Täysikuu opettaa olennaisia asioita henkiseen kasvuun liittyen (sisältää ilmaisen täydenkuun meditaation)

Eilen, 4. kesäkuuta oli täydenkuun aatto (kesäkuun täydenkuun lempinimi on muuten ”Mansikka Kuu”).

Mitä asioita Täysikuu opettaa meille henkiseen kasvuun liittyen?

Halusin myös jakaa kanssasi ilmaisen, aloittelijaystävällisen meditaation jonka löydät tämän postauksen lopusta.

Täysikuu & henkinen kasvu

Kuun kierron seuraaminen auttaa meitä ymmärtämään ja hyväksymään elämän syklisen luonteen ja sen, ettei aika – tai henkinen kasvu – tapahdukaan lineaarisesti, kuten olemme tottuneet länsimaissa ajattelemaan.

Täysikuu on kuun kierron päätöspiste, kuolema ja irti päästämisen aikaa. Täysikuu opettaakin hyväksymään irti päästämisen ja asioiden kuolemisen (oli kyseessä sitten ihmis-suhde tai vaikkapa työprojekti) osana tasapainoista, luonnollista ja autenttista elämää.

Täysikuu kutsuu käpertymään oman itsen ääreen ja kääntämään katseen sisään päin; Täysikuu on otollista aikaa itsereflektiolle esimerkiksi meditaation tai kirjoittamisen kautta.

Täysikuu kutsuu tietoisuuden valoon kaikki puolet meissä; Täysikuu kuiskaa esiin myös varjot, eli ne asiat meissä, joihin liittyy häpeää, syyllisyyttä, katkeruutta, kateutta, riittämättömyyden tunteita tai muita vaikeita asioita. Täydenkuun aikaa sanotaankin hyväksi ajaksi tehdä varjotyötä eli kohdata ja hyväksyä myös tukalat tunteet – elämän kaikki sävyt, valot ja varjot, jotka ovat osa autenttista elämää.

Täysikuu on tällä kertaa seikkailunhaluisessa ja uteliaassa jousimiehessä, joka etsii aina uusia seikkailuja ja kokemuksia.

Ehkä seuraavina päivinä kysytkin itseltäsi kysymyksen: mitä vaikeaa tai haastavaa itsessä voin kohdata uteliaisuuden ja armollisuuden kautta kritisoinnin, arvostelun, häpeän tai karkuun juoksemisen sijaan?

Ilmainen Täydenkuun meditaatio youtubessa

Linkki meditaatioon: täällä

Aloittelijalle sopiva meditaatio sisältää lyhyen kehollisen orientaation tähän hetkeen ja meditaation, jonka kestoa voit halutessasi säätää pidemmäksi käyttämällä ajastinta. Yksi vaihtoehto on tehdä meditaatio muutamana päivänä peräkkäin, Täydenkuun energian yhä ollessa voimakas. Pidennä tällöin meditaation kestoa halutessasi hieman joka päivä.

Vinkit meditaatioon

  • valitse meditaatioharjoitukselle rauhallinen soppi kotoasi tai tee harjoitus luonnossa.
  • luo itsellesi alttari ennen meditaatiota (voit lukea blogipostaukseni alttarista täällä)
  • käytän lähes aina äänimaailmaa/musiikkia meditaation ja opetukseni tukena, mutta tällä kertaa meditoimme ilman äänimaisemaa. Voit kuitenkin halutessasi laittaa meditaation taustalle lempi meditaatiomusiikkiasi, tai kokeilla ”Shadow Moon” kappaletta (Ajeet).
  • Ehkä haluat käyttää meditaation tukena mala korua, jota käytän itse usein meditaatiossa. Vahva suositus kauniisiin kotimaisiin Annakataika –maloihin.

Tai’anomaista Täydenkuun aikaa sinulle! Jaa halutessasi meditaatio myös ystävällesi, jonka uskoisit kaipaavan hetkeä oman itsen äärellä.

Anna-Mari

annamariyoga.com

@annamariyoga

Kuvat muistoja Karjalohjan Blossom & Be -päiväretriitiltäni huhtikuussa.Tutustu viikonlopun pituiseen Täydenkuun hiljaisuuden retriittiini Heponiemessä täällä.

ps! Lähetän tällä viikolla uutiskirjeen, joka sisältää joogalahjan tilaajille sekä tietoa uudesta ihanasta päiväretriitteihin keskittyvästä joogastudiostani joogatapahtumineen Porvoon maaseudulla. Voit tilata uutiskirjeen mailitse: annamari.pentikainen@gmail.com

Joogakorttini kuvitus: Salla Koppeli

// FULL MOON & my free offering to you: Full Moon meditation for you; save & do tonight/tomorrow night and also, share with a friend if you want. The practice includes short orientation to this moment & beginner friendly meditation.

Few tips: -find a cozy place in your house or in nature.Create your own full moon altar before the practice. Usually soundscape/music is a tool on my practices, however this time the practice is without that element. If you like to do the practice with music (cause this practice might invite you to move a bit), put on your favorite meditation track or try : ”Shadow Moon” by Ajeet.

You may want to lenghten the meditation; set your timer as long as you’d like to meditate or do this practice for the next few days when The Full Moon energy’s still strong & lenghten the duration of the meditation each day a bit. Maybe use your mala to support the practice: check @annakataika malas, I love em!

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Syvällistä

Sisäinen Äiti –arkkityyppi voi opettaa meille arvokkaan ja ehkä kaikkein haastavimman asian

Mikä on Sisäinen Äiti –arkkityyppi?

Miten se voi auttaa meitä henkisen kasvun ja transformaation polulla?

Entä mikä on se vaikea asia, missä sisäisen äidin arkkityypin kanssa työskentely voi meitä opettaa?

Arkkityypit

Arkkityyppi on Carl Jungin kehittämä käsite, jolla tarkoitetaan kollektiivisessa alitajunnassa sijaitsevia piilotajunnan teemoja, jotka ilmenevät myös jokaisen psyykessä luonnollisesti.

Menneiden sukupolvien kokemusperintö esiintyy arkkityypeissä tiivistyneessä muodossa. Arkkityyppi ei kuitenkaan ole näkyvä tai rationaalisesti käsitettävä, vaan apriorinen ja tiedostamaton tajunnan sisältö.

Arkkityypit ilmestyvät esimerkiksi unissa, myyteissä ja saduissa, ja vaikuttavat psyyken rakentumiseen.

Jokaisella arkkityypillä on oma psyykkinen energiansa. Sisäisen äidin arkkityyppi edustaa mm. rakkautta, hoivaa ja empatiaa.

Vaikka arkkityypin  nimi viittaakin naiseen, sisäisen äidin arkkityyppi löytyy meistä ihan jokaisesta.

Sisäisen äidin arkkityyppi

Sisäisen äidin arkkityyppi voidaan nähdä matkakumppanina henkisen kasvun ja transformaation polulla.

Se voi opettaa meitä myös kunnioittamaan elämän moninaisuutta ja yhteenkietoutunutta luonnetta, ja siten vahvistaa yhteyttä itseen ja muihin.

Sisäinen äiti arkkityyppi muistuttaa meitä siitä, että meissä on jokaisessa valon ja varjon aspekti; ne ovat molemmat osa pyhää femiiniä, eikä kumpaakaan puolta tarvitse sulkea pois itsessä.

Yksi ehkä kaikista arvokkaimmista oppitunneista, mitä sisäisen äidin arkkityypin kanssa työskentely voi meille opettaa on pyyteetön rakkaus omia haavoja, häpeää ja muita vaikeita asioita kohtaan.

Sisäisen äidin arkkityyppiä edustavat mm. Maria Magdalena, Täysikuu ja Äiti Maa (Gaia).

Sisäisen äidin arkkityypin ominaisuuksia

  • Pyyteetön rakkaus
  • Omistautuminen
  • Luomisvoima
  • Hoiva
  • Empatia
  • Antaminen
  • Myötätunto
  • Syvä ymmärrys
  • Tarpeiden kunnioittaminen
  • Uhrautuminen

Toisaalta, jokaisella arkkityypillä on myös varjopuolensa, jotka ilmenevät jos arkkityypin energiat eivät ole tasapainossa. Sisäisen äidin arkkityypin varjopuolia ovat esimerkiksi yltiömäinen kontrollointi (itsen ja läheisten), omien rajojen hukkaaminen, läheisriippuvuus ja mustasukkaisuus.

Pimeys – portti valoon

Oman elämänkokemukseni mukaan joskus sisäisen äidin arkkityyppi ja kaikki se hyvä (eli arkkityypin ”valo puolet”), mitä hän edustaa, saattaa nousta pintaan elämänkriiseissä, kaikista synkimmän keskellä; pimeä voi olla portti syvimpään valoon ja rakkauteen.

Pyyteetön rakkaus ja hoiva löytyykin pohjalta, omasta itsestä.

Ihan kirjaimellisesti: WE FALL IN LOVE.

Työskentely sisäisen äidin arkkityypin kanssa voi auttaa erityisesti silloin, kun…

  • Haluaa vahvistaa myötätuntoa itseä kohtaan
  • Kaipaa anteeksiantoa itseä tai muita kohtaan
  • Kokee häpeän ja riittämättömyyden tunteita
  • Haluaa päästää irti addiktioista
  • Haluaa oppia kuuntelemaan & kunnioittamaan omia tarpeita
  • Kun haluaa luoda tasapainoisen suhteen antamisen ja vastaanottamisen välille
  • Työskennellessä omien rajojen äärellä

Äitiyden monet kasvot

Äiti arkkityypi liittyy luomavoimaan ja hedelmällisyyteen.

Äitiys voi siis symboloida lapsen saamista, mutta myös luovan projektin tai liikeidean eteen päin viemistä, tutkimustyön tai opiskelujen aloittamista, kasvien kasvattamista, kirjan kirjoittamista, eläinten tai luonnon hoivaamista tai oman itsen parantamista ja eheytymistä menneisyyden painolasteista.

Sisäisen äidin arkkityyppiin liittyy uhrautuminen, jolla voi olla helposti negatiivinen kaiku. Mutta mitä jos katsoisitkin uhrautumista antamisen ja vastaanottamisen näkökulmasta?

Kenelle haluan antaa omaa aikaani ja energiaani?

Luonnolliseen elämään kuuluu uhraukset; kukaan ei voi saada kaikkea samaan aikaan; mitä minä haluan priorisoida omassa elämässäni?

Miten työskennellä Sisäisen äidin arkkityypin kanssa?

Alla muutamia keinoja, joiden avulla voi työskennellä, kutsua esiin ja vahvistaa omaa sisäistä äitiä.

  • Visualisointimeditaatiot
  • Luova itseilmaisu: maalaaminen, piirtäminen, laulaminen, tanssi/luova liike, kirjoittaminen
  • Luonnossa oleilu, luonnon rytmin huomaaminen & kunnioittaminen
  • Oman itsen hoivaaminen

Kirjoitusharjoituksia Sisäisen äidin arkkityypille

Mitä voin antaa omalle hyvinvoinnilleni?

Mitä voin uhrata suhteessa hyvinvointiini?

Mitä voin anteeksiantaa itselleni?

<3 Anna-Mari

Pyhä Femiini –naisten voimaantumisen retriitilläni Karjaalla tutustumme erilaisiin feminiinisen energian arkkityyppeihin, tutustu retriittiin täällä.

Kuvat: Heini Pekkala

annamariyoga.com

@annamariyoga (IG)

@annamariyoga (facebookissa)

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Syvällistä