Epäonnistumisen pelko iski – Pidätkö sinäkin venettäsi tiukasti satamassa?

Keväällä olin aivan vakuuttunut siitä, että tiedät-kyllä-minkä ansiosta vapautunut aika tulisi tehokäyttöön kaikkien tekemättömien asioiden loppuun saattamiseksi. Hupsista, viikot vierähtivät toinen toistensa jälkeen ja blogiini ei ilmestynytkään uutta tekstiä. Ostetut verkkovalmennukset jäivät kesken. Lääketieteen perusopinnotkin tyssäsivät muutamaksi kuukaudeksi. Mitä ihmettä ihmismielelle tapahtui?

Näin viime viikolla vähän liiankin pitkästä aikaa erästä ystävää, joka kysyi minulta, miksen kirjoita enää blogiani. Selittelin siinä samaa virttä kuin kaikille muillekin, että ”en ole saanut aikaiseksi”. Enkä varmasti ole ainut, jolla oli inspiraatiota pursuava lista kaikesta, mitä saadulla vapaa-ajalla oli tarkoitus toteuttaa. Kuitenkin niistä noin 90 prosenttia jäi tekemättä. Miksi ihmeessä?

Kun maailmalla – tai elämässä tapahtuu jotain suuria myllerryksiä (pahimmassa tapauksessa molemmissa), on luovuudelle hyvin vähän tilaa. Maaliskuun alussa ajattelin tuota to-do -listaa tehdessäni kuitenkin aivan toisin. Nyt oli pakko myöntää, että aivojen kapasiteetti ei aina yksinkertaisesti riitä ja annetulla ajalla ja levolla oli varmasti jokin syvempi merkitys. Olikin hauska huomata, että elämän normalisoituesssa, alkoi mieleen virrata blogiaiheita ja sata muuta suoraan sydämestä kumpuavaa toteutusideaa. Kirjoittaminen alkoi jälleen houkuttaa. Jokin silti alitajuisesti hidasti vesille lähtöä…

Epäonnistumisen pelko onnistumisen kynnyksellä

En voi kieltää sitä, ettei minulle olisi iskenyt bloggarin rimakauhu viimeisen julkaisuni jälkeen. Se johtui julkaisun niin räjähdysmäisestä suosiosta (tuhansia, tuhansia lukijoita), että ihan hirvitti. Samaan aikaan myös muut tekstit saivat näkyvyyttä ja niitä käytettiin muutamien yritysten mainonnassa. Tämä osoitti minulle sen, että jos ”saisin aikaiseksi”, voisi vene lähteä aikamoisessa virrassa liikkeelle. Olin kuitenkin niin tottunut vastavirtaan, että olin skeptinen. Veneen päästäminen vesille kaikessa komeudessaan hirvitti lopuksi niin paljon, että tietokone jäi kokonaan. Mitäs jos en enää onnistuisi yhtä mallikkaasti?

Vastasin omaan kysymykseeni kesäloman alkamisen kynnyksellä ja totesin, onko epäonnistumista se, että en edes yrittänyt vai se, että yritin? Kuka loppupeleissä määrittelee epäonnistumiseni? Totesin, että minä itse. Se sama tyyppi, joka sen tavoitteenkin pienessä mielessään määrittelee.

Olen siirtynyt haaveiden toteuttamisessa seuraavaan vaiheeseen: hyvinvoinnin ja terveyden jatko-opiskeluiden valintaan. Vaihtoehdot ovat pöydällä, päätös on tekemättä ja pitäisi miettiä, mistä lähdetään jatkamaan. En halua, että minusta tulee yksi niistä katkerista vanhuksista, jotka jättivät tekemättä asioita siksi, että hirvitti liikaa. Mikä on edes pahinta mitä tässä voisi tapahtua? Se, että joku nauraa kadulla, että tuo ei onnistunutkaan siinä, mitä yritti? Totesin jälleen, että olen tätä riskiä valmis kantamaan. Samalla myös sitä mahdollista epämukavaa tunnetta siitä, että asiat eivät menneet kuten ohjekirjassa.

Elämäntavoitteenani on jollain tapaa päästä hyödyntämään jo kohta kymmenen vuoden ajalta terveyteen ja hyvinvointiin kertynyttä tietotaitoa. Ystäväni totesikin, että sen kaiken tiedon ja kokemuksen piilottelu olisi lähes itsekästä. Nyt tarvitaan vain lisää tuulta purjeisiin, koska vene on jo vesillä.

Vene on varmimmassa turvassa silloin, kun se on satamassa. Veneitä ei ole kuitenkaan rakennettu sen vuoksi. – Paulo Coelho. Uskalla ottaa riskejä.

Kun epäonnistuminen pelottaa, huomioi nämä asiat

Ensimmäinen askel on hyväksyä epäonnistumisen pelko itselleen ja ehkä jollekin läheiselleen ääneen. Sen jälkeen kannattaa muistaa, että ihmismieli on ohjautunut ajattelemaan suurimmaksi osaksi negatiivisesti. Joudut itse tekemään sen päätöksen, mille ajatuksille annat loppupeleissä valtaa. Jos focuksesi on enemmän epäonnistumisessa, on sen toteutuminen todennäköisempää, koska keskityt vain siihen. Kannattaa muistaa, että mitä enemmän kerrot jotain tarinaa itsellesi, sitä enemmän siitä tulee totta. Eli loppupeleissä sössit omat mahdollisuutesi onnistua, kun et itsekään usko omaan tekemiseesi. Kerää siis tuulta purjeisiin ja lähde itsevarmana vesille! Tarkista matkalla, että olet itsesi kanssa samaa mieltä siitä, että tätä venettä ei upoteta – ainakaan tahallaan.

En itsekään ymmärrä, miksi epäonnistumisen pelko on omalla kohdallani niin suuri. Olen kuitenkin pähkäillyt, että olen ihan omassa pikku päässäni onnistunut nostamaan vaatimustasoani niin korkeaksi, että tietyistä tekemisistä on tullut hankalaa. Samalla tulee oltua itselleen aivan liian ankara. On tärkeää kuunnella ajatuksia korvien välissä matkan varrella, ettei huomaa ruokkivansa itseään taas epäonnistumisen juonenkäänteillä. Pitää antaa itselleen mahdollisuus onnistua – vaikka sitten laskemalla vähän sitä liian korkealla olevaa rimaa.

Epäonnistumiset ovat kuitenkin vain niitä hetkiä elämässä, joista opitaan jotain. Ne ovat itseasiassa niitä parhaita opin paikkoja. Virhe on epäonnistuminen, josta ei opita – eli olet toistanut saman kaavan uudelleen oppimatta ensimmäisestä kerrasta.

Jos edelleen koet olevasi synnynnäinen epäonnistuja, lue kirja You are a Badass, Jen Sincero*. Otan sen esiin aina uudelleen ja uudelleen ja varsinkin silloin,kun alan mielessäni rakentamaan epäilyksiä oman tekemiseni suhteen.

Lopuksi päätin itse hyväksyä sen, että teen näitä asioita sydämen äänestä ja  se ei yksinkertaisesti jätä rauhaan, jos jätän veneeni satamaan. Olen itsekin todennut, että elämä yllättää niin hyvässä kuin pahassa ja saatan katua, että siirsin asioita koko ajan eteenpäin. Liian monet piilottavat todelliset haaveensa ja hiipivät hiljaa kohti kuolemaa, kun eivät uskalla irrottaa venettä laituristaan (mukaillen kirjasta You Are a Badass, Jen Sincero*). Kuten Buddhan eräs viisas lausahdus sanoo, ” the trouble is, you think you have time”.

t?a=1433444803&as=1326367984&t=1&tk=1&i=1

Kommentit (2)
  1. Kiva että kirjoittelit pitkästä aikaa 🙂 Jotenkin sitä vain omasa päässä kuvittelee kaikenlaisia (olemattomia) epäonnistumisia lähes tyhjästäkin. Ja vaikka esim. blogipostaus ei saisikaan suurta suosiota tai edes kiinnostaisi monia (mitä en sano tästä postauksesta), niin tuskin muut kuitenkaan ajattelisivat sitä minkäänlaiseksi epäonnistumiseksi, vaikka se sellaiselta itsestä saattaisikin tuntua.

    1. Oot ihan oikeassa 🙂 ja näissä onkin se, että mitä enemmän niitä pyörittelee omassa päässään, sitä isommaksi asia paisuu (vaikka todellisuudessa koko ongelmaa ei olisi oikeastaan olemassa). Kiva, että löysit blogiini takaisin tämän hiljaiselon jälkeen! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *