Se on minun lapseni, joka siellä lapsiparkissa huutaa
En ole luovuttaja, mutta nyt tekisi mieli jo antaa periksi.
Olen visioinut viimeiset puoli vuotta, että sitten kun jään hoitovapaalle, ehdin viimein alkaa käydä taas säännöllisesti kuntosalilla. Lapsi vain kuntosalin lapsiparkkiin ja itse nostelemaan painoja – kerran tai pari viikossa sen yhden viikonlopputreenin lisäksi.
Ensimmäiset kaksi kertaa menikin hyvin: tyttö jäi lastenvahdin kanssa leikkimään ja hymyili iloisesti aina, kun kävin tarkastamassa, että kaikki on hyvin. Sen jälkeen onkin ollut pelkkää alamäkeä.
Kahtena seuraavana kertana tyttö jaksoi leikkiä iloisesti kolmen vartin ajan, mutta sitten tuli itku. Näistä jälkimmäisellä kerralla olin juuri käynyt katsomassa häntä, ja hän oli alkanut itkeä, kun lähdin pois. Tämän jälkeen en ole päässyt salireissuillamme edes poistumaan lapsiparkista ilman itkua. Sitten olemme vain halailleet, katselleet muita lapsia leikkimässä iloisesti ja lähteneet pian takaisin kotiin.
Turhauttavinta tässä on se, että lähikuntosalini ei tarjoa lastenhoitoa ja joudun käyttämään ketjun muita toimipisteitä, joista jokaiseen on yli puolen tunnin matka julkista liikennettä käyttäen. Käytän siis joka kerta vähintään kaksi tuntia reissuun, jonka aikana saan lähinnä halailla nyyhkivää tyttöä. No, rattaiden kanssa matkustaa sentään ilmaiseksi, ja matkalla voi lukea kirjaa.
Eilen kokeilimme hoitajan kanssa myös huudatustekniikkaa. Lähdin vain pois lapsiparkista ja jäin oven taakse kuuntelemaan, loppuisiko itku hetken päästä. Ei loppunut. Siinä minä sitten seisoin kuntosalin käytävällä ja hymyilin ohikulkijoille sellaista kyllä, se on minun lapseni, joka siellä lapsiparkissa huutaa -hymyä. Muut lapset kerääntyivät parkin ikkunaan ihmettelemään minua, ja kuulin yhden kysyvän: ”Miksi tuo mies vain seisoo tuolla ulkona eikä tee mitään?”
Hoi, vertaistukiverkosto: Miten ja minkä ikäisenä olette saaneet omat lapsenne viihtymään lapsiparkissa/vieraalla lastenhoitajalla? Pitäisikö pitää taukoa, jatkaa lapsiparkkiin tutustumista säännöllisesti vai antaa jo periksi?
