Opi rakastamaan kehoasi! Eroon ulkonäköpaineista helppojen vinkkien ja faktojen avulla.

Opi rakastamaan kehoasi! Eroon ulkonäköpaineista helppojen vinkkien ja faktojen avulla.

Olen jo jonkin aikaa pohtinut seuraavaa aihetta: kuinka naiset voisivat oppia rakastamaan ja hyväksymään itsensä sellaisena kuin ovat? Tänä päivänä kauneusihanteita on jo onneksi enemmän kuin vaikkapa 20 vuotta sitten, mutta silti naiset kokevat edelleen aivan käsittämättömiä ulkonäköpaineita.  Olen itse työskennellyt showbisneksessä jo 10 vuotta, ja saanut kokea oman osuuteni siitä miltä tuntuu tuntea itsensä […]

Vuosi paluumuutosta – miltä Suomi tuntuu ja näyttää nyt?

Vuosi paluumuutosta – miltä Suomi tuntuu ja näyttää nyt?

Viime viikolla meille tuli Suomeen muuton vuosipäivä. Aika tuntuu menneen aivan järkyttävän nopeasti. Tuntuu että vasta hetki sitten laskeuduimme keskiyöllä Helsinki-Vantaan lentokentälle ja Ihmettelimme Suomen yötöntä yötä. Lentokentältä ajoimme Tampereelle meidän uuteen asuntoon, johon perheeni oli laittanut valmiiksi kaikki tarpeellisimmat, eli sängyn, keittiön pöydän ja kahvinkeittimen. Siitä alkoi uusi ja jännittävä elämänvaihe, joka on nyt jatkunut […]

Kotona työskentelevä freelancer: 7 ohjetta tehokkaseen ja organisoituun työpäivään

Kotona työskentelevä freelancer: 7 ohjetta tehokkaseen ja organisoituun työpäivään

Kuinka moni kotoa työskentelevä tunnistaa tämän ongelman: ajankäyttö ei ole tehokasta, ja päivät kuluvat helposti päämäärättömään haahuiluun. Illalla tuntuu ettei ole saanut aikaiseksi muuta kuin epämääräistä sälää.  Monet muusikot ja taiteilijat eivät ole tunnettuja organisointikyvyistään. Itse kuulun heihin. Olen spontaani ja poukkoileva luonne. Kun innostun jostain, voisin työstää sitä 12h putkeen lähes ilman että edes […]

”Punainen huulipuna sopii vain rohkeille” ja muita valeita

”Punainen huulipuna sopii vain rohkeille” ja muita valeita

Olin pitkään ihaillut naisia jotka käyttivät näyttäviä ja kirkkaita huulipunia myös arkisin. Perinteisestihän on ajateltu, että kirkkaat punat sopivat vain juhlaan ja ”rohkeille” persoonille (lue: diivoille ja oopperalaulajille). Itsellänikin oli joku ihme kynnys lähteä edes kokeilemaan räikeiden sävyjen käyttöä arjessa.  Yritin pitkään löytää huulipunaa joka olisi kirkkaanpunainen, muttei kuitenkaan LIIAN punainen. Tämä lause kuulostaa jo itsessään […]

Onko klassinen muusikko tyylilajinsa vanki?

Onko klassinen muusikko tyylilajinsa vanki?

     Oletko klassisesti koulutettu soittaja, ammattilainen tai harrastaja? Takana musiikkiopistoputki, konservatorio, akatemia? Oletko koskaan tuntenut halua kokeilla muita musiikkityylejä? Oletko saanut siihen kannustusta vai onko halut torpattu tylysti?  Voiko klassinen muusikko soittaa muitakin tyylejä, vai syökö se uskottavuutta? Avaan tässä omia kokemuksiani opiskeluajalta, jotka eivät ole ihan kauhean ruusuisia. Valitettavasti juteltuani lukuisien kollegojen ja oppilaideni […]

Kuinka kestää freelancerin epävarma arki

Kuinka kestää freelancerin epävarma arki

Tämä on ehkä arka aihe josta monet freelancerit (muusikot, taiteilijat, kirjoittajat jne) eivät välttämättä halua puhua. Liittyykö siihen jopa jotain häpeän tunnetta? Kuitenkin tilanne on tuttu kaikille friikuille. Freelancerin elämän yksi päätekijä on jatkuva epävarmuus ja epäsäännöllisyys. Tämä on fakta, jonka kanssa pystyt elämään tai sitten et.  Tunnen monia ihmisiä jotka ovat hylänneet taiteellisen uran […]

3 piirrettä onnelliseen elämään

3 piirrettä onnelliseen elämään

Tämä on lista asioista, joiden avulla olen pärjännyt elämässä monissa eri tilanteissa. Asiat joiden varaan uskon onnellisuuden ja tasapainoisen elämän rakentuvan. On tietysti vielä paljon muitakin asioita ja ominaisuuksia jotka tekevät elämästä ihanaa, mutta nämä kolme ovat muodostuneet itselleni  ajan kanssa tärkeimmiksi. Ehkä 10 vuoden päästä lisään tai vaihdan listassa jonkun 🙂 Aika ja elämä opettaa.  Huumori ”Nauru […]