Ruispalat kotona – helppo ruisleipäohje testissä

Onko mitään parempaa kuin vastapaistetun ruisleivän tuoksu, joka täyttää koko keittiön? Päätin kokeilla ruisleivän tekemistä itse, ja tällä kertaa testiin päätyi helppo ruispalaresepti Annin Uunissa -blogista. Alkuinnostuksen koko puuhaan sain Instagramista, jossa vastaan tuli aivan ihanat näköiset ruisleivät. Sitten lähdin etsimään hyvää ohjetta. Ja ostamaan ruisjauhoja.

Täytyy myöntää, että ajatus itse tehdystä ruisleivästä tuntui aluksi työläältä. Ruisleipään yhdistyy helposti mielikuva juuresta, pitkistä kohotusajoista ja kaikenlaisista taikinatiinuista. Tämä ohje kuitenkin oli aivan jotain muuta: taikinaa ei tarvitse vaivata lainkaan, vaan ainekset sekoitetaan yhteen ja annetaan taikinan kohota rauhassa. Paino sanalla rauhassa. Hirmuisen nopeaa tämän leivän teko ei siis ole…

Helppo ruisleipätaikina ilman vaivaamista

Löytämässäni ohjeessa ruisleipään tarvitaan vain muutama perusraaka-aine. Minä haalin kasaan 5 dl vettä, 2 tl suolaa, 1 rkl tummaa siirappia, 11 g kuivahiivaa, n. 1,5 dl vehnäjauhoja ja 7 dl ruisjauhoja. Taikina syntyy käytännössä sekoittelemalla kaikki ainekset yhteen.

Erityisen mukavalta tuntui se, ettei käsiä tarvinnut upottaa tahmeaan taikinaan ja alkaa vaivata sitä minuuttikaupalla. Ruisjauhot lisätään vähitellen, kunnes taikina on sopivan pehmeää ja käsiteltävää. Alkuperäisessä ohjeessa neuvotaan myös käyttämään reilusti ruisjauhoja leivontavaiheessa, jotta taikina ei tartu alustaan tai kaulimeen.

Taikinan annetaan kohota 45 minuuttia vedottomassa, lämpimässä paikassa. Minä tungin keittiöpyyhkeellä peitetyn taikinakulhon mikroon, sitten mikron ovi kiinni. Sitten siivosin keittiön.

Kohotuksen jälkeen taikina kaulitaan jauhotetulla alustalla levyksi. Tässä kohtaa kannattaa tosiaan käyttää jauhoja riittävästi, sillä ruispainotteinen taikina on melko tarttuvaista. Levyn paksuudeksi neuvottiin 0,5-1cm, itse jätin noin 0,6 cm paksuiseksi sen ja ajattelin leipien valmistuttua, että seuraavalla kerralla saisi olla hitusen paksumpikin.

Levy leikataan sopivan kokoisiksi paloiksi ja palat nostetaan pellille kohoamaan vielä noin puoleksi tunniksi. Itse pidin ajatuksesta, että leivistä voi tehdä juuri sen kokoisia ja muotoisia kuin haluaa. Ei haittaa, vaikka jokainen pala ei olisi millintarkasti samanlainen – päinvastoin, pieni kotikutoisuus kuuluu asiaan. Ruispalat-ajatus oli kutkuttava, mutta seuraavaksi meinaan kokeilla painaa taikinasta pyörylöitä esimerkiksi lasin avulla.

Ennen uuniin menoa ruispalat pistellään haarukalla. Ja sitten vain uuniin. Uuni 225 astetta, ja ruispaloja paistetaan noin 18 minuutin ajan. Alle kymmenssä minuutissa paistuvasta leivästä leviää aivan erityinen tuoksu, ja minun teki mieli avata uunin luukku vähän väliä ja tarkistaa, joko leivät olisivat valmiita. Kun ruispalat viimein tulivat uunista, vesi herahti kielelle.

Hieman jäähtyneet ruispalat kannattaa leikata kahtia (kutienkin vielä selkeästi lämpiminä, tässä tein itse mokan, olisi pitänyt tarttua veitseen hieman aiemmin…) . Sitten sukkelasti ääntä kohti! Päälle reilu kerros margariinia, kalkkunaleikkelettä, juustoa ja kurkkua. Ihan täydellinen iltapala! Leivistä tuli herkullisia ja juuri sopivan rustiikkisia. Vaikka kyseessä ei ole perinteiseen tapaan valmistettu hapanjuurileipä, lopputulos toimii hienosti silloin, kun kaipaa helposti tehtyä kotitekoista ruisleipää.

Tekisinkö uudestaan? Ehdottomasti. Tässä ohjeessa viehättää ennen kaikkea helppous. Ainekset sekaisin, kohotus, kaulinta, toinen kohotus ja uuniin. Kiire ei saa olla. Seuraavaa kertaa ajatellen olen jo alkanut miettiä omia leipävariaatioitani – esimerkiksi leipien paksuutta, kokoa ja muotoa.

Tähän on tultu.

Minna

Puheenaiheet Ruoka ja juoma Oma elämä Ystävät ja perhe

Kerro, että kotonasi asuu teini kertomatta, että kotonasi asuu teini

On olemassa koteja, joissa tavarat palaavat käytön jälkeen omille paikoilleen. Astiat päätyvät tiskikoneeseen, takit naulakkoon ja vaatteet pyykkikoriin. Kylpyhuoneen tasot pysyvät jotakuinkin vapaina, ja ruokapöytää voi käyttää siihen tarkoitukseen, johon se on alun perin suunniteltu. Ja sitten on koteja, joissa alkaa tapahtua jotain aivan muuta. Niissä kodeissa – esimerkiksi täällä meillä – asuu teini.

Kerro, että kotonasi asuu teini kertomatta, että kotonasi asuu teini

Tavarat lakkaavat palaamasta alkuperäiseen paikkaansa ja alkavat muodostaa rykelmiä, kasoja, pinoja ja myttyjä. Vaatteet, koulukirjat ja kaikenlainen paperiroska lojuvat huoneen lattialla, kosmetiikkakääreet meikkipöydillä, vaatteiden tuotelappuset milloin missäkin – kivasti kuitenkin niitä irti leikanneiden keittiösaksien vierestä. Monille tavaroille on löytynyt lähes sattumalta uudenlaisia, ennalta-arvaamattomia säilytyspaikkoja.

Vaatteita on paljon. Erikseen, yhdessä ja sekaisin. Niitä on tuolilla, lattialla, portaissa, sängyn vieressä, kylpyhuoneessa. Siellä täällä. Puhtaat ja likaiset vaatteet muodostavat yhdessä uuden, täysin omanlaisensa ekosysteeminsä. Niiden erottaminen toisistaan vaatii aikaa, kärsivällisyyttä ja rohkeuttakin.

Ja sitten ovat astiat. Astia, joka on kerran lähtenyt keittiöstä, ei välttämättä koskaan palaa. Se voi päätyä kirjoituspöydälle. Se voi olla lattialla. Parhaassa tapauksessa se löytyy petaamattomasta sängystä.

Keittiön pöytä puolestaan toimii väliaikaisena säilytyspaikkana kaikelle, mikä on ollut kädessä viimeisten tuntien aikana. Lautasille, mukeille, laseille, haarukoille, lusikoille ja jugurttikulhoille.  Ponnarinauhoille, korvakoruille, koulukirjoille, vihoille, kynäpussukoille, irtokynille, avaimille, aurinkolaseille….

Kylpyhuoneessa kosmetiikkapurkit ovat lisääntyneet kuin itsestään. Niitä on hyllyillä, lavuaarin reunalla, suihkun telineessä. Käytettyjä topsipuikkoja löytyy sieltä, mihin ne ovat käytön jälkeen kädestä pudonneet. Hammaslankaimet samoin. Mitään ei varsinaisesti siivota pois. Tavarat vain lasketaan siihen, mihin ne sattuvat tipahtamaan.

Kosmetiikkapurnukoita ja kaikenlaisia siveltimiä on teinin huoneen pöydillä, hyllyillä ja joskus lattiallakin. Jo käytettyjäkään puteleita ei saa heittää pois.

Eteisen naulakko on varsin toimiva kapistus, mutta sen käyttö on ylivoimaisen hankalaa. Työlästä. Aikaa vievää. Takit löytyvätkin sen alta. Siellä on takkimytty. Sellainen, joka kasvaa hiljalleen ja jonka koostumuksesta päätellä, mitä kaikkea ulkona on viime aikoina tarvittu.

Ja sitten tulee se päivä, kun keittiöstä löytyy Arabian Muumi-kulho. Kulhossa on lämmitetty kuumavahaa. Ja kuumavaha on sittemmin päättänyt jäädä kulhoon pysyvästi. Siinä se on. Kiinni. Tiukasti.

Oho, eteiseen on ilmestynyt amerikkalaisen jalkapallopelin jalkapallo. Ja jonkun muun sateenvarjo. Ja kamalat pinkit kalatohvelit kesäkenkähyllyltä.

Ja jossain tasolla, nurkassa tai sohvan uumenissa on varmasti yksi hiuslenkki, joka on mennyt rikki, mutta jota ei saa heittää pois. Sitä voi vielä tarvita.

Tähän on tultu.

Minna

Puheenaiheet Oma elämä Ystävät ja perhe Lapset