Arvio: Come from Away Tampereen Työväen Teatterissa

Tänä syksynä musikaalien ystäviä hemmotellaan todella! Tampereella on tarjolla enemmänkin musikaaleja, ja ensimmäinen suositukseni on Tampereen Työväen Teatterin Come from Away -musikaali, joka sai ensi-iltansa syyskuun lopulla. Pääsimme itse asiassa katsomaan musikaalin ennakkonäytöstä jo maaliskuussa, mutta nyt näytöksiä on tarjolla ensi vuoden puolelle asti.

Come from Away

Musikaali ei ollut minulle aiemmin tuttu, mutta sattumoisin amerikkalainen, paljon musikaaleja kiertänyt kollegani kehui sitä yhtenä parhaista näkemistään juuri viime syksynä. Odotukset olivat siis korkealla, varsinkin kun esitys oli useita hittimusikaaleja ohjanneen Samuel Harjanteen (mm. Pieni Merenneito, Kinky Boots, Matilda, Billy Elliot) ohjaama.

Musikaali kertoo New Yorkin vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeisistä päivistä kanadalaisessa Ganderin kaupungissa Newfoundlandin saarella.

Mutta miksi kaukainen saari Kanadan rannikolla liittyy New Yorkin tapahtumiin? Siksi, että Ganderissa sattuu sijaitsemaan suuri lentokenttä, johon ohjattiin laskeutumaan peräti 38 lentoa, kun Yhdysvaltain ilmatila suljettiin.

Kun lentokoneista purkautui lähes 7000 ihmistä, pienen kaupungin asukasmäärä liki tuplaantui hetkessä. Ganderilaiset järjestivät vierailleen majoituksen, ruokaa ja vaatteita tietämättä, miten pitkään koneet pidetään maassa. Seuraavien päivien aikana hätämajoituksissa kuunneltiin uutisia, pelättiin ja surtiin mutta myös iloittiin, ystävystyttiin ja jopa rakastuttiin.

Tarina on tosi ja se perustuu oikeiden ihmisten kokemuksiin ja haastatteluihin.

Come from Away

Varsinaista päähenkilöä ei ole, mutta hahmoista mieleenpainuvimmat ovat lentokapteeni Beverley (Nina Tapio), joka on sattumoisin myös American Airlinesin ensimmäinen naispilotti matkustajalennoilla, sekä paikallisen koulun opettaja Beulah (Kaija Kärkinen), joka järjestää koulustaan majoituspaikan kymmenille matkustajille.

Hahmoja riittää, ja näyttelijät hyppääväät roolista toiseen näytellen välillä kaupungin asukkaita ja välillä matkustajia. Paikallinen eläinsuojelutyöntekijä (Heidi Kiviharju) huolehtii lentokoneiden ruumissa olevista eläimistä, paikallistelevision toimittaja (Pihla Pohjolainen) raportoi tapahtumista tv:ssä ja huolestunut newyorkilaisäiti (Petra Karjalainen) yrittää saada tietoa palomiespojastaan.

Come from Away

Tarina on sovitettu näyttämölle kekseliäästi ja hyvin vähillä lavasteilla, lähinnä tuoleilla ja pyörivällä näyttämöllä. Lavan sivuissa törröttää vinoja teräspalkin näköisiä pylväitä, ja sinertävässä valossa ne tuovat mieleen World Trade Centerin savuavat rauniot, jotka ovat tietysti kaiken taustalla, vaikkei tarina New Yorkiin sijoitukaan. Esitys vedetään yhteen putkeen ilman väliaikaa, ja se on hyvin nopeatempoinen.

Musiikiltaan musikaali ei ole ihan perinteinen, eikä siitä ole irrotettavissa mitään yksittäistä hittikappaletta, mutta esitykseen se sopii hyvin ja vie tarinaa eteenpäin. Lavalla soittaa pieni orkesteri, ja välillä musiikki on instrumentaalista ja omaan korvaani irlantilaisvaikutteista, kenties Newfoundlandin irlantilaissiirtolaisten mukanaan tuomaa.

Come from Away

Come from Away on synkästä lähtötilanteesta huolimatta hyväntuulinen, elämäniloinen ja toiveikas. Toki myös koskettava ja surullinenkin, ja varsinkin kohtaukset, joissa lennot pakotetaan laskeutumaan ja myöhemmin tilanteen karmeus paljastuu pitkään uutispimennossa olleille matkustajille, nostavat muistoista niin ahdistavan tunteen kyseisten päivien tapahtumien seuraamisesta, että kurkkua kuristaa ja kyyneleet nousevat silmiin.

Come from Away

Olen nähnyt monta musikaalia elämässäni, ja sanoisin, että Come from Away on yksi vaikuttavimmista. Siitä ei ehkä tule musikaali, jonka haluaisin nähdä monta kertaa uudelleen (kuten Phantom) tai kuunnella musiikkia kotona (kuten Dear Evan Hansen), mutta silti pidän sitä jopa yhtenä parhaista koskaan. Musikaalista löytyy muuten myös viime syksynä tehty Broadway-taltiointi, joka on saatavilla AppleTV+:lta, ja sen ajattelin kyllä katsoa.

Yhteenvedon yhteenvetona siis: pidin todella paljon, suosittelen varauksetta varsinkin kaikille niille, jotka muistavat, missä olivat itse, kun kuulivat uutiset.

Lippu saatu Tampereen Työväen Teatterilta

Kuvat: Kari Sunnari, Tampereen Työväen Teatteri

Lisää teatteriarvioita viime ajoilta:

kulttuuri teatteri
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *