Joululounaalla Sikke’sissä

Tämän vuoden ravintolakäynnit on laskettavissa yhden käden sormilla. Olemme kyllä tilanneet lähettipalveluilla lounaita ja illallisia useamman kerran, mutta nyt ajattelimme repäistä ja varasimme pöydän Sikke’sin joululounaalta.

Sikke's joululounas

Sikke’sistä tuli heti sen avauduttua yksi lempiravintoloistamme, ja Rouva taitaa muistella edelleen kaihoisasti niitä ricottamunkkeja, joita avajaisviikolla tarjottiin jälkiruokana.

Varaus joululounaalle tehtiin jo ennen kuin Uudenmaan uusimmista koronarajoituksista päätettiin, mutta emme nähneet erityistä syytä myöskään perua varausta. Päinvastoin, kun kaikki muu joulukuulta oli peruttu, oli kiva ajatus tehdä muutakin kuin etätöitä. Odotettavissa ei ollut tungosta, ja polkaisimme myös ravintolaan pyörillä.

Sikke's joululounas

Alkuun sai tilata ihanan omenaglögin, joka oli maustettu jouluiselle maustesiirapilla ja limellä, ja siihen sai halutessaan tujauksen konjakkia.

Alku-, pää- ja jälkiruokia oli valittavana kolme kutakin.

Sikke's joululounas

Olimme alkuruokien suhteen yksimielisiä ja valitsimme pateeta taikinakuorella. Se oli niin hyvää, että aloin välittömästi haaveilla pateen tekemisestä myös kotona. Lisukkeina oli pikkelöityjä kurkkuja ja hapankirsikoita.

Sikke's joululounas

Pääruokani, hanhenkoipea, haudutettua punakaalia ja jouluinen hilloke, oli niin ikään erinomaista. Syön hyvin harvoin lintua, ja hanhea en muista edes maistaneeni aiemmin. Aivan loistavaa!

Sikke's joululounas

Rouvan kardemummanieriä ja musta riisi oli myös mukavasti jotain aivan muuta kuin mitä kotona tulee koskaan laitettua. Ja kuulemma todella hyvää.

Sikke's joululounas

Jälkiruoaksi valitsimme kardemumma crème brûléet. Sellaiset Rouva tekikin itse asiassa myös kotona juuri viime viikolla (resepti ilmestynee hänen blogiinsa lähiaikoina), mutta Sikke’sissä ne sai juuri oikeanlaisissa laakeissa ja matalissa astioissa. Sokerikuorrutus oli myös paljon kauniimmin ruskettunut kuin mitä omalla tohottimellani sain aikaiseksi. Täydellistä.

Sikke's joululounas

Kiitos taas kerran Sikke ja Pipsa! Oli herkullista, ja erinomainen ajatus poistua hetkeksi kotoa lounasaikaan. Jos ja kun etätyöt jatkuvat vielä ensi vuoden puolella, pitää tehdä tätä useamminkin.

Sikke’sin joululounas on tarjolla vielä 11.12.2020 ja 16. – 18.12.2020. Suosittelen! Ja hei, ravintolalahjakortti on loistoidea myös pukinkonttiin!

hyvinvointi ravintolat
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *