Mietteitä

Tämmöinen elämänmuutos on tuonut useampia mietteitä ja kamalasti pohdittavaa. Muunmuuassa tälläisia:

• Mitäs jos se vaavi ei anna mun nukkua? Mä voin itsestäni sanoa, että kestän mitä vain miten paljon vain, kuhan saan välillä nukkua. 72 tuntia ilman unta= kuolema.
• Miten helvetisti voi lastentarvikkeet maksaa! 2 kappaletta harsorätteja maksaa eräässä postimyyntikaupassa 19,95€!! Siis kymppi per pala kangasta, mihin pyyhitään vauvan YRJÖÄ.
• Kestääkö tää saatanallinen väsymys ekat 12 viikkoa vai 18 vuotta? (12 viikkoa, mutta joku on vissii sanonu, että se alkaa uudestaan viimeistään synnytyksen jälkeen, heh heh. Heh. Heeeh….)
• Päänsärky on nyt erittäin perseestä nyt kun ei voi ottaa ibuprofeenia, panadoli auttaa yhtä paljon kuin karkin syöminen. Eli otan tällä hetkellä mielummin vaikka 100 peräpukamaa kuin 3 päivän päänsäryn.
• Jos meillä ei Rekkamiehen kaa oo mistään ennen tullut kunnon riitaa, niin nimestä saadaan ihan varmasti jossain vaiheessa sota aikaseksi. Kummallakin on omia suosikkinimiä, joista toinen ei oikeen kunnolla tykkää. No, tässä asiassa on onneks pakko tehä päätös jossain vaiheessa, ku ei sitä voi oikeen ristiä Rusinaksi.
• Voiko pojillekkin pukea leopardikuviota?
• Jossain vaiheessa pitää käydä ihan ostokorin kanssa shoppailemassa apteekissa.
• Nyt kun oon kertonu tästä raskautumisesta täällä blogissakin, niin onko mäki nyt vapaata riistaa kaikile Vau.fi:n trolleille? Esim, tämmösille kommenteille:

           – ”Onneksi olkoon, onnistuit laihtumaan niin paljon, että nyt ootte siis todistetusti voinu panna navan sijasta pilluun.”

           – ”Haudotko säkin sitä vuoden, niin kuin norsut?”

• Synnytys. Jotenkin kaikesta muusta oon saanu itelleni jo stressin aikaseks, paitsi siitä. Sinne mennään, sit se tulee siellä ulos musta jostain aukosta ja ja jaaa.. Mutta nou hätä, tässä on vielä monta kuukautta aikaa panikoitua siitäkin.
• Nyt on viimeinki deadline, millon talo on viimeistään PAKKO saada remontoitua loppuun.
• Näitä on ollut niin paljon ja niitä tule aina vaan lisää, joten jossain vaiheesa oli vain pakko alkaa ajattelemaan, että kaikki menee yleensä tosi hyvin. Jos ei, niin siitä on aina selvitty jollain tavalla.