Tag: luetut 2021

Olin iloinen kuullessani, miten Reni Eddo-Lodgen paljon kohuttu ja puhuttu Miksi en enää puhu valkoisille rasismista -teos on tulossa suomennetuksi. Teos on ollut lukulistallani varmaan jo vuosia, mutta olen vierastanut siihen tarttumista kielimuurin vuoksi. Tämä oli saatava lukulistalle ja onneksi on suomalainen kirjasto – taisin saada sen ensimmäisten joukossa alkutalvesta kannettua kotiini. Suomentaja tuntuu tehneen hyvää työtä. […]

En ole kertonut tästä kenellekään kertoo nimettömiä tarinoita abortista sekä avaa yhteiskunnallista keskustelua abortin ympärillä. Kirja sai alkuunsa OmaTahto-aloitteesta, jonka tarkoituksena olisi päivittää aborttiin liittyvä lainsäädäntö tälle vuosituhannelle: päästä eroon 1970-luvulla tehdystä vanhasta lainsäädännöstä, johon ei ole enää perusteita. Tarkoituksena olisi saada tasa-arvoon liittyvät oikeudet kohdullisille kuntoon, lisätä suostumus abortin myöntämisperiaatteisiin, yksinkertaistaa asiaan liittyvää byrokratiaa sekä […]

Suon villi laulu on teos, joka on vilkkunut ihan joka paikassa jo ennen sen julkaisua, sillä tämä jenkkimenestys on kannen perusteella ollut tuttu ennen suomennoksen julkaisua. On myönnettävä, että olin jo saanut tarpeekseni koko kirjasta melkein jo etukäteen, mikä on aika vahvasti sanottu. Harvoin kuitenkaan näin suurta kohahdusta saa yksi kirja aikaan, joten totta kai […]

Ja taas mennään! Tänä keväänä olen perehtynyt yliopiston puolesta modernismiin, postmodernismiin sekä nykykirjallisuuden erilaisiin variaatioihin. Päätin pistää koosteen koko tämän kevään aikana lukemistani kurssikirjoista tänne blogiin. Otin vähän enemmän itse kirjallisuuskursseja nyt tälle keväälle kuin mitä syksyllä ja lukemista kertyikin niin paljon, etten viitsi jokaisesta kirjoittaa erikseen postausta, sillä sanottavaa on välillä vain muutaman lauseen […]

Tämän pienoisromaanin ehdottomasti parasta antia olivat loistavan esipuheen lisäksi aidot kirjeet ja valokuvat ystävätärkaksikon elämästä. Olen edelleen sanaton niiden kauneudesta, tunteista ja välittämisestä. Sanonta siitä, miten kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, pitää näiden kohdalla paikkansa. Näiden kuvien rinnalla kirjoitettu tarina herää henkiin ja salpaa hengen.

Olen tullut siihen lopputulokseen, että Kaurin teokset ovat kuitenkin kaltaiselleni nuorelle milleniaalinaiselle ennen kaikkea samaistuttavia. Löydän itseni niiden sivuilta, tunnen Kaurin omakohtaisen kivun ja jään pohtimaan asioita niin kutsutun terapeuttisen suhtautumisen kautta. Ja minä pidän niistä sen takia.

Kirja, joka huvitti sekä koukutti samaan aikaan kuin ärsytti, on ehdottomasti Liksomin romaani Kreisland: se aiheutti itselleni kuluvan vuoden pahimman lukujumin, sillä en oikeastaan voinut sietää sen ensimmäisiä viittäkymmentä sivua. Siis tästäkö on joku oikeasti tykännyt? Voi olla, että meänkieli ja pohjoinen Suomi aiheutti itselleni tosi paljon eksyneisyyden tunnetta näin varsinaissuomalaisena (köh köh). Vauhtiin päästyäni sain […]

Se kuvaa sitä, miten tietyistä lähtökohdista on haastavaa ponnistaa. Sitä, miten yhteiskunta häneen automatiolla suhtautuu, kuullessaan tämän nimen ja asuinpaikan. Käsinkosketeltava ongelma, jota on myös nykyajan Helsingissä, mutta Kallion Sörnäisten sijasta puhutaan esimerkiksi Malmista ja Itäkeskuksesta.

Mikä näin modernin lukijan silmään pisti ja pahasti, oli teoksessa esiintyvä kielenkäyttö. Pohdin paljon, onko kirja auttamatta vähän vanhentunut. Minua mietitytti erityisesti teoksen sisäistämä arvomaailma: ihmisten toiseuttaminen, rasismi, orjuus sekä köyhien maahan polkeminen ja seksismi tuntui pahalta näin modernin lukijan näkökulmasta.