Lähdin Italiaan, nähdään Lastenfestareilla!

Lähdin Italiaan, nähdään Lastenfestareilla!

Matkailussa yksi parhaista vaiheista on matkan suunnittelu: se vaihe, kun kaikki on mahdollista, ja tarvitsee vain päättää, mikä asia maailmassa kiinnostaisi kaikkein eniten. Sitten surffataan netissä, katsellaan kuvia, selataan matkaoppaita ja tarkennetaan suunnitelmia. Hollantilaisen tutkimuksen mukaan loman odottaminen tekeekin onnellisemmaksi kuin itse loma, joten siitä kannattaa ottaa kaikki irti. Matkamme ensimmäinen etappi, Piazza Navona, kuva […]

Salmiakkitiikerijäätelö

Salmiakkitiikerijäätelö

Kun kirjoitin viime viikolla salmiakkikioskista ja kehuin Pöyröö puluveri -salmiakkijauhetta, minut haastettiin postaamaan myös jokin resepti, jossa käytän kyseistä jauhetta. En ollut tarpeeksi rohkea kokeilemaan salmiakkia suolaisessa ruoassa, joten päätin tehdä salmiakkitiikerijäätelöä. Ja hyvinhän se tähän helteiseen torstai-iltaan sopiikin! Monet jäätelöohjeet ovat vaivalloisia, ja niissä keitellään aineksia, mutta tämän ohjeen jäätelömassa syntyy nopeasti mitään keittelemättä. Jäätelö maistuu todella hyvältä […]

Ryppyjä kestovaipparakkaudessa

Ryppyjä kestovaipparakkaudessa

Varoitus: Lopeta heti lukeminen, jos sinua eivät kiinnosta kestovaipat ja niiden sisällöt. No niin, sinua on varoitettu. Olemme edelleen jatkaneet kestovaippailua (hah, tämä sana karkoittaa viimeisetkin, joita koko aihe yököttää) aivan suunnitelmiemme mukaan: päivisin kestoillaan ja öisin käytetään kertakäyttöistä vaippaa. Poikkeustilanteissa ja matkoilla kertakäyttöisiä on käytetty myös päivisin, mutta esimerkiksi mökkioloissa kestoja on käytetty niin […]

Kuka on tämä tyttö?

Kuka on tämä tyttö?

Kuka on tämä pieni tyttö? Tyttö, joka rakentelee legotorneja, joka auttaa ripustamaan pyykkejä, joka ojentaa puhtaat aterimet yksitellen astianpesukoneesta joka syö nektariinin lattialle jätetystä kassista, joka ryömii rattaiden alle poimimaan lattialle pudonneen vaatteen, joka kävelee hedelmäastian luo, kun kysyn: ”Otatko banaania?”,joka noutaa olohuoneeseen kuljettamansa lusikan, kun kysyn: ”Missä lusikka?”,joka juoksee karkuun, kun kysyn: ”Mitä on […]

Ilmaista hupia Linnanmäellä

Ilmaista hupia Linnanmäellä

Jälleen mennään tälle ensimmäistä kertaa -osastolle, mutta antaa mennä. Onhan se mainitsemisen arvoista, kun lapsi pääsee ensimmäistä kertaa Linnanmäelle! Yhdessä Särkänniemen karuselleista tyttö pääsi pyörimään jo alkukesästä, ja se oli ilmeisen hauskaa. Siksipä ajattelin, että nyt loppukesästä voisi käydä hänen kanssaan myös Linnanmäellä. Tämä ikähän on paras mahdollinen käydä Lintsillä, sillä ilmaislaitteet riittävät taaperolle oikein […]