Feministinen muotimanifesti

Feministinen muotimanifesti

Täällä Lilyssäkin on viime aikoina puhuttu pukeutumisnormeista ja tyylistä ainakin täällä ja täällä.  Vaikka olenkin sitä mieltä, että Suomessa osataan kyllä pukeutua tosi omaperäisestikin, pukeutuminen on yksi niistä kulttuurin osa-alueista, joissa helposti jämähdämme toistamaan niitä vanhoja käyttäytymismalleja. Suomalaisessa, farkkujen kansoittamassa katukuvassa se ei ehkä ole kovin ilmiselvää, mutta naistenlehtien pukeutumisohjeissa on vielä kaikuja perinteisistä arvoista. On […]

Yksin jääneet

Yksin jääneet

Sunnuntaina Hesarissa kirjoitettiin maakuntien yksinäisistä miehistä. Jokin jutussa kaihersi mieltäni: se, että yksin jääminen on nimen omaan matalasti koulutettujen miesten ongelma. Rakkadesta puhutaan usein, kuin se näkisi ihmiset sellaisena kuin he ovat, irrallaan sosiaalisesta ympäristöstä. Todellisuudessa usein kumppani on samasta kulttuuripiiristä, yhteiskuntaluokasta ja yhtä koulutettu – eikä se tietenkään tee välittämisestä tekopyhää tai vähemmän aitoa […]

Kehosta ja nälästä

Kehosta ja nälästä

Tänään vietetään Syömishäiriöliiton Älä laihduta -päivää. Tänä keväänä poikkeuksellisesti en ole lukenut yhtään laihdutusjuttua, enkä aloittanut yhtään dieettiä tai kuntokuuria. Harvinaista! Mutta edistystä, pikku hiljaa. Olen pohtinut näin kevään ja bikinikriisikauden lähestyessä paljon sitä, miten naisia ohjataan suhtautumaan kehoonsa. Kehoa on jatkuvasti kontrolloitava: kuulosteltava, mitattava, arvotettava, kehitettävä. Kehon keskeneräisyyteen tyytyväisyys on tyytymistä, huolittelemattomuus on välinpitämättömyyttä itseään […]

Kutsumustyötä

Kutsumustyötä

Työväen juhla meni jo, mutta työtä on tullut mietittyä viime aikoina paljonkin. Osittain siksi, että opinnot alkavat lähestyä loppuaan ja toisen jalan pitäisi olla jo työelämässä. Paljon on muutenkin puhetta työstä: yliopistoleikkaukset, työelämän epävarmuus, keväiset sukujuhlat, joissa pitäisi osata määritellä elämän suuntaa. Rakastan alaani, tutkimista, kirjoittamista, maailman menon pohtimista, mutta mitä työelämään tulee, tunne on […]

Vallankumouksellisia vaatteita

Vallankumouksellisia vaatteita

Tänään vietetään jälleen jo vuosittaiseksi muodostunutta Vaatevallankumousta, joten käytän tilaisuuden hyväkseni puhumalla lisää vaatteista. Jokainen tietää omien rahallisten ja ajallisten resurssiensa rajallisuuden parhaiten itse, mutta pukeutumiseen liittyen mielestäni useimmilla meistä olisi varaa haastaa itseään enemmän. Jos ajaa tasa-arvoa kotimaassa, miksi ei vaatisi sitä myös maailmanlaajuisesti? Lapsityövoima, ammatillisen järjestäytymisen kieltäminen, vaaralliset kemikaalit, epäinhimilliset palkat, huonot työolot […]

Nainen ei ole naiselle susi

Nainen ei ole naiselle susi

Jos jonkun sanonnan toivoisin maailmasta katoavan (monen muun ohella), se on ”nainen on naiselle susi”. Aina silloin tällöin törmää keskusteluihin, joissa muistutetaan, että naiset ovat toisilleen erityisen inhottavia. Kärjistäen keskustelujen perusteella naiset vaikuttaisivat olevan selkään puukottavia ämmiä, joilla ei ole muuta tekemistä kuin puhua muista, tutuista ja tuntemattomista, naisista pahaa. Naiset eivät kykene yhteistyöhön ja […]

Lepää rauhassa, muoti

Lepää rauhassa, muoti

”Muoti on kuollut!” julisti Image-lehti alkuvuodesta. Oli jo aikakin, ajattelin. *** Esteetikkona pidän kauniista vaatteista, mutta pakko se on myöntää: maailma hukkuu tavaraan. Vaateteollisuus puskee lisää huonolaatuista kamaa maailmaan, jossa on tarpeeksi vaatteita pukemaan kokonaisia sukupolvia. Kuuden malliston sykli tuntuu naurettavalta, kun todellisuudessa talvitakin tuskin ehtii tunkea kaapin perälle kun on jo vaihdettava sandaaleihin. Trendiennustaja […]