilasmaan kirjassa Paranoidi optimisti (Tammi 2018), jota voin suositella lämpimästi.

Oopperassa ei mainita suoraan Applea tai iPhonea, vaan puhutaan vain ”yhtiöstä” ja laitteesta, ja lavastuksessa käytetyissä kuvissa älypuhelimista on kuvitteellisen matkapuhelinbrändin geneerinen logo.

The (R)evolution of Steve Jobs

Jobsin vaikutus kuluttajateknologian kehitykseen oli valtava. Jo ennen iPhonea musiikkia ladattiin iTunesista iPodeihin ja sittemmin alettiin sivellä iPad-tabletteja ja synkronoimaan laitteiden sisältöjä iCloudin kautta. Moni ei varmaan tiedä, että Jobs oli myös animaatioyhtiö Pixarin takana, joka tuotti maailman ensimmäisen täysin tietokoneella animoidun kokoillan elokuvan, Toy Story.

Applen tuotteiden ja palveluiden kehityksestä kiinnostuneiden kannattaa ehdottomasti lukea Walter Isaacsonin kirja Steve Jobs (suom. Otava 2011), joka kertoo paitsi Jobsin, myös Applen tarinan.

Vaikka Jobs oli ainutlaatuinen visionääri, hän oli ihmisenä hankala. Hän paitsi kyykytti alaisiaan, myös yritti kieltää olevansa ensimmäinen lapsensa, Lisan, isä. Jobs lähentyi tyttärensä kanssa vasta, kun tämä oli teini-ikäinen. Kolmas lukusuositukseni onkin Lisa Brennan-Jobsin muistelmateos Pikkusintti (suom. WSOY 2019), jossa Jobsin esikoistytär avaa tätä suhdetta omasta näkökulmastaan.

The (R)evolution of Steve Jobs

Ooppera ei etene kronologisesti vaan siirtyy ajassa ensin Jobsin lapsuudesta uuden puhelimen julkaisuun, ja sen jälkeen vuorotellen tuokiokuviin Jobsin nuoruudessa ja myöhemmin yhtiön johdossa. Steve Jobin roolissa nähdään baritoni John Moore. Mukana tarinassa on myös Jobsin yhtiökumppani Steve Wozniak (Mika Pohjonen), hänen ensimmäisen lapsensa äiti Chrisann Brennan (Hanna Rantala), hänen myöhempi puolisonsa Laurene Powell Jobs (Sarah Zieba) ja pienemmässä roolissa Jobsin isä, Paul Jobs (Ville Rusanen).

The (R)evolution of Steve Jobs

Tämän rinnalla Jobs käy dialogia zen-buddhisti oppi-isänsä Kōbun Chino Otogawan (Wei Wu) kanssa, joka palaa hänen juttusilleen myös haudan takaa.

Jobs sairastui haimasyöpään vuonna 2004, siis jo ennen tätä valtavaa vallankumousta, mutta hän ehti nähdä iPhonen maailmanvalloituksen. Hän turvautui vaihtoehtoisiin syöpähoitoihin, mutta syöpä vei voiton vuonna 2011. Jobs työskenteli yhtiön palveluksessa kuolinpäiväänsä asti.

Ooppera on musiikiltaan yllättävän klassinen ollakseen nykyoopperaa. Musiikki on kallellaan jopa musikaalien ja elokuvamusiikin suuntaan, ja sävelkieli miellyttää tonaaliseen harmoniaan tottunutta korvaa. Sekä Jobsin esittäjä Moore että guru-Otogawan esittäjä Wei Wu ovat esittäneet rooleja useassa tuotannossa Yhdysvalloissa, ja Wei Wu on ollut samassa roolissa myös oopperan kantaesityksessä Santa Fessä.

The (R)evolution of Steve Jobs

Lavastus on suurieleistä ja hyödyntää isoja paneeleja ja valoelementtejä. Mukana on myös kuoro, joka esittää yhtiön työntekijöitä, mutta muuten teos on pienimuotoinen ja nimirooleja vain kourallinen.

Vaikka lähdin tähän esitykseen vähän skeptisenä, poistuin oopperasta erittäin positiivisesti yllättyneenä. Tarina oli rakennettu mielenkiintoisesti, ja sitä oli helppo seurata. Varsinkin meille nörttihenkisille teema oli kiinnostava, ja musiikki oli helposti lähestyttävää. Pidin teoksesta siis kovasti, ja voin helposti suositella sitä myös ensikertalaiselle.

Kuvat: Ilkka Saastamoinen

Lippu saatu Kansallioopperalta

Kulttuuri Musiikki Teatteri