Vanhempi sankaritar ja euroviisuhuumaa
Johan tässä on aikaa vierähtänyt!
Lähinnä tauko johtuu siitä, että olen pitänyt taukoa kirjoittamisestakin. Tai en nyt kokonaan. Joka päivä minä jotain tekstin parissa häärään, mutta arjessa on taas vaihteeksi ollut vähän haasteita, jotka ovat vieneet huomiota pois fantasioinnista. Tyttäreni on sairastellut, olen kärsinyt pienestä kevätväsymyksestä, ja sitten on ollut vain tavanomaista enemmän liikennettä. Olen täyttänyt viisikymmentä, juhlinut sitä pariinkin otteeseen, käynyt Helsingissä ja löytänyt takaisin ihmisen luo, jota ihailen, ja jonka kanssa tein yhteistyötä vuosia sitten.
Ja ei! Viimeksi mainittu ei ole romanttinen viritys vaan nainen, jonka kanssa on aina ollut helppo olla. Olin vain aikanaan niin hajalla henkilökohtaisen kriisini takia, että hän ja kaikki muutkin ihmissuhteet jäivät elämän ulkopuolelle, joka keskittyi neljän seinän sisällä selviämiseen.
Nyt olen taas palannut normaaliin päiväjärjestykseen ja kirjoittanut uusinta tekstiä La Zarran Évidemment-biisiä kuunnellessa. Hän on Ranskan euroviisuehdokas ja minun kuuntelulistallani tosi korkealla. Toinen suosikkini on Tšekin ehdokas Vesna, mutta kun katsoin bändin live-esityksiä, ne jättivät minusta toivomisen varaa. Video kun on jotenkin leimallisen upea ja tšekkiläinen sadunomaisuudessaan.
Kuten huomaatte, olen joutunut euroviisuhuuman uhriksi. Tällaista ei ole tainnut käydä koskaan. Kaikki lähti siitä, kun katsoimme Suomen finaalin yhdessä tyttäreni kanssa ja huomasimme, kuinka hyviä biisejä oli tarjolla. Me molemmat fanitimme heti Käärijää jo sen vuoksi, että kappale on niin omaperäinen, mutta kun sitten seikkailin tutkimaan muiden maiden ehdokkaita, löysin vähintään yhtä hyviä ehdokkaita. Ruotsikin on ok, mutta jos Tattoo ei olisi niin hyperhyvin tuotettu, se kyllä jäisi monen muun biisin jalkoihin. Tietysti vain oma mielipiteeni.
Ja mitä minä sitten kirjoitan, kun euroviisuja kuuntelen?
Olen tainnut kertoakin, että seuraavan kertomuksen sankaritar on vanhempi nainen. Oli hauska sattumus, että eräs lukijani viestissään laittoi vähän aikaa sitten toivomuksen, että joskus kirjoittaisin tarinan, jossa olisi vähän vanhempi sankaritar. Olin silloin kirjoittanut jotain kolmekymmentä sivua tarinaa, jonka olen nyt ristynyt Haaksirikoksi, joten toivomus tuntui melkein telepatialta.:)
Tarina lähtee liikkeelle, kun 45-vuotiaan ja 25 vuotta naimisissa olleen Lydian maailma keikahtaa tasapainosta. Hän saa tietää, että hänen miehellään on suhde. Lydia päättää odottaa, että mies tunnustaa itse, mutta samalla tieto pistää hänet rikkomaan rajoja, joita hän ei ole osannut kuvitella rikkovansa. Viha ja pettymys saa hänet etsimään seksiä, jota hänen parisuhteessaan ei ole ollut vuosiin.
Lydia on kunnioitettu ja älykäs historiantutkija ja dosentti, mutta hänen työpaikallaan vaanii vaara, johon järki ei tunnu auttavan. Sinne on muutama kuukausi aiemmin saapunut vieraileva tutkija Johannes, joka on jo aiemmin uinut Lydian kiihkeisiin, yksityisiin itsetyydytyshetkiin. Johannes on 14 vuotta nuorempi ja muutenkin täysin sopimaton vaihtoehto muualla kuin haavemaailmassa. Lydia uskoo olevansa onnekseen turvassa, sillä miehestä liikkuu huhu, että hän on homoseksuaali. Kun näin ei olekaan ja Lydia alkaa kirjoittaa tieteellistä artikkelia Johanneksen kanssa, hän ajautuu kohti jotakin, joka alkaa tuntua enemmältä kuin pelkältä seksiseikkailulta.
Näin sivulauseessa täytyy todeta, että olen ehkä projisoinut tähän omia nuoruuden haaveitani. Minulla on maisterin tutkinto historiasta ja suunnittelin kaksivitosena historian tutkijan uraa.:D
Lydia on muuten vanhin sankaritar tähän mennessä, sillä Enkelin Birgitta on vain 40-vuotias. On ollut hauskaa kirjoittaa vaihteeksi naisesta, joka on elänyt pitkään tasapainoista, ”aikuista” elämää, ja jolla on valmis elämä, ura ja aikuiset lapset. Kuten kuitenkin joskus käy, valmiiltakaan näyttävä elämä ei aina ole valmis, ja sellaiseen kurimukseen Lydiakin joutuu.
Miksi sitten en useammin kirjoita vanhemmista naisista, varsinkin kun olen itse jo viisikymppinen? Syy ei ole iässä vaan vaihtoehtojen kirjossa. Kahdenkymmenen ja kolmenkymmenen välillä – vielä vähän sen jälkeenkin – elämä on vielä usein muotoutumaton kokonaisuus. Nuorempien naisten elämää värittävät opinnot ja vaihtoehtojen puntaroiminen ja myös tietysti kokemattomuus. Enkä tarkoita seksuaalista kokemattomuutta vaan kokemattomuutta, joka liittyy elämättömään elämään.
Muistan itseni villinä ja uhkarohkeana nautiskelijana, joka syöksyi kaikenlaisiin kokemuksiin – ja vaihtoi helposti maisemaa, jos asiat alkoivat ahdistaa. Se oli helppoa. En ollut naimisissa ja poikaystävät olivat vaihtuvia, opinnot sallivat seikkailun, minulla ei ollut lainaa tai lasta, joka olisi kiinnittänyt minut paikoilleen. Tällaisessa tilanteessa ihminen joutuu helpommin uusiin tilanteisiin ja seikkailuihin kuten Lila Onnenonkijassa tai Inkeri Kartanossa . Tai sitten sitä vasta opiskelee elämää kuten Hymytytön Maria.
Onhan minulla toki tarinoita, joissa sankaritar on päälle kolmikymppinen ja itsenäinen nainen. On kivaa kirjoittaa tilanteesta, jossa aikuinen nainen joutuu ensimmäistä kertaa todellisen rakkauden ja hellittämättömän vetovoiman pauloihin (esim. Paja ja Hautajaiset). Näin viisikymppisenä sitä ei vain enää ole niin vilkas ja sähäkkä, ellei jokin sitten työnnä pois totaalisesti radalta, kuten Lydialle käy. Tämä on ehkä vain oma tuntoni tästä iästä. Siinä on paljon hyviäkin puolia: itsevarmuus, itsetunto, henkinen vahvuus. Mutta kovimmat särmät ja mielipiteet ovat ainakin itsellä hioutuneet pois, enkä niin helposti ehkä hyökkäisi taisteluun niin kuin nuorempana.
Näihin mietteisiin lopetan tällä kertaa ja palaan taas tekstin pariin. Tai sitten lähden taas surffaamaan nettiin ja harhaudun lukemaan jostain jännästä kuten vaikkapa Rosa Luxemburgista tai maailman kauneimmista kirjastoista. Niihin olen uusinta kertomusta kirjoittaessani ainakin törmännyt.<3
Lilith
TEOSLUETTELO JA ENSIMMÄISET LUVUT