7.3.2017 Miksi Suomessa on yhä miesten ja naisten työt? Tiesittekö, että Suomen työmarkkinat ovat EU-alueen kärkeä, kun mitataan alojen sukupuolittuneisuutta? Toisin sanoen… 9
1.3.2017 Julkisuudesta sokaistuneet: miksi palkitsemme hyväksikäyttäjiä? Samaan aikaan kun televisiossa jaettiin Oscar-palkintoja, HBO esitti Girls-sarjan uusimman jakson. Yhteensattuma… 4
27.2.2017 Koneita ja ihmisiä, eli ajatuksia Machines-dokumentista Mitä tapahtuu, kun robotit alkavat tehdä ihmisten työt? Jos on yhtään seurannut… 0
15.1.2017 On OK olla vihainen Teen harvoin uudenvuodenlupauksia, koska unohdan ne aina parin viikon kuluttua. Siksi tänäkään… 8
4.1.2017 5 pointtia vuoden 2016 lempparisarjoista Myönnetään, olen tv-sarjakoukussa. Kun syksyllä energia ei riittänyt liikunnan harrastamiseen tai kirjoihin… 0
23.12.2016 Mitä opin vuonna 2016? Vuosi 2016 jää varmaankin historiaan lähihistorian masentavimpana uutisvuotena: oli Brexit, Trump, Nizza,… 2
8.12.2016 Kiireen olemuksesta En tiedä, tuntuuko muistakin tältä, mutta jos jostain blogeissa on kirjoitettu paljon,… 6
3.12.2016 Loskaa Messukeskuksen täydeltä – eli ajatuksia Slushista Tällä viikolla teknologiakansa kerääntyi jälleen Messukeskukseen, Slushiin. En ole koskaan ollut mikään… 9
24.11.2016 Takinkääntäjä Olen usein joutunut miettimään makuani uusiksi, mitä tulee kulttuuriin. Kun kuuntelin The… 2
10.11.2016 Jakolinjoja Kun näin vaalitulokset eilen aamulla, en voinut uskoa silmiäni. Kiire piti koko… 2