Marraskuun parhaat jutut

Marraskuu tuli päätökseen, ja yhtäkkiä eletäänkin jo joulukuuta. Joulukuulla on tapana hujahtaa todella nopeasti ohi, ja kohta ollaan jo tammikuussa – ja sehän tarkoittaa että mennään kevättä ja valoa kohti. No joo, ehkä menin ”hieman” asioiden edelle. Kevättä odotellessa päätin listata kuluneen marraskuun parhaimmat jutut.

– Paras juhla: ystävän baby showerit

Marraskuun paras juhla oli ystäväni baby showerit, jotka järjestin kahden muun tulevan kummin kanssa, ja jonne askartelin myös vaippakakun. Vaikka emme onnistuneetkaan yllättämään juhlakalua, olivat juhlat muutoin oikein onnistuneet kaikin puolin. Koristelut noudattivat samaa vaaleanpunaista linjaa kuin vaippakakkukin, ja pöytä notkui hyvää ruokaa. Ohjelmaan kuului rentoa yhdessäoloa sekä muutama eri leikki. Ilta oli oikein mukava, ja ystäväni kiittelikin kovasti vielä jälkikäteen mieluisista juhlista.

– Paras ostos: uusi matto

Esittelinkin uuden mattomme jo tässä blogipostauksessa. Se on osoittautunut käytössä oikein hyväksi valinnaksi, sillä se imee itseensä selvästi vähemmän koirankarvaa ja pölyä kuin aiempi mattomme, eikä sen värikään ole lainkaan yhtä arka kuin aikaisempi valkoinen. Lisäksi matto tuo juuri kaivattua lämpöä ja tunnelmaa muutoin vaaleaan sisustukseen. Kertakaikkisen hyvä ostos siis, ja toivon että tämä palvelee meitä nyt pitkän aikaa.

– Paras kulttuurielämys: Amélie-musikaali Turun kaupunginteatterissa

Marraskuun viimeisenä viikonloppuna menimme yhdeksi yöksi Turkuun ja kävimme katsomassa Amélie-musikaalin. Pidin erityisesti musikaalin visuaalisesta puolesta: upeasta lavastuksesta ja puvustuksesta, jotka olivat kuin visuaalista karkkia. Myös esiintyjät loistivat rooleissaan, enkä kertaakaan tuntenut itseäni pitkästyneeksi esityksen aikana. Silti on sanottava, että ainahan tällaisissa tapauksissa tulee verrattua teosta alkuperäisteokseen, vaikka niin ei varmaan saisikaan tehdä. Musikaali oli mielestäni hieman elokuvaa sekavampi ja siinä oli joitakin irrallisilta tuntuvia asioita, ja luulen että musikaalin seuraaminen saattoi olla hieman hankalaakin sellaiselle, joka ei ole Amélie-elokuvaa nähnyt. Mutta koska itse olen nähnyt kyseisen elokuvan monta kertaa, pysyin hyvin kärryillä ja tykkäsin kyllä musikaalista.

– Paras juoma: glögi

Olen aloittanut joulun tunnelmoinnin asteittain, ja jo marraskuun puolella joimme ensimmäistä kertaa glögiä kotosalla. Ja miten hyvää se onkaan lähes vuoden tauon jälkeen! Tähän mennessä olen juonut vain alkoholitonta glögiä, mutta kyllä sitä joulukuun aikana on vielä maistettava terästettyäkin glögiä.

– Paras sarja: Big Little Lies

Marraskuussa aloimme miehen kanssa katsoa HBO:lta Big Little Lies -nimistä sarjaa, jota tähdittävät muun muassa Reese Witherspoon ja Nicole Kidman sekä toisella tuotantokaudella Meryl Streep. Sarja imaisi meidät nopeasti mukaansa, ja saimme juuri viimeisenkin jakson katsottua. Loistavat näyttelijät ja roolisuoritukset, sopivasti draamaa ja vähän mysteeriäkin. Vahva suositus lähtee siis tälle sarjalle.

**

Monta kivaa juttua mahtui marraskuuhun, vaikkakin myös flunssaa, kiirettä ja kissan terveydestä stressaamista. Mutta juuri siksi näiden kivojen juttujen listaaminen on tärkeää, että tajuaa elämän koostuvan sekä hyvästä että huonosta.

-Netta

Postauksen kuvista kiitos Saranda Dedollille. Kuvissa näkyvä panta on kotimaisen Woolbergin, ja se on saatu pr-näytteenä.

Puheenaiheet Oma elämä Ajattelin tänään

Olohuoneen sisustuskuulumisia ja uusi matto

Tajusin tuossa jokin aika sitten, että olen melko vähän kirjoitellut blogin puolella meidän kaupunkikotimme sisustuksesta. Vuosi sitten kirjoittelin kyllä keittiöremontistamme ja sittemmin esittelin myös lopputuloksen, ja kevättalvella esittelin uuden ruokapöydän ja ruokailutilaa yleisemminkin. Mutta sittemmin en ole kerrostalokotimme sisustuksesta blogin puolella kirjoitellutkaan. Ehkä siksi, että aika usein laitan sisustuksesta kuvia Instagramiin, ja toisaalta siksi, että olen ajatellut sisustuksen olevan vieläkin niin ”kesken”, että haluaisin laittaa blogiin parempaa kotiesittelyä sitten, kun sisustuksemme olisi jotenkin valmiimpi.

Mutta sitten totesin, että pyh ja pah. Sittenhän tässä voidaankin unohtaa koko sisustus-aihepiiri blogin puolelta hamaan tappiin asti, koska eihän tämä sisustus tästä ole koskaan tulossa mitenkään valmiiksi. Se on ikuisuusprojekti, joka elää omaa tahtiaan. Paljon on juttuja, joihin kaipaisin vielä muutosta, mutta ne muutokset tapahtuvat omia aikojaan. Siksi voin varsin hyvin esitellä kotia blogin puolella sellaisena kuin se on juuri nyt – ja sellaisena kuin se on joskus tulevaisuudessa.

Olohuoneen sisustus juuri nyt

Tässäpä siis meidän olohuoneemme sisustus sellaisena kuin se nyt on. Halusin erityisesti esitellä tuon uuden itämaistyylisen maton, jonka ostimme muutama viikko sitten. Olohuoneessa oli aiemmin valkoinen matto, joka ei värinsä eikä materiaalinsa puolesta sopinut oikeastaan lainkaan eläinperheeseen. Sitten koiramme tuhosi tuon vanhan maton lopullisesti, joten uuden maton hankinta tuli ajankohtaisesti. Olin jo pitkään kaivannut melko vaaleaan kotiimme vähän lämpöä ja väriä, ja sitä tämä matto tuo kyllä aivan ihanasti! Ja se sopii täydellisesti myös tähän joulukauteen.

Yllä olevassa kuvassa näkyy myös sohvamme, joka on kulkenut matkassani jo 10 vuotta. Se on siinä mielessä parhaat päivänsä nähnyt, että istuintyynyt ovat menneet kasaan, eikä päällisistä saa valkoisia enää pesemälläkään. Pitkään olemme harkinneet, josko ostaisimme uuden sohvan, mutta emme ole löytäneet mitään tarpeeksi kivaa ja kohtuuhintaista. Nyt päädyimmekin siihen, että tilaamme tähän sohvaan uudet sohvatyynyt ja uudet päälliset – se on sekä ekologinen että taloudellinen vaihtoehto. Tuo sohva on myös juuri täydellisen kokoinen tuohon tilaan, ja kun runko kuitenkin on hyvässä kunnossa, niin miksipäs sitä vaihtamaan. Katselin nyt sohvaan vaaleanharmaita päällisiä, jotka olisivat siitä näppärät, ettei niissä näkyisi kaikki lika yhtä helposti kuin valkoisissa. Ne olivat vain juuri nyt loppu varastosta, joten odottelen koska niitä olisi jälleen ostettavissa.

Jotkut laskosverhot tarvitsisimme tähän tilaan myös, sillä meillä käy toisinaan yövieraita, ja nyt on harmi kun olohuonetta ei saa pimennettyä. Ja myös televisiota katsellessa aurinko välillä häiritsee kesäaikaisin. Ikkuna on vain niin kovin leveä, että valmiina on vaikeaa löytää noin leveitä laskosverhoja, ja siksi homma on vähän jäissä.

Alla olevassa kuvassa näkyy toinen tämän syksyn sisustushankintamme – Fatboyn rahi. Se on tosi kätevä pieni lisäistuin tähän kapeaan, pitkulaiseen ja pieneen olohuoneeseen, johon ei kunnolla mahdu esimerkiksi nojatuolia. Rahilla on mukava istua ja se muotoutuu mukavasti istujan alla. Tosi kätevä, kaivattu lisäistuin meidän olohuoneeseen.

Meillä kylläkin haaveillaan myös nojatuolista – makuuhuoneen puolelle, jonne se mahtuisi. Sopiva malli on vain hakusessa, ja tämäkin on hieman sellainen ikuisuusprojekti. Mutta vielä jonain päivänä meiltä löytyy nojatuoli ja kunnon lukunurkkaus!

Joku pieni syksyinen sisustuskärpänen on päässyt minua puraisemaan, sillä olen tehnyt pieniä uudistuksia myös makuuhuoneen puolella, ja suunnitelmissa on myös pientä maalailua ja tapetointia. Jotenkin vasta nyt on ollut taas intoa tarttua viimeistelemään niitä juttuja, jotka jäivät tekemättä vuosi sitten muuttomme aikoihin. Mutta kuten jo postauksen alussa totesinkin, on sisustaminen iloinen ikuisuusprojekti! 🙂

Olohuoneemme kalusteet ovat pääsäätöisesti vanhoja ja olohuone on sisustettu edullisesti ja pienellä budjetilla. Mitä tykkäätte?

Ja hei – mitä tuumitte meidän uudesta matosta – toimiiko? 🙂

-Netta / Instagram @nettafrancesca

Lue myös:

Sisustus täydentyy tauluilla

Ruokailutilan kaunis sisustus

Uusi keittiö before & after

Koti Sisustus