Jyrkkä ehkä

Tapani puhua lapsen kanssa ei ole vain tahattoman ärsyttävä (ks. Noni-bingo) vaan toisinaan myös tietoisen epämääräinen.

Jos lapsi kysyy lupaa tehdä vähän myöhemmin jotain, joka ei itsestäni ole hyvä ajatus, välttelen kaikin tavoin ei-sanaa ja jätän vain asian avoimeksi.

Kuva ei liity aiheeseen mitenkään

• ”Saisinko laittaa illalla juhlamekon?” – No sun pitää kysyä äidiltä.
• ”Voidaanko ottaa ruoan jälkeen jälkiruokaa?” – Mmm… no riippuu vähän siitä, miten reippaasti syöt.
• ”Voidaanko mennä huomenna leikkipuistoon” – Niin, en oikein tiedä.
• ”Voisinko katsoa sitten Halinalleja?” – Hmm, jaa, ehkä myöhemmin. 
• ”Saanko minä sitten laittaa kotona ballerinat jalkaan?” – No, katsotaan.

Ja niin edelleen.

• ”Mentäisiinkö..?” – Hmmm…
• ”Saisinko..?” – Nggg…

Kaikista ehkä-mahdollisesti-tuskin varianteista ehdoton lempparini on  katsotaan, joka jättää aivan kaiken auki. 

Tällä toivon tietysti välttäväni jyrkän ein aiheuttaman miksi-kysymysten tulvan, konfliktin ja rauhanneuvottelut. Sitten toivon, että lapsi ehtii unohtaa asiansa ennen kuin tulee aika katsoa asiaa.

Mutta harvoinpa näin käy.