Lievästi lihava

Viime päivinä ajatukseni ovat pyörineet aika lailla liikunnan ympärillä – eikä pelkästään sen kuntosalin lapsiparkin vuoksi. Valitettavasti liikunta on nimittäin se asia, josta tingin ensimmäisenä, jos ja kun jostain omista menoista on pakko tinkiä, ja se alkaa näkyä.

img_2195.jpeg

Syötin tietoni painoindeksilaskuriin ja sain surullisen tuloksen:

Perinteisella kaavalla laskettu painoindeksisi on 25.54 eli olet lievästi lihava.
”Uudella kaavalla laskettu painoindeksisi on 25.28 eli olet lievästi lihava.”

Auts.

No juu, olen normaalipainon ylärajasta vain kilon päässä, mutta silti tämän tuloksen mukaan minulla on lievästi kohonnut riski sairastua lihavuuteen liittyviin sairauksiin. Ja kyllähän se kuulostaa ikävältä, että ihannepainoni olisi kymmenen kiloa vähemmän. Oi joi, olen painanut sen verran yli kymmenen vuotta sitten.

Kaukana ovat ne ajat, kun ehdin harrastaa liikuntaa neljänä tai viitenä päivänä viikossa. Todellinen alamäki alkoi jo kotimme remonttirupeaman aikoihin reilut kaksi vuotta sitten, ja lapsen syntymän jälkeen liikuntasaldoni on ollut suorastaan surkea.

Eikä tässä ole kyse pelkästään siitä, ettei ole aikaa käydä kuntosalilla. Olen myös mestari keksimään syitä sille, miksi en käy vaikkapa juoksemassa. Vuodenaika. Sää. Kellonaika. Väsymys. Lapsi. Siis motivaation puute.

Ja myös se, etten nauti juoksemisesta. Silloinkin, kun olen treenannut kahdelle puolimaratonille, olen oppinut parhaimmillaan vain sietämään juoksemista, en pitämään siitä.

Uh, ei nyt mennä sen syvemmälle ongelmaan eikä sen syihin vaan otetaan ratkaisulähtöinen lähestymistapa.

Yritin keksiä kivaa tapaa saada juoksumotivaationi taas nousuun ja pohdin, voisivatko juoksurattaat olla sellainen. Jos kävisin juoksemassa rattaiden kanssa tytön päiväunien aikaan, liikuntaan käytetty aika ei olisi pois yhteisestä ajastamme.

Bugiksien kanssa juokseminen ei onnistu, minkä tietää jokainen, joka on yrittänyt ottaa rattaiden kanssa edes muutaman juoksuaskeleen ehtiäkseen bussiin tai raitiovaunuun.

Olisin tosi kiinnostunut kokeilemaan juoksurattaita, mutta en halua heti mennä ostamaan sellaisia, jos ne eivät tunnukaan hyviltä tai motivaatio ei siitä nousekaan. Tietääkö siis joku pk-seudulta vuokraamoa, josta saisi hyvät juoksurattaat vuokralle vaikkapa viikoksi tai pariksi?

* * *

Nyt lähden kuntosalille, jätän tytön hoitoon äidilleen ja toivon, että Leevi and the Leavingsin Sopivasti lihava lakkaisi soimasta päässäni.

img_2202.jpeg

Suhteet Oma elämä Liikunta Terveys

Vauva ei ui

Tämän viikon toinen epäonnistumistarina koskee vauvauintia, jossa olemme käyneet nyt reilusti yli puoli vuotta.

Menestys on ollut vaihtelevaa. Alku oli huutoa, mutta ensimmäisen kuukauden jälkeen vedessä polskimisen ilo löytyi.

Sen jälkeen uimassa on ollut oikeasti tosi kivaa, ja tyttö on ollut altaassa pääosin hyvin iloinen. Kerran uskalsimme käydä tytön kanssa uimassa jopa täysin ilman äitiä, ja kaikki meni hienosti.

Tyttö ei voi kuitenkaan sietää sukeltamista. Se ei ole lähtenyt sujumaan missään vaiheessa, ja joulukuun korvatulehduksen ja helmikuun reissun vuoksi sukelluksiin tuli vielä kahden kuukauden tauko. Sen jälkeen sukellusyritykset ovat päättyneet itkuun ja halailuun.

Päätimmekin jo kuukausi sitten jättää sukellukset kokonaan pois ja keskittyä siihen mikä on kivaa: veden loiskutteluun, lelujen perässä polskimiseen ja laululeikkeihin.

Nyt kuitenkin tuntuu, että kaikista hauskinta lapsesta tuntuu olevan niiden lelujen järsiminen ja isän tai äidin kaulassa roikkuminen, ei se uiminen. Hän niinkuin periaatteessa tykkää vedestä muttei halua tehdä siellä mitään.

Ennen kuin ehdit kysyä, onko siellä vauvauinnissa sitten järkeä käydä, vastaan itse: ei ole.

Luulenpa, että meidän vauvauintimme päättyy tähän huhtikuuhun, jatkamme kylpylelujen pureskelemista omassa kylpyammeessamme ja vähän myöhemmin voimme käydä polskimassa uimahallin lastenaltaassa.

Ja niitä laululeikkejä voisimme siirtyä leikkimään syyskaudella johonkin muskariin.

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe