Koira on varmasti hauskin asia, jonka tyttömme tietää. Valitettavasti tunne ei ole molemminpuolinen.

11-vuotias Eppu-koiramme ei ole koskaan voinut sietää lapsia. Sen hän osoittaa murisemalla uhkaavasti, kun kuka tahansa pieni ihminen lähestyy yllättäen. Myös oma tyttömme. Omaa lastamme kohtaan murina on tosin enemmänkin varoittavaa kuin uhkavaa, mutta ei sitä tarvittaisi lainkaan.

Ensimmäiset puoli vuotta lapsi ja koira suhtautuivat toisiinsa kunnioittavan välinpitämättömästi. Lapsi kyllä seurasi koiraa silmillään, ja koira saattoi joskus ohimennessään nuuhkaista häntä puolihuolimattomasti.

Koira oli tarkoitus saada tottumaan lapsen läsnäoloon kehumisella ja välinpitämättöyydellä: kun lapsi lähestyy koiraa, koiraa kehutaan, ja kun lapsi ei ole koiran luona, siihen ei kiinnitetä juurikaan huomiota. Blogin kautta samaamme hyvän vinkin myötä Rouva otti myös tavaksi ottaa koiran sohvalle viereensä imettäessään ja rapsutteli koiraa samalla. Näin koira oppisi yhdistämään lapsen positiivisiin tilanteisiin.

Sitten tyttö alkoi liikkua.

Tyttö ei tietenkään alussa ymmärtänyt, että koiraa ei saa tarttua liian kovakouraisesti, sen hännästä tai korvista ei saa vetää ja sen silmiin ei saa työntää sormia. Saimme tytön kyllä uskomaan, että Eppua ei saa nipistää tai raapia, ja hän oppi, mitä tarkoittaa nätisti. Vaikka hän osaa jo nykyisin silittää ja taputtaa koiraa niin kuin kuuluu, se tuntuu välillä unohtuvan, kun hän innostuu koirasta.

Yritimme opettaa sekä tytölle että koiralle, että Epun oma koppa olisi turvapaikka, johon koira voisi mennä suojaan. Kopassa makaava koira on kuitenkin edelleen tytöstä aivan liian kiinnostava asia. Kokeilin myös viedä Epun kopan tytön huoneeseen, jossa tyttö oleilee päivisin vähemmän. Jos koira vaikka viihtyisi siellä ja saisi olla hieman enemmän rauhassa. Koira siirtyi sitten nukkumaan lapsen turvakaukaloon eteiseen.

Olemme myös kokeilleet, saisiko karkilla kavereita: annamme tytölle silloin tällöin käteen jonkin herkkupalan ja yritämme saada koiran nappaamaan sen tytön kädestä ennen kuin se menee parempiin suihin. Vielä tämä ei ole tuottanut haluttua tulosta.

Nykyisin koira siis makoilee päivät sohvalla tai siellä turvakaukalossa. Jos huomaan tytön lähestyvän Eppua, sanon sille: ”Eppu, kääpiö lähestyy”. Silloin koira antaa lapsen silittää ja taputtaa, vaikka näyttääkin jännittyneeltä. Jos taas olen toisessa huoneessa enkä huomaa tytön yrittävän silittää koiraa, koira todennäköisesti alkaa pitää pientä varoittavaa murinaa, ja joudun torumaan sitä. Jos tilanne käy liian kuumaksi – siis jos tyttö kulkee Epun perässä paikasta toiseen, ja Eppu jatkaa murisemistaan – vien sen jäähylle omaan koppaansa tytön huoneeseen ja suljen oven.

Kaikki tämä on kovin harmillista, ja siksipä kyselisinkin, olisiko sinulla jotain vinkkiä, mitä kokeilla seuraavaksi.